Kroatialle niukka voitto Suomesta kisa-avauksessa

29.6.2007 Suomen 18-vuotiaiden naisten maajoukkue sai ensimmäisenä EM-kisapäivänään vastaansa todellisen eliittijoukkueen, 195-senttisen Marija Vrsaljkon johtaman Kroatian. Parhaimmillaan 16 pisteen johdossa käynyt Kroatia oli lopussa vielä hätää kärsimässä suomalaisten prässipuolustuksessa, mutta onnistui viemään avausvoiton nimiinsä 58-53 (34-35).

Ottelu alkoi suomalaisilta mallikkaasti. Vraljko kurkotteli 20 pistettä omista korkeuksistaan jo puoliaikaan mennessä, mutta suomalaispuolustus piti Kroatian heittäjät tiukasti aisoissa. 24 pistettä heittäneen Henna Salomaan johdolla Suomi oli hankkiutunut pisteen johtoon puoliajalla.

- Puolustuksessa ei ollut moitteen sijaa. Oma pelimme näytti kahden kymmenminuuttisen ajan hemmetin hyvältä. Pakotettiin Kroatia huonoihin heittoihin ja pallonmenetyksiin, Suomen apuvalmentaja Jussi Laakso kiitteli.

Tauon jälkeen Kroatia alkoi hiljalleen hivuttautua johtoon. Pallon liike loppui hyökkäyspäässä ja Kroatia antoi sapiskaa harhasyötöistä, joita Suomelle merkittiin paikoin lukuisia. Suomi sai tauon jälkeisen 14 minuutin jälkeen aikaiseksi vain kolme pistettä.

Ottelun lopussa Suomi pääsi jälleen tuntumaan prässipuolustuksen turvin. Suomi löysi jatkuvasti vaihtopenkiltä uuden parin terveitä jalkoja heitettäväksi tuleen. Ero kaveni kavenemistaan, mutta lopulta pelikellossa ei ollut enää riittävästi aikaa jatkaa kiriä.

Tarkkuuden tarpeessa

Apuvalmentaja Laakso myönsi tappion olleen karvas, koska ottelu oli alusta loppuun asti voitettavissa.

- Me mentiin tauon jälkeen lukkoon täysin. Hyökkäyksestä loppui liike ja heittovalinnat olivat paikoitellen surkeita. Henna Salomaa oli omalla tasollaan hyökkäyksessä, mutta voittoon tarvitaan enemmän kuin yksi korintekoon kykenevä pelaaja.

- Salomaan lisäksi Aino Wirtanen yllätti positiivisesti pirteällä pelillään molemmissa päissä. Toivottavasti tahti jatkuu samanlaisena, huikkasi Laakso kahdeksan pistettä heittäneen Wirtasen suuntaan.

Suomi heitti 43 kahden pisteen heittoyrityksestään sisään vain kymmenen (prosentti 23,2%). Runkopelaajat Kia Ignatius (1/10) ja Hanna Vapamaa (3/15) jäivät kauas normaalista suoritustasostaan.

- Tärkeintä oli se, että me saatiin kuitenkin se ero kavennettua viiteen pisteeseen. Tämä on kimurantti lohko ja uskon joukkueiden pelaavan vielä monta kertaa ristiin, totesi Laakso.

Kaltiokallio virittäytyy kisatunnelmaan

Suomen varakapteeni Maija-Leena Kaltiokallio myönsi yllättyneensä tavasta, jolla Suomi onnistui ennakkoon kovaksi oletetun Kroatian voittotaisteluun.

- Kyllähän me aluksi oltiin ihan kauhuissaan, kun Kroatia tulee alkuverryttelyyn ja niillä on isoja, 190-senttisiä pelaajia. Kun me lähdettiin pelaamaan sovitun taktiikan mukaan ja onnistuttiin, sitähän alkoi jo uskoa omaan voittoon, Kaltiokallio naureskeli.

- Tokalla puoliajalla ei mennyt pallo sisään hyvistäkään heittopaikoista ja hyökkäyksessä ei kierrätetty palloa tarpeeksi. Puolustus oli kyllä hyvää alusta asti.

Kaltiokallio kertoi, että EM-kisatunnelma näkyy Romaniassa.

- Onhan täällä säpinää ja meininkiä ja normaaleja ongelmia bussiyhteyksien kanssa. Ruoka on onneksi hyvää!

Sanavalmiilla Kaltiokalliolla oli mukanaan erinomainen resepti ylihuomiseen Romania-otteluun.

- No, hakataan ja työnnetään paljon, varakapteeni vinkkasi viitaten Suomen aggressiiviseen puolustukseen.

 

Kroatia (18-vuotiaat) - Suomi (18-vuotiaat) 58-53 (34-35), EM-kisojen alkulohkon ottelu, Timisoara (ROM) 29.6.2007

Kaltiokallio Maija-Leena

5/2

Jortikka Jutta

0/5

Tuomi Aino

0/1

Ignatius Kia

4/9/3syöttöä

Salomaa Henna

24/5

Scheiman Mette

0/0

Vapamaa Hanna

8/14

Lindén Pauliina

0/1

Eerikinharju Meriem

0/0

Wirtanen Aino

8/2

Mäkelä Margareeta

4/2

Karvonen Suvi

0/1

 
5.1.2018 17:15 Maaottelu

Sudenpennuille kolme voittoa Baltic Sea Cupin päätöspäivänä

Tallinnassa pidetty Baltic Sea Basketball Cup sai päätöksensä tänään perjantaina, kun Suomen nuorisomaajoukkueet saivat vastaansa viimeisissä otteluissaan Ruotsin. Kummatkin 18-vuotiaiden maajoukkueista ja 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nappasivat voitot kotimatkalle, kun taas 16-vuotiaat pojat kärsivät tappion.

4.1.2018 23:50 Maaottelu

Sudenpennuille kaksi voittoa Virosta Baltic Sea Cupissa

Baltic Sea Basketball Cupin toisena päivänä Suomen nuorisomaajoukkueet kohtasivat Viron, josta 18-vuotiaiden maajoukkueet vetivät pidemmän korren, kun taas 16-vuotiaat joutuivat tyytymään tappioihin. BSBC päättyy huomenna, kun Sudenpennut saa vastaansa Ruotsin.

3.1.2018 Maaottelu

Baltic Sea Cup käyntiin, Latvialle kolme voittoa neljästä

Suomen nuorten koripallomaajoukkueet aloittivat maajoukkuevuotensa Tallinnassa vuotuisessa Baltic Sea Basketball Cupissa. Avauspäivänä Sudenpennuista vain 16-vuotiaat tytöt korjasivat nimiinsä voiton, kun jo äidinmaidosta kovuuden saavat latvialaiset olivat etevämpiä kolme kertaa neljästä.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

9.8.2017 Maaottelu

Suomen 18-vuotiaille tytöille jatkoaikatappio Bulgariaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi tappion alkulohkonsa viimeisessä pelissä jatkoajan jälkeen Bulgarialle loppunumeroin 91-87 (42-43, 81-81).

8.8.2017 Maaottelu

Suomen 18-vuotiaat tytöt tärkeään voittoon Puolasta

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pelasi toiseksi viimeisen alkulohkopelinsä B-divisioonan EM-kisoissa. Suomi aloitti räväkästi ja rehki puolustuksen kautta johdon, joka ailahteluista huolimatta pysyi pelin loppulukemiin 69-72 (32-33) asti.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

Näytä lisää vastaavia