20.3.2005 Kouvot Kouvolasta ei pääse puolustamaan koripalloilun miesten Suomen mestaruuttaan ensi sunnuntaina alkavissa Sparliigan pudotuspeleissä. Kouvot kärsi sunnuntaina pelatulla runkosarjan päätöskierroksella kohtalokkaan yhden pisteen vierastappion Joensuussa Katajalle 76-75 (34-39) tuloksella.
Voitto lipesi Kouvoilta todella katkerasti, sillä vieraat johtivat viimeisen minuutin alettua kuudella pisteellä, mutta Kataja nousi 14 sekuntia ennen loppua ensi kertaa jakson aikana johtoon. Kouvot sai vielä viimeisellä hyökkäyksellään tilaisuuden voittokoriin, mutta Anssi Kinnaslammen heitto meni ohi.
Päätöskierroksella Kouvoilla, Katajalla ja myös Espoon Hongalla oli peleissään panoksena pudotuspelipaikka. Kolmikko päätyi lopulta tasapisteisiin, mutta Kouvot jäi keskinäisten pelien perusteella heikoimpaan asemaan pudotuspeliviivan alle yhdeksänneksi. Kataja nousi voitollaan seitsemänneksi ja Honka kahdeksanneksi.
Kuuden pelin tappioputkensa viime tingassa katkaissut Honka otti ratkaisuvoiton kotonaan Namika Lahdesta pistein 96-85 (45-38). Lahtelaisille peli oli merkityksetön, sillä joukkue oli jo aiemmin varmistanut kakkossijansa.
Nousijajoukkue Aura Basket ansaitsee kauden yllättäjän tittelin. Turkulaiset kipusivat sarjataulukossa peräti kolmanneksi voittamalla runkosarjan päätteeksi kotonaan 74-69 (26-36) lukemin Lappeenrannan NMKY:n, joka oli jo aiemmin varmistanut runkosarjan voittonsa.
Porvoon Tarmo otti viimeisessä runkosarjapelissään suurinumeroisen 104-101 (58-50) kotivoiton Uudenkaupungin Korihaista. Ensimmäistä kertaa pudotuspeleihin päässyt Tarmo varmisti voitollaan kuudennen sijansa.
Korihaille peli oli merkityksetön, sillä sen kohtalo putoamiskarsintoihin oli jo aiemmin varmistunut.
Salon Vilpas joutuu SM-sarjan putoamiskarsintaan, vaikka joukkue voitti kahdestatoista viime pelistään peräti yhdeksän. Viimeinen voitto tuli kotona KTP:stä murskalukemin 98-65 (49-36). Se ei kuitenkaan salolaisia auttanut, kun samaan aikaan Tampereen Pyrbasket haki jo putoamaan tuomitusta Äänekosken Huimasta selvän 74-97 (37-50) vierasvoiton.
Pyrbasket ja Vilpas päätyivät sarjataulukossa tasapisteisiin, mutta keskinäisten pelien paremmalla korisuhteella tamperelaiset nousivat putoamiskarsintaviivan yläpuolelle.
Salossa ilman Ronald DeGrayta ja Pasi Heinosta pelanneelle KTP:lle tappio merkitsi kotiedun menettämistä pudotuspeleissä, joissa ottelupareiksi tulivat LrNMKY-Honka, Namika Lahti-Kataja, Aura Basket-Tarmo ja Pussihukat-KTP.
Runkosarjan päätöskierroksen korikuninkaaksi nousi Pyrbasketin amerikkalaispeluri Aaron Haynes, joka paikkasi polvivaivaisen maanmiehensä Lamont Turnerin poissaolon 38 pisteellään.
Vilppaan amerikkalaispelaajat Tim Kisner ja Richard Guinn heittivät myös muhkeat pisteet 35 ja 32, mutta Vilppaan harmiksi kaksikko ei ole pelikelpoinen jo keskiviikkona alkavassa SM-karsinnassa, jossa voi peluuttaa vain EU-alueen pelaajia.
(STT)
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Uuden päävalmentaja Konsta Mastomäen johdolla Kauhajoen uudeksi pelaajaksi on rekrytoitu 23-vuotias, 196 senttinen ja 98 kiloinen Tyeree Bryan. Joukkueen apuvalmentajaksi saapuu Cedrid Latimer.
Helsinki Seagulls on tehnyt yhden kauden mittaisen sopimuksen joukkueen monivuotisen kapteenin René Rougeaun kanssa. Korisliigassa huimat viisi mestaruutta voittanut yhdysvaltalaispeluri on edustanut Seagullsia jo kaudesta 2022-23 asti.
Laitahyökkääjän viime kausi päättyi ikävästi loukkaantumiseen vasta kauden toisessa ottelussa. Jatkosopimus on kestoltaan yksivuotinen.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Tuore koripalloilun Suomen mestari Salon Vilpas on tehnyt kahden vuoden pelaajasopimuksen Simeon Stefanovicin kanssa. 188-senttinen takamies pelasi juniori-ikäisenä neljä vuotta Espanjassa ja ensimmäiset liigakokemukset tulivat viime kaudella Lapuan Kobrissa.
Korisliigan kehittyneimmäksi pelaajaksi valittu Riku Korhonen siirtyy Lahteen kasvattajaseura Hongasta. Lahti Basketball ja Korhonen solmivat 1+1 mallisen sopimuksen, jossa molemmilla osapuolilla on optio toisesta kaudesta.
Ensimmäisen SM-mitalinsa 31 vuoteen voittanut Uudenkaupungin Korihait on aloittanut joukkueen rakentamisen kaudelle 2026–27. Haiparven takakentälle on kiinnitetty vuoden sopimuksilla Korihaissa muutama kausi sitten pelannut Trey Niemi sekä yhdysvaltaIaispelaaja Tommy Murr.
Tapiolan Honka on solminut jatkosopimuksen takamies Elias Eerikinharjun kanssa. Eerikinharju pelasi viime kaudella Hongan riveissä Korisliigaa 17 pelissä.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.