Korisliigan puolivälierät: KTP ja Kouvot viimein vastakkain pudotuspeleissä

13.4.2013 Paikallispelien makuun päästään puolivälierävaiheessa myös Kymenlaaksossa, kun KTP ja Kouvot ottavat toisistaan mittaa vasta kolmannen kerran SM-pudotuspelien historiassa. Joukkueiden valmentajat ja pelaajat ennakoivat tosifaneilleen unettomia öitä ja niin Kotkaan kuin Kouvolaankin ääriään myöten pullistelevia katsomoita, kun kiistakumppanukset pelaavat mitalipelipaikasta.

"Air Canada" Sefton Barrett on taas iskussa, kun KTP kohtaa puolivälierissä..

..hurjassa tikissä olevan Antto Nikkarisen Kouvot.

Kouvojen täsmäaseisiin kuuluu Gilberto Clavellin korinaluspeli..

..ja Jukka Matisen kolmoset tahdittavat KTP:ta. Kuvat: Kai Kilappa & Matti O. Koskinen.

Menestykseen tottuneet, mutta samalla jo 19 vuotta Suomen mestaruutta odotelleet kotkalaiset ovat kuluvalla kaudella myhäilleet tyytyväisyydestä, kun perinteikäs KTP on viihtynyt liigan kärkitohinoissa.

 

Kotkalaiset viihtyivät kevättalvella pitkään liigakärjessä, mutta huhtikuun alun perättäistappiot Bisonsille ja Katajalle suistivat KTP:n runkosarjan kolmossijalle. Päävalmentaja Sami Toiviainen on kuitenkin ensimmäiseen täyteen kauteensa KTP:n peräsimessä tyytyväinen.

 

– Hyvä saavutushan tämä on. Hävisimme pari peliä väärässä paikassa, mutta kolmanteen sijaan näin kovatasoisessa liigassa on pakko olla tyytyväinen, Toiviainen arvioi.

 

”Kymenlaakson Klassikkoa” on pelattu tällä kaudella runkosarjassa neljä kertaa. Kolme ensimmäistä kohtaamista päättyivät kotkalaisvoittoihin, mutta runkosarjan viimeisessä keskinäisessä ottelussa voiton vei Kouvot. KTP:n piirissä kouvolalaisten iskukyky tiedostetaan ja otetaan vakavasti.

 

– Kouvot on omanlaisensa joukkue. Vaarallinen ja melko hankala. Olemme voittaneet kolme peliä heitä vastaan, joten voisi ajatella, että siinä mielessä meille sopiva vastus. Eikä ainakaan tarvitse matkustaa kauas, viittaa Toiviainen Kotkan ja Kouvolan alle 60 kilometrin välimatkaan.

 

KTP:n ja Kouvojen keskinäisissä peleissä on ollut kosolti tunnelmaa viimeisen 20 vuoden ajan, eikä puolivälieräsarja tule olemaan poikkeus.

 

– Kaikki tuntevat toisensa, yleisöä myöten. Ihmettelen, jos Steveco Areenalla ja Mansikka-aholla ei ole yleisöä, Toiviainen hymyilee.

 

– Yleisöstä aistii, että jotain on tulossa. Oso ja Timppa eivät varmaan ole nukkuneet silmäntäyttä sen jälkeen, kun puolivälierävastustaja varmistui, lähettää KTP:n laituriveteraani Jukka Matinen terveisensä KTP:n ikifanien suuntaan.

 

Kouvoilla ”Lehtosen aikakauden” toiset pudotuspelit

 

Kouvolan Kouvot käynnisti uudelleenrakennusprojektin kesällä 2010 SM-pronssiin päättyneen kauden jälkeen. Joukkuetta kolmatta kauttaan valmentava Jyri Lehtonen luotsaa nyt Kouvot pudotuspeleihin ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen.

 

– Olisimme halunneet pelata kotiedusta, mutta se ei ollut mahdollista tällä kaudella. Ansaitsimme kuudennen sijan hyvissä ajoin ja viimeisen kuukauden olemme valmistautuneet pudotuspeleihin. Mikäs sen parempaa, kun KTP vastassa heti ekalla kierroksella, Lehtonen ynnäilee.

 

KTP-Kouvot on jo parinkymmenen vuoden historialastinsa johdosta mielenkiintoinen puolivälieräpari. Toisaalta joukkueiden kohtaaminen on mielenkiintoinen siksikin, että KTP kuuluu liigan vanhimpiin joukkueisiin, kun taas Kouvot on selkeästi liigan nuorin joukkue.

 

– Saman sapluunan mukaan tässä mennään jo kolmatta vuotta, eli yhdeksän kuukautta kehitetään pelaajia, kaksi taistellaan mestaruudesta ja yksi kuukausi huilitaan. Nyt ollaan ekaa kertaa pleijareissa tällä porukalla ja uskon, ettei porukkaa tarvitse sen kummemmin herätellä, Lehtonen hymyilee.

 

Runkosarjan päätöskierroksella 37 pistettä Lapuan Korikobria vastaan heittänyt Antto Nikkarinen maisteli edellisen kerran playoff-tunnelmaa keväällä 2011. Lupaavasta seitsemännestä miehestä Korisliigan parhaimpien kotimaiden pelaajien kastiin kolmen vuoden aikana kasvanut Nikkarinen vakuuttaa joukkueensa latauksen olevan kohdallaan.

 

– Tätä on nyt pari vuotta odotettu. Itse ei oikein malttaisi odottaa maanantaita, ja tässä puhun varmaan koko joukkueen puolesta.

 

KTP ja Kouvot kohtasivat edellisen kerran pudotuspeleissä kevään 2010 pronssiottelussa. Sitä edellisen kerran Kymenlaakson derby urakoitiin kevään 1994 pudotuspelien puolivälierävaiheessa.

 

Avainpelaajat

 

KTP

 

  • Devonne Giles (203/29): Pisteet 16,6 Levypallot 9,1 Syötöt 1,3 Riistot 1,2 Blokit 1,0
  • Antwine Williams (192/37): Pisteet 15,1 Levypallot 5,0 Syötöt 2,7 Riistot 1,5
  • Sefton Barrett (196/29): Pisteet 15,9 Levypallot 5,8 Riistot 1,4 Blokit 1,3 Syötöt 1,1
  • Jukka Matinen (203/34): Pisteet 11,3 Levypallot 4,5
  • Bojan Sarcevic (190/25): Pisteet 10,1 Syötöt 3,5 Levypallot 3,3 Riistot 1,3
  • Timo Heinonen (198/31): Pisteet 10,4 Levypallot 4,9 Syötöt 1,0

 

Kouvot

 

  • Gilberto Clavell (201/23): Pisteet 20,5 Levypallot 6,2 Syötöt 1,0
  • Antto Nikkarinen (185/22): Pisteet 13,0 Syötöt 4,9 Levypallot 3,2
  • LaMarr Greer (196/36): Pisteet 13,3 Levypallot 3,7 Syötöt 3,2 Riistot 1,1
  • Chris Hester (192/33): Pisteet 13,1 Levypallot 6,6 Syötöt 2,1
  • Samuli Vanttaja (210/21): Pisteet 7,9 Levypallot 6,8

 

Otteluaikataulu

 

  • Ma 15.4. klo 18:30 KTP – Kouvot
  • Ke 17.4. klo 18:30 Kouvot – KTP
  • Pe 19.4. klo 18:30 KTP – Kouvot
  • Su 21.4. klo 14:00 Kouvot – KTP (tarvittaessa)
  • Ma 22.4. klo 18:30 KTP – Kouvot (tarvittaessa)

 


 
21.3.2026 09:30 Korisliiga

Korisliigan playoff-ennakko: Mikko Koivisto, Mikael Aalto, Topias Palmi ja Alvar Peltoniemi jakavat mietteensä kovan puolivälieräkoitoksen alla

Korisliigan puolivälierissä toisensa kohtaavat maanantaina 23. maaliskuuta jatkosarjavoittaja Salon Vilpas ja alemmassa jatkosarjassa huippumenestynyt Tampereen Pyrintö sekä varmaan joukkuepeliin luottava Korihait ja kenttää hurjasti juokseva Tapiolan Honka.

20.3.2026 11:49 Korisliiga

18 erotuomaria valittu Korisliigan pudotuspeleihin

Pantteripatsaan jo häämöttäessä kahdeksan joukkueen ulottuvilla Korisliiga-kausi on tullut vuoden jännittävimpään vaiheeseen. Kevään pudotuspeleihin on valittu 18 erotuomaria jakamaan oikeutta kauden ratkaisuhetkissä.

18.3.2026 20:18 Korisliiga

Korisliigan playoff-sijojen mysteeri ratkesi: kotiedun varmistivat KTP ja Korihait, alemman jatkosarjan voitti Kataja

Salon Vilpas varmisti jo aiemmin sarjavaiheen voiton ja lähtee playoffeihin sijalta yksi. Kauhajoen kotietu oli ennestään varmaa, mutta ottelutulos lukitsi joukkueen sijalle kaksi. Muutkin kotietupaikat ratkesivat tänään, ja samalla valkeni alemman jatkosarjan pudotuspelisijojen järjestys.

18.3.2026 12:19 Korisliiga

Korisliigan päätöskierroksella riittää panosta: kolme joukkuetta taistelee kahdesta puolivälierien kotietupaikasta

Keskiviikkona pelataan Korisliigan jatkosarjojen viimeiset ottelut. Sijat 2.-5. ratkeavat päätöskierroksella. Myös Kataja Basket ja Tampereen Pyrintö ratkaisevat sijat 7. ja 8.

14.3.2026 20:47 Korisliiga

Sisukas Kataja varmisti playoff-paikkansa – Kobrat romutti Lahden haaveet yhden pisteen voitolla

Kataja Basket kaatoi toisen pahimmista kilpailijoistaan, Bisons Loimaan, ja varmisti oman pääsynsä pudotuspeleihin. Lahti Basketball ei olisi myöskään enää uhannut joensuulaisia, koska se kärsi hiuksenhienon tappion sarjaputoaja Kobrille. Ylemmässä jatkosarjassa puolestaan korkein ja matalin sija on ratkaistu, mutta niiden välissä järjestys voi vielä jatkosarjojen päätöskierroksella muuttua.

13.3.2026 20:48 Korisliiga

Kauhajoki ja KTP ottivat kumpikin voiton – sijojen 2–5 joukkueiden paremmuusjärjestys edelleen ratkaisematta

Miesten Korisliigan jatkosarjoja on kullakin joukkueella jäljellä enää yksi tai kaksi ottelua. Alemman jatkosarjan toinen playoff-joukkue ja ylemmän jatkosarjan joukkueiden järjestys sijoilla 2–5 ovat edelleen mysteerejä.

11.3.2026 20:27 Korisliiga

Sijanousua hakeva Honka taivutti Vilppaan – jatkosarjavoiton varmistaneet salolaiset pelaavat ilman panosta

Tapiolan Honka tavoittelee viimeisillä kierroksilla jatkosarjasijoituksensa kohentamista ja kotiedun saavuttamista playoffeihin. Espoolaisseura on taulukossa viidentenä mutta tasapisteissä kahden ylempänä olevan joukkueen kanssa.

10.3.2026 20:27 Korisliiga

Pyrintö varmisti playoff-paikkansa, Kataja joutuu voitostaan huolimatta vielä jännittämään – Vilppaan sarjavoitto sinetöity

Tampereen Pyrintö on varmuudella mukana Korisliigan pudotuspeleissä, mutta Lahti Basketball ja Bisons Loimaa voivat vielä teoriassa saavuttaa toista pääsylippua hallussaan pitävän Kataja Basketin. Ylemmässä jatkosarjassa Korihait, KTP-Basket ja Tapiolan Honka uhkaavat Kauhajoen kakkossijaa. Salon Vilpas ei pelannut tänään, mutta sen paalupaikkaa ei voi viedä enää kukaan.

10.3.2026 10:00 Korisliiga

Remu Raitasen päässä pyörivät iltaisin sekä koripallotilastot että pörssikurssit – KTP:n laituri tavoittelee Korisliiga-menestystä edellistä kertaa kouliintuneempana

KTP-Basketin Remu Raitanen on kehittynyt koripalloilijana mutta pyrkii iltaisin tyhjentämään lajiin liittyvät mietteet päästään. Muutoin kentällä tapahtuvia asioita tulee helposti yliajateltua – etenkin nyt, kun seura pelaa parasta kauttaan aikoihin.

7.3.2026 20:44 Korisliiga

Vilpas porskuttaa edelleen paalupaikalla – Korihait taivutti Seagullsin jälleen yhteen tappioon

Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa pelattiin kaksi ottelua. Korihait kaatoi Helsinki Seagullsin, jolle tappio oli jo viides kuudesta viimeisimmästä ottelusta. Salon Vilpas puolestaan kasvatti kaulaa lohkon kärjessä taivuttamalla kakkossijan haltija Kauhajoen.

Näytä lisää vastaavia