Kouvoille uusi sentteri

29.9.2009 Korisliigassa pelaava Kouvolan Kouvot on vaihtanut sentteriään. Uusi sentteri on amerikkalainen 206–senttinen Ross Neltner. 24–vuotias Neltner valmistui Vanderbiltin yliopistosta keväällä 2008 ja pelasi ensimmäisen ammattilaiskautensa kovatasoisessa Puolan liigassa.

Älykkäästä pelityylistään tunnettu Vanderbiltin yliopistojoukkue pääsi kaudella 2006-07 jopa maan 16 parhaan yliopiston joukkoon. Monipuolisen Neltnerin keskiarvot viimeiseltä yliopistokaudelta ovat 8,3 pistettä, 5,6 levypalloa, 2,0 syöttöä ja 1,0 riistoa. Korinaluspelaamisen lisäksi hän on myös hyvä kaukoheittäjä, josta esimerkkinä toiseksi viimeisen kauden kolmen pisteen heittojen onnistumisprosentti 39,3.

Viime kaudella Neitner pelasi Puolan pääsarjassa Sokol Znicz Jaroslawin avausviisikossa tehoilla 8,7 pistettä, 7,5 levypalloa ja 1,2 riistoa. Tänä syksynä Neltner ehti piipahtaa Uruguayssa.

- Ross on monipuolinen iso pelaaja ja lisäksi hänellä on hyvä pelikäsitys. Uskon, että hänen myötään hyökkäyspelimme asettuu tasapainoon, kertoo Kouvojen päävalmentaja Jukka Toijala kahtena viime kesänä USA:ssa näkemästään hankinnasta.

- Sentterin vaihto tuli ajankohtaiseksi, koska lääkärimme totesi, että Adrian Hillin polvi ei tule näillä näkymillä kestämään 44 runkosarjapeliä. Uskomme, että nyt meillä on olemassa rakennusainekset hyvää kevättä varten, Kouvojen toimitusjohtaja Jukka Kyöstilä perustelee vaihtotarvetta.

Lisäksi Kouvot on tehnyt sopimukset 19–vuotiaiden omien kasvattiensa, Joona Haajan ja Jussi Kukkosen kanssa.

Korisliiga alkaa Kouvojen osalta vierasottelulla tämän viikon perjantaina viime kauden pudotuspelivastustajaa Tampereen Pyrintöä vastaan. Kotiavaus sarjassa on saman viikonlopun sunnuntaina kun Kouvolaan matkustaa toinen karhu, sarjanousija Kauhajoen Karhu.

Asiat

 
5.12.2025 20:43 Korisliiga

Lahti jo toiseen voittoon Seagullsista – taulukon huipulla Vilpas ja Honka jatkavat pisteiden keruuta

Sarjanousija on nyt vienyt runkosarjan molemmat kohtaamisensa hallitsevaa mestaria vastaan. Tuore kuukauden pelaaja Riku Korhonen pelasi jälleen erinomaisen pelin Espoossa.

5.12.2025 11:19 Korisliiga

Riku Korhonen on valittu Korisliigan marraskuun kuukauden pelaajaksi

Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Kauden toinen valinta on Tapiolan Hongan Riku Korhonen.

3.12.2025 20:41 Susijengi

Andre Gustavson Belgian suurseura Oostendeen

Susijengin EM-mitalipelijoukkueeseen viime kesänä kuulunut ja marraskuussa Karhu Basketia Korisliigassa edustanut helsinkiläislähtöinen Wartti Basketin kasvatti Andre Gustavson, 196 cm ja 26 vuotta, on solminut loppukauden kattavan sopimuksen Belgian suurseuran Filou Oostenden kanssa.

27.11.2025 12:57 Korisliiga

Pyrinnön Valtteri Mervola haaveili junnuna olevansa jonain päivänä Korisliiga-joukkueen avausviisikon pelinjohtaja – nyt kun se on totta, se on pelaajalle arkipäivää

Toista kautta Tampereen Pyrinnön pelinjohtajan paikalla pelaava Valtteri Mervola kertoo saaneensa Pyynikin palloiluhallin yleisöltä paljon lämmintä palautetta. Parin vuoden takainen lyhyt Saksan-kokemus kuitenkin laittaa edelleen miettimään toisen ulkomaanmatkan mahdollisuutta.

25.11.2025 11:01 Korisliiga

Korihait tekee kokoonpanomuutoksia – Frank Champion ja Jamir Harris liittyvät haiparveen

Korisliigassa kahdeksannella sijalla oleva Uudenkaupungin Korihait tekee kokoonpanoonsa muutoksia. Joukkueen vahvuuteen liittyvät yhdysvaltalaispelaajat Frank Champion ja Jamir Harris. Alkukauden haiparvea edustaneen Bobby Planutisin sopimus on puolestaan purettu. Lisäksi Aamos Nikulan sopimus on purettu pelaajan omasta pyynnöstä.

22.11.2025 19:33 Korisliiga

Tahvanainen ja Aalto johtivat Korihaiden pistetehtailua – Katajalle kauden kolmas voitto

Hiljattain pitkän tappioputken kärsinyt Korhait sai alle toisen peräkkäisen voiton, joka oli kaikkiaan kauden viides. Vaikeasta alkukaudesta kärsinyt Kataja Basket puolestaan sai tililleen kauden kolmannen onnistumisen.

21.11.2025 21:38 Korisliiga

Korkiatupa tulitti kaaren takaa Kouvojen täpärässä voitossa – Kauhajoki vei vieraspisteet Helsingistä rajulla piste-erolla

Kauhajoki kipuaa ahkerasti Korisliigan sijoja ylöspäin. Tämän illan vierasvoitolla se ohitti Seagullsin ja on toisella sijalla tasoissa Hongan kanssa, joka otti niin ikään vierasvoiton omasta ottelustaan Loimaalla. Illan kolmannen vierasvoiton vienyt Vilpas jatkaa edelleen sarjan kärjessä.

15.11.2025 20:08 Korisliiga

Korihait palasi voittojen tielle kuuden ottelun tappioputken jälkeen – Vilpas kaatoi Seagullsin ja nousi taas sarjan kärkeen

Mikael Aalto, Jalen Brooks ja Ty Berry olivat joukkueidensa pistekuninkaat illassa, jonka aikana Korisliigan paalupaikka vaihtoi hallitsijaa ja kauden upeasti aloittanut Korihait sai vihdoin tappioputkensa katki.

14.11.2025 21:17 Korisliiga

Kokko ja Keeler Bisonsin tehokaksikko – KTP kaatoi Kouvot 27:llä

Miesten Korisliigassa sarjapisteitä keräsivät Bisons Loimaa, KTP-Basket ja Tapiolan Honka.

12.11.2025 14:20 Pääjuttu

Jyri Lehtonen HBA:n poikien edustusjoukkueen päävalmentajaksi

Pitkän ja menestyksekkään valmentajauran Korisliigassa tehnyt entinen huippupelaaja ja Äänekosken Huiman kasvatti Jyri Lehtonen, 51, on Viroon siirtyneen Anton Mirolybovin seuraaja Helsinki Basketball Academyn Divari A:ssa pelaavan poikien edustusjoukkueen päävalmentajana sekä nuorten olympiavalmentajana.

Näytä lisää vastaavia