Lokomotiv Kuban kantona Buducnostin kaskessa EuroCupin puolivälierissä

6.3.2013 Gerald Lee jr.:n KK Buducnostin taistelu paikasta Euroopan kakkosliigan EuroCupin neljän parhaan joukossa alkaa keskiviikkona, kun Buducnost isännöi kotikentällään venäläistä Lokomotiv Kubania EuroCupin puolivälieräottelussa. Buducnost on ollut EuroCupin parhaita puolustusjoukkueita, mutta Lokomotiv Kubanin rutiini ja korinalusvoima ovat merkittäviä haasteita montenegrolaisille.

Junnu Leen Buducnostin kamppailu paikasta EuroCupin neljän parhaan joukkoon alkaa tänään.

Vastaansa Buducnost saa Nick Calathesin johtaman Lokomotiv Kubanin. Kuvat: Ville Vuorinen & FIBA Europe.

Nuorekkaan Buducnostin puolustuspelaaminen on ollut läpi EuroCup-kauden parhaimmillaan ilmiömäistä. Tähän mennessä pelaamastaan kahdestatoista ottelusta Buducnost on jättänyt vastustajansa alle 60 pisteen peräti neljä kertaa. Viimeksi näin kävi kaksi viikkoa sitten, kun turkkilainen Banvit sai Buducnostin kotikentällä aikaiseksi vaivaiset 50 pistettä.

 

EuroCupin puolivälierissä Buducnostin nuoruuden intoa ja puolustuksen lujuutta koetellaan toden teolla, kun joukkuetta vastaan asettuu Venäjän liigan neljännellä sijalla ja VTB United-liigan B-lohkon kolmannella sijalla majaileva perinteikäs Lokomotiv Kuban.

 

Jos Buducnostin selkein vahvuus on ollut puolustuspeli, on Lokomotiv Kuban puolestaan tehnyt selvää jälkeä korien alla halliten levypallopeliä lähes jokaisessa EuroCup-ottelussaan.

 

Buducnostin isot miehet Lee jr., Dusko Bunic ja Strahinja Milosevic kohtaavatkin todellisen haasteen, kun Euroliiga-veteraanit Aleksei Savrasenko (215cm/34v) ja Aleks Maric (211/28) sekä amerikkalaiset Richard Hendrix (203/26) ja Derrick Brown (201/25) saapuvat heidän painikumppaneikseen korin läheisyyteen.

 

Takakentällä Buducnost on ollut Dee Bostin, Aleksa Popovicin ja Cedomir Vitkovacin johdolla erinomainen, mutta Lokomotivilla on tuoda kentälle häkellyttävän vahva rotaatio myös kauempana korista.

 

Euroliigan mestaruuttakin juhlinut kreikkalaistakamies Nick Calathes (198/24), liettualaislingot Simas Jasaitis (198/24) ja Mantas Kalnietis (195/26) sekä Sergei Bikov (190/30) pitävät huolen siitä, että Buducnost saa olla hereillä molemmissa päissä kenttää.

 

Lee: ”Meillä on mahdollisuudet päihittää heidät”

 

EuroCupin verkkosivuille antamassaan haastattelussa Lee arvelee, että Buducnostin voiton avain alkavaan pudotuspelisarjaan on intensiivinen puolustuspelaaminen.

 

– Meidän on puolustettava kuten puolustimme viimeisessä jatkosarjaottelussamme Banvitia vastaan. Banvit on erittäin laadukas hyökkäysjoukkue, ja pystyimme pitämään heidät aisoissa. Meidän on pyrittävä Lokomotivia vastaan samaan, Lee miettii.

 

Keskiviikon osaottelu pelataan Podgoricassa ja viikon kuluttua Buducnost matkaa Kubaniin Lokomotivin vieraaksi. Kahden ottelun yhteistulos määrittelee voittajan.

 

– Lokomotiv on ilman muuta yksi koko EuroCupin mestarisuosikeista. Jos puolustamme kuten meillä on edellytykset puolustaa, meillä on mahdollisuudet päihittää heidät. Uskon, että kaksi alkusarjan otteluamme Bilbaota vastaan toivat hyvää kokemusta tätä haastetta varten, jatkaa Lee.

 

Buducnost kohtasi Lokomotivin tavoin EuroCupin mestarisuosikeihin lukeutuvan Bilbaon kahdesti alkusarjan aikana. Buducnost oli kiinni voitossa molemmissa otteluissa, jotka kuitenkin lopulta päätyivät espanjalaisvoittoihin.

 

EuroCupin puolivälierät, 1. osaottelu: KK Buducnost Podgorica – Lokomotiv Kuban keskiviikkona 6. maaliskuuta klo 20:00 Suomen aikaa.

 

 
27.3.2024 09:16 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketball aloitti EuroCupin välierät komeasti

Mikael Jantunen oli jälleen hyvässä iskussa, kun Paris Basketball otti ensimmäisen kiinnityksen EuroCupin finaalipaikkaan. Saksassa Valtteri Mervola auttoi joukkueensa pitämään sarjapaikkansa.

26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

25.3.2024 14:18 Suomalaiset ulkomailla

Miikka Muurinen debytoi pirteästi Petteri Koposen alaisuudessa nuorten Euroliigassa

Petteri Koposen valmentama Next Generation -kutsujoukkue sijoittui Dubain turnauksessa kolmanneksi. Joukkueen riveissä pelasi täksi kaudeksi Yhdysvaltain high school -kentille Sunrise Christianiin siirtynyt Miikka Muurinen.

25.3.2024 11:52 Suomalaiset ulkomailla

Saksassa ja Tshekissä pudotuspelit käynnistyivät – Ruotsissa saatiin runkosarja pakettiin

Saksan ja Tshekissä saatiin pudotuspelit käyntiin viime viikolla ja Ruotsissa pelattiin runkosarjan päätöskierros. Italiassa Awak Kuier loisti pistekuningattarena.

25.3.2024 10:43 Suomalaiset ulkomailla

Kaukiainen johdatti Kalev/Cramon runkosarjan ykköseksi

Viron ja Latvian yhteisliigassa saatiin runkosarja paketoitua ja Severi Kaukiaisen Kalev/Cramo lähtee pudotuspeleihin runkosarjan voittajana. Alexander Madsen pääsi juhlimaan tärkeitä pisteitä Espanjassa ja Perttu Blomgren heitti joukkueensa ABA2:n pudotuspeleihin.

25.3.2024 09:22 Suomalaiset ulkomailla

Osku Heinonen Islannista Italiaan loppukaudeksi

Heinosen uusi seura on Italian Serie A2 -sarjassa pelaava San Giobbe Chiusi.

22.3.2024 12:27 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin ja Anniina Äijänen taistelemassa Espanjan cupin voitosta

Espanjan cup-mestaruus ratkaistaan viikonloppuna, kun arvostetun Copa de la Reinan finaaliturnaus on edessä. Cup-pokaalista on taistelemassa myös Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol.

22.3.2024 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Naisten Bundesliigassa pudotuspelit käyntiin – mukana neljä Susiladies-pelaajaa

Naisten Saksan Bundesliigassa alkavat pudotuspelit tulevana viikonloppuna. Mestaruustaistelussa nähdään Stars Kelternin Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies, Lions Hallen Anissa Pounds sekä Angels Nördlingenin Roosa Lehtoranta.

21.3.2024 07:26 Suomalaiset ulkomailla

Lassi Tuovi teki suomalaista koripallohistoriaa

Lassi Tuovista tuli ensimmäinen suomalaissyntyinen valmentaja, joka on toiminut Euroliigan ottelussa päävalmentajana. Tuovi johdatti Virtus Bolognaa viime hetket italialaisseuran kohdatessa Zalgirisin vieraissa.

20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

Näytä lisää vastaavia