Lappeenrannan Neal tammikuun pelaaja

1.2.2001 Lappeenrannan NMKY:n amerikkalaisvahvistukseksi joulutauolla saapunut Mark Neal on valittu SM-Koriksen tammikuun pelaajaksi. LrNMKY sai katkaistua pitkälti Nealin ansiosta koko syksyn kestäneen tappioputkensa.

Nealin tulon jälkeen lappeenrantalaiset voittivat 16 tappiollisen ottelun jälkeen kolme kamppailua peräkkäin. Mark Neal oli voittojen pääarkkitehti nakuttaen tammikuun otteluissa pistekeskiarvokseen 25,0 pistettä. "Vain" 201-senttisellä varrellaan Neal onnistui kalastamaan lisäksi peräti 13,0 levypalloa ottelua kohden. Hän kunnostautui myös puolustuksen lukkona, joista osoituksena 2,50 heiton torjuntaa ja 2,00 riistoa.

Tammikuun kokonaissaldoksi LrNMKY:lle muodostui lopulta 3-3. Huomioitavaa on se, että Lappeenrannan kolmen tappiollisen kamppailun joukossa olivat ottelut SM-Koriksen kärkijoukkueita, Namika Lahtia ja Pyrbasketia, vastaan.

Kuluvalla kaudella SM-Koriksen kuukauden pelaajiksi on ennen Nealia valittu Namika Lahden Charles Edmonson (joulukuu), Korihaiden Pasi Kauha (marraskuu) ja Pussihukkien Kimi Klingberg (lokakuu).

Asiat

 
Näytä lisää vastaavia