Makeaakin makeampi kotivoitto Ruotsista

23.1.2000 Koripallomaajoukkueen EM-kisatoiveet elävät vahvasti. Suomi nitisti keskiviikkona huikean jännitysnäytelmän päätteeksi arkkivihollisensa Ruotsin kolmen pisteen turvin (88-85). Ottelun viimeiseltä minuutilta ei totisesti jännitystä uupunut. Suomalaisankariksi nousi lopulta Martti Kuisma.

Joakim Blom vei Ruotsin 84-85-johtoon, kun pelikellossa oli aikaa jäljellä 47 sekuntia. Hetkeä myöhemmin Suomen hyökkäysajan valuessa loppuunsa, Kuisma lähti ajoon ja onnistui kalastamaan kolmen ruotsalaisen keskeltä virheen. Vuorenvarmasti hän upotti molemmat bonusheittonsa ja siirsi Suomen lopullisesti ohi Ruotsin.

- Tiesin, että Kuisma onnistuu vapaaheitoissaan. Hän ei sitä vuosi sitten Bulgariaa vastaan tehnyt ja puhuimme sen ottelun jälkeen siitä, että hän ei yksinkertaisesti saa ratkaisuhetkillä vapaaheittojaan tuhria, kertoi äänensä - harvinaista kyllä - säilyttänyt päävalmentaja Aaron McCarthy.

Kuisman uroteot eivät kuitenkaan loppuneet vapaaheittoihin. Ruotsille jäi Kuisman vapareiden jälkeen täysi hyökkäysaika rakennella voittokoria. Upean ottelun pelannut Håkan Larsson rynni Suomen korille, menetti tasapainonsa ja roiskaisi nostoyrityksensä ohi. 205-senttinen oli kourineen paikalla ja kaapaisi ottelun tärkeimmän levypallon syliinsä. Nopeasti Kuisma luikerteli vielä ruotsalaispuolustajilta karkuun ja pelasi pallon väljemmille vesille Ruotsin yrittäessä rikkoa. Juuri ajan umpeutuessa Ruotsi onnistuikin torppaamaan Greg Joyneria, mutta liian myöhään. Suomen kaikkien aikojen vanhin maajoukkuetulokas ja -pelaaja Joyner, 42, sai kunnian kaunistella loppulukemat vapaaheittoviivalta jo ajan ollessa loppu.

Avausjaksolla Suomi vei, Ruotsi vikisi

Suomen lähtökohdat Ruotsi-otteluun eivät olisi voineet kurjemmat olla. Jo ennestään Kiinan muurin pituiselle toipilaiden listalle joutui keskiviikkona angiinan kouriin vaipunut Sakari Pehkonen. Loukkaantumissuman sisuunnuttama Suomi näytti, miten vaikeudet voitetaan ja esiintyi mm. tasavallan presidentin Tarja Halosen vahvistamalle kotiyleisölleen tiiviinä sekä taistelutahtoa huokuvana sikermänä.

Varsinkin ottelun ensimmäinen puoliaika oli suomalaisjuhlaa. Akillejännevaivojensa kanssa paininut maajoukkuekapteeni Juha Luhtanen avasi kamppailun upottamalla viisi pistettä. Parhaimmillaan Suomi johti reilun 18 minuutin pelin jälkeen 14 pisteellä (49-35).

Suomen paikka- ja miesvartiointien vaihtelu toimi ja Ruotsi oli helisemässä pahan kerran. Itseasiassa niin pahasti, että Ruotsi sai aikaiseksi ensimmäisen kahden pisteen korinsa vasta 12 minuutin ja 12 sekunnin pelin jälkeen (!), kun Mattias Sahlström nosti korin alta pallon pussiin. Pelissä Ruotsi pysyi mukana ainoastaan Dennis Aulanderin kolmosilla, joita ruotsalaislaituri viskoi avausjaksolla neljä. Kaikesta huokui se, että Suomen valmennusjohto oli loihtinut pelisuunnitelman, jota toteuttaessaan joukkue oli vahvoilla.

- Ottelussa ei yksinkertaisesti voi jo avausjakson aikana antaa vastustajan ottaa seitsemää hyökkäyslevypalloa ja odottaa voittavansa. Lisäksi Martti Kuisma sai tehdä mitä tahtoi, soimasi Ruotsin valmentaja Jonte Karlsson omiaan.

Niin, Kuima oli vauhdissa myös avausjaksolla. Koko illan 22 pisteen saalistaan hän punnersi avausjaksolla 16. Puoliaikataukoa päästiin viettämään Suomen johtaessa 52-40, kun Luhtanen latasi viimeisellä sekunnilla kolmosen kahdeksasta metristä pohjaan.

Tahdon voitto materiasta

Ruotsi tuli tauolta uusin eväin ja sai puolikentän paikkapuolustuksellaan Suomen pelinjohdon sekaisin. Suomella oli vaikeuksia saada aikaan järjestelmällisiä hyökkäyksiä ja Ruotsi nousikin ajassa 30:10 Håkan Larssonin lay-upilla ensi kerran johtoon (66-67). Vaikka ottelu lopulta Suomen henkilökohtaisiin suorituksiin ratkesikin, oli kamppailun taktinen ratkaisu jo se, että Suomi löysi lääkkeet Ruotsin paikkapuolustukseen. Ilman oikeiden avaavien syöttöjen löytymistä Suomelle olisi käynyt kalpaten.

Lähtökohtaisesti Suomen piti olla vaikeuksissa Ruotsin pitkän kaartiin ja erinomaisten takamiesten kanssa. Toinen skenaarioista vain toteutui. Håkan Larsson (16/3) puhkoi vikkelillä läpiajoillaan Suomen puolustusta ja Jonas Larsson (17/0) tälläsi aina tarvittaessa kaukoheittoja. Mutta pitkät miehet pysyivät kurissa. Hartiavoimin teki töitä odotettu ja vähemmän odotettu mies.

"Vanha herra" Greg Joyner näpäytti niitä arvostelijoita, jotka eivät sulattaneet miehen valintaa maajoukkueeseen. Vain 198-senttinen Joyner piti pihdeissään kymmenkunta senttiä pidempiä Sahlströmiä ja Blomia. Lisäksi ratkaisuhetkillä Joyner heitti Suomelle tuikitärkeitä koreja keräten lopulta 14 pistettä.

Uskomattoman hienon työn teki myös Jussi Kumpulainen, jolta harva osasi odottaa vahvaa panosta. Saksan kakkosbundesliigaa ammatikseen tahkoava Kumpulainen pelasi 21 minuuttia, teki neljä pistettä ja otti kentän korkeimman levyrimäärän; yhdeksän.

Lisälatausta GSM-viestistä

- Olen todella ylpeä joukkueestani. Nuori joukkue pelasi selkä seinää vasten ja onnistui, kehui McCarthy ottelun jälkeen.

- Jos minun ikäiseni mies voi tulla tulokkaana maajoukkueeseen ja pelata niin kuin (Joyner) pelasi, niin… Hän osoitti tänään kantavansa ylpeänä suomalaisuuttaan, jatkoi Jonte Karlsson Joynerista mennen hetkeksi sanattomaksi.

Joyner itse kertoi saaneensa lisäpotkua Ruotsi-otteluun GSM-viestistä, jonka hän sai äidiltään.

- Pidän yleensä pelipäivänä puhelimen suljettuna, jotta saan häiriötekijät minimiin. Avasin kuitenkin puhelimen jossain vaiheessa ja siellä oli viesti äidiltäni, jossa hän toivotti minulle onnea otteluun. En ollut kertonut äidilleni, että pelaan ensimmäisen maaotteluni, vaikka olemmekin erittäin läheisiä. Hän oli kaivanut tiedon ilmeisesti Internetistä. Viesti todella sytytti minut, selvitti Joyner.

Edessä vaikea matka Bulgariaan

Nopeasti Ruotsi-ottelun jälkeen sekä Joynerin että koko Suomen joukkueen ajatukset kääntyivät lauantaina Razgradissa pelattavaan vierasotteluun Bulgariaa vastaan.

- Puhuimme Jonte Karlssonin kanssa (kesän PM-kisoissa) paljon kyseisestä ottelusta ja hän kertoi, että siellä on lähes mahdoton voittaa. Olosuhteet ovat heikot ja joudumme mm. matkustamaan kuusi tuntia bussilla pelipaikkakunnalle, kertoi McCarthy.

Keskiviikkona Bulgaria hävisi vieraissa Bosnia-Hertsegovinalle 80-83. Lohkon kolmannessa ottelussa NBA-uransa lopettaneella tähtisentteri Rik Smitsillä vahvistunut Hollanti nöyryytti Israelia kotonaan 71-53. Tappio oli Israelille EM-karsinnassa ensimmäinen. Se johtaa silti voittosuhteellaan 5-1 lohkoa Suomen ollessa toisena (4-2). Suomen kanssa saman voittosuhteen omaa Bosnia-Hertsegovina.

- Meidän mahdolisuutemme ovat nyt (käytännössä) menneet emmekä me Turkkiin pääse. Toivon sydämeni pohjasta, että Suomi EM-kisoihin pääsee, koska se olisi hieno asia koko Pohjoismaiselle koripalloilulle, päätti Ruotsin valmentaja Jonte Karlsson.

 
20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

14.8.2013 Maaottelu

16-vuotiaat pojat nousivat sillasta neljän parhaan joukkoon – voittoputki jo kuuden ottelun mittainen

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkueen voittoputki B-divisioonan EM-kisoissa Bosniassa kasvoi keskiviikkona kuuden voiton mittaan. Päävalmentaja Jyri Lohikosken sisukkaat sissit nousivat sillasta ja masensivat Englannin pistein 70–60 (30–31). Voitto merkitsi Suomelle myös paikkaa B-divisioonan neljän parhaan joukossa.

11.9.2012 Maaottelu

Kotiyleisö herätti Susijengin, Suomi päätti karsinnat kuudenteen voittoon

EM-karsintojen tiistai-illan päätösottelu Suomen ja Sveitsin välillä oli kotijoukkueelle kuuluisa ”vaikea päätöspeli”. Selkeänä altavastaajana peliin lähtenyt Sveitsi hallitsi paikoin kenttätapahtumia kolmannella jaksolla, kunnes kotiyleisönsä herättämä Susijengi kokosi viimeiset energiansa ja rynnisti Petteri Koposen ja Hanno Möttölän johdolla väkisin kuudenteen karsintavoittoonsa pistein 84–77 (41–40).

9.9.2012 Maaottelu

EM-kisapaikkansa varmistanut Suomi taipui Belgiassa

Ensi vuoden EM-lopputurnaukseen paikkansa jo varmistanut Susijengi kärsi kirvelevän 68-71 (38-44) –tappion katastrofia vältelleelle, pakkovoiton edessä olleelle Belgialle. Antwerpenissä kärsitystä tappiosta huolimatta Suomella on mahdollisuus pedata itselleen tiistaina Helsingin Jäähallissa Sveitsiä vastaan pelattavassa karsintojen päätösottelussa karsintalohkon paras sijoitus EM-kisalohkoarvontoja varten.

27.8.2012 Maaottelu

Tappioton Susijengi söi Sveitsin välipalaksi

Sveitsi pystyi pyristelemään Suomen Susijengin kyydissä maanantain EM-karsintaottelussa vain puolentoista jakson ajan. Suomi karkasi Hanno Möttölän tahdittamana pikavauhtia 20 pisteen taukojohtoon ja tyylitteli Freiburgissa vastaansanomattomat 60–89 (29–49)-loppulukemat. Karsintojen puolivälissä Suomi johtaa lohkoaan haettuaan neljä voittoa yhtä monesta ottelusta.

24.8.2012 Maaottelu

Suomi nuiji Belgian kanveesiin kärkiottelussa, Dettmannin juhlapelissä

Päävalmentaja Henrik Dettmannin 200. ottelu Suomen miesten maajoukkueen peräsimessä oli kuin unelma. ”Susijengi” pääsi kolmannen jakson alussa EM-karsintavieraansa Belgian pään sisään puolustuksellaan ja alkoi takoa isolla lekalla eroa taululle kolmen pisteen heitoillaan. Ottelun lopussa Helsingin Jäähallin yleisöä osoitti seisaaltaan suosiota, kun Suomi otti jättiharppauksen kohti Slovenian EM-kisoja 97–60 (37–32)-voitollaan.

22.8.2012 00:21 Maaottelu

Susijengi raatoi kahden pisteen voiton Puolasta EM-karsintojen vierasavauksessaan

Suomen Susijengi haki jälleen maailmanluokan vastustajan päänahan, ja tärkeimmässä mahdollisessa paikassa: NBA-jätti Marcin Gortatin johtama Puola nöyrtyi Suomelle kotonaan Koszalinissa myöhään tiistaina 79–81 (40–42). Läpi ottelun puolustustaan tiivistäneestä Suomesta kunnostautuivat huikeita otteitaan jatkanut Petteri Koponen sekä viime minuuttien ratkaisukoreista vastanneet Shawn Huff, Mikko Koivisto ja Gerald Lee jr.

30.5.2012 Pohjoinen alue

Peräti 29 kotimaaottelun kesä käynnistyy perjantaina 1.6.

Suomen koripallomaajoukkueet pelaavat kesän aikana peräti 29 maaottelua kotimaassa. Suomalaisyleisöllä on mahdollisuus nähdä ”Susijengit” saalistamassa Helsingissä, Vantaalla ja Tampereella. Kotimaaotteluiden kesän käynnistää Suomen naisten maajoukkue kohtaamalla huippumaa Liettuan Pasilassa 1.6. ja 2.6.

25.8.2011 Maaottelu

Koponen ja Rannikko heittivät Suomen karsintaykköseksi

Suomen koripallomaajoukkue jatkoi voittoputkeaan kukistamalla EM-karsintojen päätöspelissään Coimbrassa kotijoukkue Portugalin tuloksella 78-86 (45-30). Syvältä itsensä voittajaksi kaivanut Suomi vei EM-karsinnan nimiinsä puhtaalla pelillä. Viikon kuluttua Liettuassa käynnistyvässä EM-lopputurnauksessa Suomi pelaa karsintavoiton myötä ns. Balkanin lohkossa Alytuksessa yhdessä Bosnia-Hertsegovinan, Kreikan, Kroatian, Makedonian ja Montenegron kanssa.

21.8.2011 Maaottelu

Suomi läksytti Unkaria läksiäisissään

Suomen koripallomaajoukkue halusi järjestää runsaslukuisen kotiyleisönsä edessä voitokkaat läksiäiset ja järjesti myös sellaiset. Susipaidat kyykyttivät EM-kisamahdollisuutensa menettänyttä Unkaria loppuluvuin 87-65 (44-39). Helsingin Jäähalliin pakkautunut 6278-päinen yleisö lähetti Suomen kohti viimeistä EM-karsintaottelua (Portugalissa 24.8.) ja EM-kisoja seisaallaan hurraten.

Näytä lisää vastaavia