Lahti eteni finaaliin, Kataja vahva kotonaan

4.5.2009 Kaksi ensimmäistä välieräottelua hallitsevaa mestaria Espoon Honkaa vastaan voittanut Namika Lahti kukisti Hongan jo kolmannen kerran perättäin. Lahti eteni SM-finaaleihin suoraan otteluvoitoin 0-3 kukistamalla Hongan Tapiolassa 79-85 (36-44). Joensuussa kotijoukkue Kataja osoitti toipuneensa lauantaisesta selkäsaunasta kukistamalla Pyrinnön 91-78 (43-36) ja nousemalla välieräsarjassa 2-1-johtoon.

Espoossa Honka ei saavuttanut missään vaiheessa voittoon tarvittavaa rentoutta ja pelihuumoria. Honka oli läpi ottelun askeleen perässä Namika Lahtea, joka pääsi nakuttelemaan vapaaheittoviivalta peräti 31 pistettä. Lahti kasvatti johtonsa kahdesti parhaimmillaan 11 pisteeseen (33-44, 46-57).

Honka kävi parhaan pistemiehensä Ben Perkinsin (23/6) donkilla tasoissa tilantessa 70-70, mutta Lahden hermokontrolli piti. Namika veti Perkinsin donkkia seuraavan pariminuuttisen kylmästi nimiinsä 9-0, jolloin aika Hongan kellosta loppui tylysti kesken.

- Hyvältä tuntuu. Finaalipaikka on hieno asia näille jätkille ja koko organisaatiolle ja samalla hyvä kuittaus niille, jotka vaativat minulle eroa viime syksynä, huojentuneen näköinen Lahti-luotsi Sami Toiviainen totesi.

- Yritin koko aamupäivän saada pelaajani rentoutumaan ja jättämään paineet minun niskoilleni, mutta tällä kertaa se ei onnistunut. Otan täyden vastuun tästä välierätappiosta. Lahti oli joka ottelussa parempi ja ansaitsee finaalipaikkansa, myönsi Hongan valmentaja Mihailo Pavicevic.

Lahden paras pistemies oli ilmiömäisesti pelannut Jason Conley (31/5), joka näytti kykenevän kentällä ainoastaan oikeisiin ratkaisuihin. Ray Nixon (21/2) kannatteli joukkuettaan erityisesti toisella neljänneksellä. Kurtis Rice (15/6) teki jo kolmannessa perättäisestä ottelusta Hongan Chanan Colmanin (8/0/4 menetystä) illasta kurjan.

Perkinsin ohessa Hongan onnistujiin voidaan laskea Jukka Matinen (15/5), virhevaikeuksista kärsinyt Kimmo Muurinen (12/0/3 riistoa) sekä Akeem Scott (18/4/3 syöttöä), joka tosin kävi ylikierroksilla ottelun ratkaisuhetkillä.

Kataja vahva kotonaan

Joensuun Katajalle lauantaisessa Urheilukanavan tv-ottelussa selkäsaunan antanut Tampereen Pyrintö ei kyennyt enää urotekoihin Joensuun Areenassa. Ryminällä levypalloihin mennyt kotijoukkue hallitsi Jeremiah Woodin (9/18/8 syöttöä) ja Quinnel Brownin (25/11) johdolla ilmatilaa korin alla tehden samalla Pyrinnön isojen miesten Antti Nikkilän (0/8) ja Olli Ahvenniemen (6/4) pelistä vaikean näköistä.

Ottelu ratkesi jo kolmannella jaksolla, jolloin Brown ja Sami Lehtoranta (21/0) nostivat Katajan parhaimmillaan 60-44-johtoon. Pyrintö käväisi vielä yhdeksän pisteen päässä, mutta Kataja piti hermonsa ja nousi ottelusarjassa 2-1-johtoon.

- Taktisesti ei tehty mitään sen kummemmin kuin lauantaina, mutta toteutuksessa oli aika lailla eroa. Emme ajaneet täysillä Antti Nikkilää päin hyökkäyspäässä ja levypallotilanteisiin mentiin paljon lauantaita paremmin, totesi Katajan valmentaja Ray Ailus.

Brownin, Lehtorannan ja Woodin lisäksi Katajan parhaimmistoon lukeutui lauantaisesta kompastelustaan selkeästi parantanut Larry Blair (23/5/3 riistoa). Damon Williams (26/5/4 syöttöä/5 riistoa) oli tuttuun tapaan Pyrinnön tehomies. Kenny Lowe (21/0) ja Chris Hester (17/6) kannattelivat myös Pyrintöä hyökkäyspäässä.

- Meillä on nyt kaksi mahdollisuutta katkaista välieräsarja ja siitä lähdetään, että sarja katkeaa jo keskiviikkona, Ailus pohti.

Katajan ja Pyrinnön välinen neljäs välieräottelu pelataan keskiviikkona 6.5. Pyynikin Palloiluhallissa klo 18:30.

Korisliigan täydelliset ottelutilastot ja muita tilastoja löytyy Koripalloliiton tilastopalvelusta, osoitteesta www.basket.fi.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
10.1.2026 21:08 Korisliiga

Pyrinnön Palmi ja Laine pääsivät irti Lapualla ja pistivät pystyyn pistejuhlat – Uudessakaupungissa Korihait yllätti Vilppaan

Miesten Korisliigan illan kierroksen voittajia olivat Tampereen Pyrintö, Korihait, Tapiolan Honka ja Kauhajoki.

9.1.2026 20:38 Korisliiga

KTP:lle muhkea kotivoitto – Raitanen jatkoi nousujohteisia otteitaan

Ylemmän jatkosarjan paikoista ärhäkästi taistelevat KTP-Basket ja Helsinki Seagulls ottivat tänään sarjapisteitä kotikentillään.

7.1.2026 20:36 Korisliiga

Seagullsin Henryltä väkevä debyytti vierasvoitossa – Kataja omaan vierasvoittoonsa kuukauden pelaaja Harmonin johdolla

Miesten Korisliigassa voittivat tänään Helsinki Seagulls, Kataja Basket ja Lahti Basketball.

7.1.2026 12:21 Korisliiga

De’Vion Harmon on valittu Korisliigan joulukuun kuukauden pelaajaksi

Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Joulukuun parhaaksi valittiin sensaatiomaisen kuukauden pelannut Kataja Basketin De’Vion Harmon.

6.1.2026 21:09 Korisliiga

Korihait päihitti Hongan varmalla joukkuepelillä – espoolaiset putosivat toistaiseksi kärjestä

Tapiolan Honka on porskuttanut Korisliigan kärjessä useina viikkoina, mutta Korihaiden vahva esitys vierasmatkalla päästi Salon Vilppaan ja Kauhajoen voiton verran espoolaisten edelle.

3.1.2026 21:11 Korisliiga

Kauhajoki varmisti kotivoiton loistavan kolmannen jakson ansiosta – Vilpas onnistui pysyttelemään rinnalla paalupaikalla

Miesten Korisliigassa voittajiksi kohosivat tänään Kauhajoki ja Salon Vilpas, jotka johtavat runkosarjaa jaetulla kärkipaikalla.

3.1.2026 10:25 Korisliiga

Teemu Suokas kärsi jo toisen pettymyksen ulkomailla mutta teki väkevän paluun Vilppaaseen: ”Arkipäivän pienet erot voittavassa ja häviävässä joukkueessa pelaamisen välillä huomaa todella selkeästi”

Korisliigan kehittynein pelaaja 2024 Teemu Suokas törmäsi Espanjassa synkkään pukukoppi-ilmapiiriin ja tuli sysätyksi ulos rotaatiosta täysin vailla varoitusta. Nyt pelaaja kertoo oppineensa arvostamaan uudella tavalla voittavassa joukkueessa pelaamista ja luotettavalle työnantajalle työskentelyä.

30.12.2025 21:56 Korisliiga

Sekä Vaaralle että Suokkaalle tuplatupla Vilppaan voitossa – Hongan Peltoniemi riehaantui kaukoheittoilotteluun Kouvolassa

Miesten Korisliigassa pelattiin täysi kuuden ottelun kierros. Luukas Vaara, Teemu Suokas, Alvar Peltoniemi, Tevaun Kokko, Ike Nweke ja Kahron Ross nousivat illan säväyttäjiksi – jokainen vieraskentällä.

29.12.2025 14:35 Korisliiga

Kilpailuvuoden 2026–27 Korisliigojen sarjalisenssien hakijat selvillä

Korisliigan ja naisten Korisliigan sarjamääräysten mukaisesti Korisliigan, naisten Korisliigan, miesten I divisioona A:n ja naisten I divisioonan seurojen piti hakea kilpailuvuoden 2026–27 sarjalisenssiä kyseisiin sarjoihin sarjalisenssihakemuksella 15. joulukuuta mennessä.

28.12.2025 21:29 Korisliiga

Bisons sai katki tappioputkensa – Lahti haastoi Vilpasta viimeiseen asti mutta kaatui lopulta pisteellä

Kiihkeällä Korisliiga-kierroksella voittajiksi kohosivat Bisons Loimaa, Salon Vilpas, Kataja Basket, Tapiolan Honka ja Korhait.

Näytä lisää vastaavia