Kouvot parempi korisavauksessa

3.10.2005 Korisliiga otti perjantai-iltana varaslähdön yhdellä ottelulla. Viime keväänä hallitsevana mestarina ulos pudotuspeleistä jäänyt Kouvolan Kouvot avasi kauden 2005–06 komeasti hakemalla vierasvoiton Kotkasta. Ottelun kolmannella kymmenminuuttisella pahasti hyytynyt KTP taipui Karhuvuorellaan pistein 70–83 (37–41)

Kymenlaakson paikallisottelun tehomiehenä hääri Kouvojen 23 pistettä heittänyt Jason Miller. Joensuun Katajasta siirtynyt Sami Laaksonen säesti Milleriä 21 pinnan tehoillaan.

KTP:n tehokkain oli 19 pistettä pussittanut Jamaal Davis. Tappiosta huolimatta kotkalaiset voittivat kamppailun levypallot. Zakee Wadood rohmusi peräti 13 levyriä ja Sarunas Skadaskin poimi niitä kymmenen.

LrNMKY pisteellä Katajaa parempi

Korisliigan kiistattomiin mestarisuosikkeihin lukeutuvat Lappeenrannan NMKY ja Joensuun Kataja avasivat kautensa keskinäisellä kohtaamisella. Hallitseva mestari oli äärimmäisen täpärästi viime kevään pronssijoukkuetta parempi voittaen numeroin 77–76 (36–36).

Voittokorin heitti Namikan tehomies Jussi Kumpulainen (18/12) vain kahta sekuntia ennen loppua. Kataja johti peliä kahdella pisteellä, mutta Kumpulaisen kolmonen käänsi tilanteen juuri ennen päätössummerin sointia.

- Loppuun asti mentiin ihan kori korilta. Hyvää tuuria oli, että satuttiin voittamaan, Namikan kakkosvalmentaja Lassi Tuovi myönsi.

- Peli oli molemmilta joukkueilta todella huonoa, kamalan hermostunutta, hän jatkoi.

Heikkotasoista ottelua sävyttivät lukuisat ulosajot. Namikasta viisi virhettä täyttyi peräti neljällä pelaajalla, ja Katajan miehistäkin kahdella ottelu jäi samasta syystä kesken.

Kentän tehokkain pelaaja löytyi joensuulaisten riveistä. Takamies Petri Virtanen pussitti mukavat 28 pistettä. Ville Vesala oli Katajan toiseksi tehokkain 17 pinnallaan. Kumpulaisen lisäksi Namikasta Pasi Riihelä pääsi 18 pisteeseen.

PuHu pussitti yli sadan

Lauantain toisessa SM-koriksen ottelussa Vantaan Pussihukat kaatoi kotisalissaan Porvoon Tarmon reippain lukemin 101–75 (44–41).

Tarkasti heittäneestä isäntäjoukkueesta peräti kolmen pelaajaa pääsi vähintään 20 pisteeseen. Elias Kajander oli ykkönen 24 pisteellään eivätkä Kimi Klingberg ja Marc Axton juuri huonommiksi jääneet. 

Ilman Tally Loydia matkassa olleen Tarmon tehopelaaja oli Rashad Bell (21/6).

(STT)



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
3.4.2024 13:45 Korisliiga

Jatkosarjat triplatuplaan lopettanut Korihaiden Jalen Jackson maaliskuun kuukauden pelaaja

Kotiedun ja kolmannen sijan napanneen Korihaiden monipuolinen Jalen Jackson on valittu Korisliigan maaliskuun kuukauden pelaajaksi.

3.4.2024 13:34 Erotuomarit

Korisliigan pudotuspelivaiheen erotuomarit on valittu

Korisliigakausi huipentuu perjantaina alkaviin pudotuspeleihin, jotka ovat kauden kohokohta myös erotuomareille. Tänä vuonna pudotuspelikierrokset hoidetaan yhteensä 17 erotuomarin voimin.

30.3.2024 19:24 Korisliiga

Korisliigan playoff-parit ratkottu – Hannes Pöllä palasi pelikentille, Lauri Kallio rikkoi piste-ennätyksensä

Korisliigan jatkosarjat pelattiin loppuun, ja viimeisetkin otteluparit puolivälieriin vahvistuivat.

30.3.2024 07:55 Korisliiga

Korisliigan jatkosarjat huipentuvat TV:ssä – Korihaiden ja Kauhajoen ottelu suorana Jimillä

Korisliigan lauantaisessa päätöskierroksessa suurin mielenkiinto osuu taisteluun puolivälierien kotiedusta, jossa kahdesta paikasta taistelevat Korihait, Kataja Basket, Kauhajoki ja Salon Vilpas.

27.3.2024 20:49 Korisliiga

Bisonsin viime sekunnin kori pelasti joukkueen sarjapaikan – Kobrat lunasti lipun playoffeihin

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa ratkaistiin tänään molemmat auki jääneet sijoitukset: sekä viimeinen pudotuspeleihin menijä että sarjasta putoaja.

26.3.2024 20:49 Korisliiga

Seagulls varmisti ykkössijansa Okko Järven pistetykityksellä – Korihait kaatoi Nokian

Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa voittivat tänään Helsinki Seagulls ja Korihait.

23.3.2024 19:06 Korisliiga

Kobrat taivutti KTP:n kriittisessä väännössä – Lapuan playoff-paikan todennäköisyys kasvoi

Kobrat ja KTP-Basket kamppailevat miesten Korisliigan viimeisestä pudotuspelipaikasta.

22.3.2024 20:38 Korisliiga

Ylemmän jatkosarjan nelikko taas tasoissa Vilppaan voiton ansiosta – Pyrintö yhä mukana playoff-kisassa

Miesten Korisliigan jatkosarjoissa yritetään ratkoa niin kotietua kuin viimeistä playoff-paikkaa ja sarjasta putoajaakin. Ratkominen jatkuu kahdella viimeisellä kierroksella.

20.3.2024 20:53 Korisliiga

Kobrat tarrasi tiukasti kiinni viimeiseen playoff-paikkaan – Lahti pahassa pinteessä

Joona Tuomala paukutti pisteitä, kun Kobrat kaatoi Lahti Basketballin. Kumpikin joukkueista kamppailee jatkosarjan loppusuoralla tärkeistä pisteistä.

19.3.2024 20:30 Korisliiga

Kataja tasasi voittotilin Kauhajokea vastaan, mutta Kauhajoki säilytti edun korierossa

Kauhajoki ja Kataja ratkoivat paremmuusjärjestystään miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa.

Näytä lisää vastaavia