6.2.2005 Ensimmäistä yliopistokauttaan Yhdysvalloissa pelaava Maija Lähde kunnostautui varhain sunnuntai-aamuna Suomen aikaa, kun hänen opinahjonsa Saint Mary’s kaatoi kotonaan Portlandin 72-55. Lähde kirjautti tilastorivilleen uransa ensimmäisen ”tupla-tuplan”.
182-senttinen Lähde oli Saint Mary’sin avauksessa pelaten uransa suurimman minuuttimäärän, 31. Lähde kiitti valmennusjohtoa luottamuksesta, heitti 12 pistettä ja napsi kymmenen levypalloa. Suomalaislaituri täydensi hienon iltapuhteensa viidellä koriinjohtaneella syötöllä ja kahdella riistolla.
Levypallosaaliillaan Lähde paransi henkilökohtaista ennätystään, joka syntyi Saint Mary’sin edellisessä ottelussa. Joukkueen kärsiessä 60-70-kotitappion Gonzagalle Lähde kauhoi yhdeksän levyriä ja teki kuusi pistettä. Hänen viime aikojen kova kunto oli nähtävissä myös San Franciscossa, josta Saint Mary’s haki vieraspisteet loppulukemin 75-59. Lähde tehtaili kyseisessä kamppailussa tehot 7/7/3 syöttöä.
Sunnuntaiaamuna moni muukin suomalainen oli tositoimissa. Lähteen lisäksi parhaimmassa vedossa oli Florida Internationalin Eva Mäkelä, joka pussitti 11 pistettä, poimi kahdeksan levypalloa, jakeli neljä syöttöä ja torjui kerran. Floridalaiset saivat tunnustaa Western Kentuckyn paremmakseen lukemin 67-88. Mäkelän ja kumppaneiden viime aikojen peleihin lukeutuu 58-68 kotitappio Louisiana-Lafayettelle (Mäkelä 7/5) sekä 61-49-vierasvoitto New Mexico Statesta (13/4).
Heta Korpivaaran Seton Hall nipisti 53-50-vierasvoiton Villanovasta. Korpivaara kuului jälleen joukkueensa luottopelureihin uurastaen 35 minuuttia. Hänen tililleen merkittiin neljä pistettä, neljä syöttöä ja kolme levypalloa. Voitto oli Seton Hallille kolmas peräkkäinen. Aiemmin sen edessä joutuivat nöyrtymään Georgetown (63-47) ja Tiina Stenin edustama St. John’s (73-54). Suomalaiskohtaamisessa Korpivaara tekaisi teholukemat 9/4 ja Sten 1/2.
Heti seuraavassa ottelussa Sten pussitti 11 pistettä, joka on suomalaistulokkaan yliopistoennätys. St. John’s voitti Providencen ylivoimaisesti 93-40. Sunnuntaiaamuna Suomen aikaa joukkue järjesti suuryllätyksen kaatamalla vieraskentällä maan 13. kovimmaksi yliopistojoukkueeksi rankatun Boston Collegen 69-52. Sten ei kentälle ottelussa päässyt.
Laura Sarion ja Juta Jahilon opinahjo Binghamton joutui taipumaan Mainelle vieraissa 53-63. Sario jäi pelissä normaalia vaatimattomampiin tehoihin nostettuaan kuusi pistettä. Jahilo teki puolestaan kaksi pistettä. Edellisissä otteluissa Sario oli vauhdissa ja erityisesti voitokkaassa Northeastern-pelissä (75-53) hän loisti – tuloksena oli 15 pistettä, kahdeksan levyriä ja viisi syöttöä. Samaisessa ottelussa Jahilo poimi kuusi levypalloa, säkitti neljä pinnaa ja antoi kolme syöttöä. Myös niukkaan 46-51-vierastappioon päättyneessä ottelussa Hartfordia vastaan Sarion saldot olivat komeat 11/8.
Jonna Launiaisen Texas-El Paso kärsi suunnuntai-aamuna 60-70-tappion kotonaan Ricelle. Launainen pelasi yhdeksän minuuttia ja teki kaksi pistettä. Edellisessä ottelussa Texas-El Pason voittaessa niukasti Tulsan 70-67 Launiainen ahersi täydet 40 minuuttia. Suomalaistakamiehen aikaansaannokset pitivät sisällään viisi koriinjohtanutta syöttöä, kolme levypalloa, kaksi pistettä ja kaksi torjuntaa. Yhden ottelun ruokamyrkytyksen takia väliin jättäneen Launiaisen viime aikojen paras esitys nähtiin Hawaijilla, kun hän nakutti neljä onnistunutta kolmosta tehden 12 pistettä. Hawaiji piti kuitenkin pintansa lukemin 74-63.
Viorica Badinici on ennättänyt esiintyä muutamia kertoja Buffalon kokoonpanossa jalkavamman aiheuttaman sairasloman jäljiltä. Peliminuutit ovat kuitenkin jääneet vähiin. Badinicin paras peli osui niukkaan 69-73-vierastappioon päättyneeseen Ohio-otteluun, jossa 190-senttinen suomalainen teki kuusi pistettä ja poimi kaksi levypalloa kahdeksassa minuutissa.
Viimeisen kahden kauden ajan Lassi Tuovin oikeana kätenä Yokohama B-Corsairsin valmennusjohdossa toiminut Jukka Toijala, 54, on allekirjoittanut tulevaa kautta koskevan jatkosopimuksen. Tuovi ja Toijala jatkavat japanilaisseuran valmentajina myös kaudella 2026–2027.
Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.
Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.
Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.
Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.
Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.
Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).
WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.
Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.
Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.