Kroatia riepotteli 18-vuotiaita tyttöjä

7.8.2010 Perjantai-illan myöhäisottelussa B-divisioonan EM-kisojen välieräpaikalle hyvästit jättänyt Suomen alle 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue hävisi lauantaina Kroatialle 64-78 (32-36). Suomi pelaa sunnuntaina kisasijoituksista 7.-8. Englantia vastaan.

Roosa Lukkarinen oli 18-vuotiaiden tyttöjen pirtein pelaaja Kroatiaa vastaan. Kuva: Johan Weckström.

Suomi pysyi tarkalla heittopelillä Kroatian kannoilla toisen kymmenminuuttisen alkuun, jonka jälkeen Kroatia alkoi repiä eroa yhä suuremmaksi suomalaispallonmenetyksistä. Kroatian yhden pisteen johto (22-21) repesi viidessä minuutissa 16 pisteeksi (45-29), jonka jälkeen Suomi käytti koko toisen puoliajan yrittäen päästä takaisin peliin mukaan.

- Päivän hyvä asia oli se, että heittopeli oli rentoa. Valitettavasti sitä oli syöttöpelikin. Ensimmäisen puoliskon 19 pallonmenetystä sanelivat pitkälti ottelun kulun, huokaisi Suomen apuvalmentaja Jussi Räikkä.

- Toinen jakso oli meille todella musta. Muutaman pallonmenetyksen jälkeen alkoi näyttää siltä, että joukkue luovuttaisi. Toisella puoliskolla pelasimme ihan hyvällä perustasolla, mutta toisen jakson esityksen jälkeen se ei riittänyt.

Anette Juvonen (15/4/3 syöttöä) oli runkopelaajista Suomen tehokkain, jonka lisäksi Räikkä kehui Roosa Lukkarisen (8/4) kentälle tuomaa piristysruisketta.

Suomi kohtaa turnauksen päätösottelussaan sunnuntaina Englannin. Joukkueet pelaavat kisasijoituksista 7.-8.

- Uskomme, että mahdollisuus hakea revanssivoitto Englannista olisi tarpeeksi suuri motivaatiotekijä. Teemme kaikkemme sen eteen, että pystyisimme huomenna pelaamaan täydet 40 minuuttia edes sillä tasolla kuin tänään toisella puoliajalla, totesi Räikkä.

Kroatia - Suomi 78-64 (20-19, 46-32, 64-48), alle 18-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisat, sijoitusottelut, Timisoara (Romania) 7.8.2010

Suomi: Anette Juvonen 15/4/3 syöttöä, Annika Holopainen 14/3, Evita Iiskola 11/4, Roosa Lukkarinen 8/4, Rita Haukkovaara 7/1/3 syöttöä, Laura Juhola 6/1, Sophie Weckström 2/0, Sofia Pelander 1/1, Laura Saarinen 0/2, Ellen Nurmi 0/1, Emma Nikula 0/0, Meral Bedretdin.

Kroatia: Katarina Puljic 21/3/3 syöttöä, Nina Premasunac 16/6/4 riistoa, Iva Todoric 13/13/4 syöttöä/4 riistoa, Marija Rados 13/3/4 syöttöä.

Lisätietoja: Ottelutilastot
 
13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

4.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat säilyttivät A-divisioonapaikan, 18-vuotiaat tytöt avausvoittoon EM-kisoissa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue varmisti A-divisoonapaikkansa neljänneksi vuodeksi putkeen EM-kisoissa voittamalla Montenegron 67-82 (39-37). Suomen 18-vuotiaat tytöt taas avasivat B-divisioonan EM-kisansa selättämällä Luxemburgin.

30.7.2017 Maaottelu

Kreikka selätti Suomen 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaille tytöille kotitappio Espanjaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kärsi ensimmäisen tappionsa A-divisioonan EM-kisojen toisena päivänä, kun Kreikka oli parempi loppulukemin 81-78 (46-30). 18-vuotiaat tytöt hävisivät Espanjalle Kisakallion Susi Training Centerissä 68-77 (33-35).

8.8.2015 Maaottelu

16-vuotiaat pojat EM-kisojen lohkovoittoon Bosnia-Hertsegovinan kustannuksella

16-vuotiaat pojat ottivat toisen äärimmäisen kovan päänahan putkeen A-divisioonan EM-kisoissa, kun tällä kertaa Suomen sudenpentujen tassujen alle Bosnia-Hertsegovina 82-78 (44-39). Voiton myötä Suomi pääsee alkulohko C:stä jatkoon piikkipaikalta. 18-vuotiaat tytöt taas voittivat päivän pelinsä Valko-Venäjää vastaan ja pelaavat B-divisioonan EM-kisoissa huomenna sijasta 9.

6.8.2015 Maaottelu

Lehtoranta ratkaisi voiton 18-vuotiaille tytöille, 16-vuotiaat tytöt kaatoivat Israelin Kisakalliossa

18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue voitti B-divisioonan EM-kisojen välilohko H:n viimeisessä ottelussa jännittävien hetkien jälkeen Englannin 41-42 (20-21) Roosa Lehtorannan vapaaheitolla. 16-vuotiaat tytöt taas veivät Israelia Kisakallion Susi Training Centerissä numeroin 68-41 (32-27).

2.8.2015 Maaottelu

18-vuotiaat pojat ja tytöt voittoihin EM-kisoissa

18-vuotiaiden poikien maajoukkue tarvitsee vielä yhden voiton pysyäkseen A-divisioonassa myös ensi kesänä, kun Suomi voitti Ukrainan sijoitusotteluissa 77-88 (49-44). 18-vuotiaat tytöt hakivat B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisen voittonsa kaatamalla Kyproksen ylivoimaisesti.

Näytä lisää vastaavia