LoKoKolle lisää sopimuksia

11.5.2009 Miesten I divisioonan Loimaan Korikonkarit on solminut yksivuotisen jatkosopimuksen valmentaja Juha Valkaman kanssa. Uutena pelaajana LoKoKoon liittyy kaudella 2008/2009 Korisliigaa FoKoPon riveissä pelannut Tero Valkama.

Juha Valkama, 36, aloittaa kolmannen kautensa LoKoKon valmentajana. LoKoKo on Valkaman kahden päävalmentajakauden aikana noussut kaudella 2007/2008 läntisestä II divisioonasta valtakunnalliseen I divisioonaan sekä päättyneellä kaudella raivannut tiensä I divisioonan välieriin asti.

184-senttinen, 28-vuotias Forssan Koripoikien kasvatti Tero Valkama pelasi kaudella 2008/2009 FoKoPon liigajoukkueen riveissä 23 ottelua 0,8 pisteen ja 0,4 levypallon keskiarvoilla. Tarkkakätisenä heittäjänä tunnettu Valkama on pelannut LoKoKossa edellisen kerran kaudella 2001/2002.

LoKoKolla on nyt koossa neljä pelaajasopimusta pelikaudelle 2009/2010. Tero Valkaman lisäksi LoKoKossa pelaavat ensi kaudella ainakin Jani Kivinen, Turkka Rikkonen sekä Eero Aaltonen. Ensimmäisellä divarikaudellaan 7,1 pistettä, 1,5 levypalloa ja 1,0 syöttöä ottelua kohden urakoinut 180-senttinen, 23-vuotias Lasse Forsman on puolestaan opiskelijavaihdossa ainakin vuodenvaihteeseen asti, eikä ole LoKoKon käytettävissä syyskaudella.

 
11.12.2023 12:00 Korisliiga

Seagulls ja Lahti Basketball käynnistävät hurjan korisviikon – pääsarjoissa 34 ottelun viikko

Alkanut viikko tarjoaa korisfaneille hienon kattauksen, kun korisliigoissa ja divisioonissa pelataan yhteensä 34 ottelua. Viikon aikana pelataan vähintään yksi ottelu joka päivä Ruudussa tai Koristv:ssä.

28.9.2023 12:00 Miesten I divisioona A

Uusi Koristv-palvelu välittää kaikki divisioonaottelut kotikatsomoihin

Tulevalla kaudella miesten I divisioona A ja B sekä naisten I divisioona näkyvät SolidSportin alustalle rakennetussa Koristv-palvelussa. Kaikki divisioonien ottelut tuotetaan automaattikameroilla.

18.8.2023 16:00 Naisten I divisioona

Naisten Korisliigan sekä divisioonien sarjaohjelmat kaudelle 2023–2024 on julkaistu

Kamppailu Suomen mestaruudesta naisten osalta käynnistyy syys-lokakuun vaihteessa ja mestari on selvillä viimeistään 29.4. Naisten Korisliigassa pelataan yhdeksän joukkueen kolminkertainen sarja.

21.6.2023 09:45 Korisliiga

Koripalloliiton vuosittaiset palkinnot nyt julkaistu

Koriskauden 2022-23 parhaat on valittu. Nuorten sarjojen sekä Seurapalveluyksikön palkittavat ovat vastaanottaneet palkinnot henkilökohtaisesti seurojen tapahtumissa kevään ja kesän aikana. Löydät listan kaikista palkituista sivun alaosasta.

20.6.2023 19:30 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2023–24 myönnetty: 64 joukkuetta yhteensä viidessä pääsarjassa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2023–24. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Kaikkiaan viidessä pääsarjassa nähdään tulevalla kaudella 64 joukkuetta.

15.4.2023 20:38 Miesten I divisioona A

Bisons ja Raholan Pyrkivä voittoihin divarin finaaleissa

Bisons Loimaa kaatoi Jyväskylä Basketball Academyn 94-86 I divisioona A:n avausfinaalissa. Raholan Pyrkivä oli puolestaan toistamiseen PuHu Junioreita vahvempi I divisioona B:n puolella 81-77.

26.3.2023 19:56 Miesten I divisioona A

ToPo paineli välieriin, muissakin divareissa pistettiin sarjoja katki

Torpan Pojat nappasi toisen voiton ja samalla paikan I divisioona A:n välieriin. B:n sekä naisten I divisioonan puolella kolme joukkuetta varmisti välieräpaikan sunnuntaina.

25.3.2023 21:38 Miesten I divisioona A

JBA ja Kipinä Basket välieriin, Bisons onnistui pakkoraossa

Lauantaina miesten I divisioona A:n välieriin tiensä raivasivat JBA sekä Kipinä Basket. Bisons Loimaa siirsi voitolla ratkaisun tiistaille.

23.3.2023 21:44 Miesten I divisioona A

JBA veti pidemmän korren akatemiajoukkueiden kohtaamisessa – Divari B:ssä yllätyksiä

Miesten I divisioona A:n ja B:n sekä naisten I divisioonan puolivälieräsarjojen ensimmäisiä osia pelattiin torstaina.

22.3.2023 20:43 Miesten I divisioona A

Divarien pudotuspelit ryminällä käyntiin: Raiders tyly vieras Loimaalla

Osa miesten I divisioona A:n ja B:n sekä naisten I divisioonan puolivälieräsarjoista käynnistyi keskiviikkona.

Näytä lisää vastaavia