4.1.2018 08:00 Suomalaisen koripalloperheen saavutti uudenvuodenpäivänä suruviesti. Helsingin Urheilijat -41:n kasvatti ja 22 miesten maaottelua pelannut Matti Köli poistui joukostamme 87 vuoden ikäisenä.

Matti Köli on poissa. Kuva: SKL-arkisto.
Jouluaattona 1930 syntynyt iso laitahyökkääjä Köli pelasi SM-sarjassa 11 kautta joukkueinaan kasvattajaseuransa HU-41, HKT ja Honka. Yhdentoista pääsarjakautensa aikana Kölille kertyi 223 ottelua, joissa hän heitti kaikkiaan 3293 pistettä (keskiarvo 14,8).
Parhaana pistevuotenaan 1959 Köli kirjasi 23,3 pisteen keskiarvon ja sijoittui korintekijätilastossa kolmannelle sijalle. Yhden ottelun ennätyksekseen SM-sarjassa Köli upotti 43 pistettä.
Köli voitti HKT:n riveissä kolme Suomen mestaruutta ja yhden SM-pronssin.
Miesten maajoukkueessa Köli esiintyi 22 ottelussa ja kuului Suomen EM-kisajoukkueeseen Istanbulissa 1959.
Suomalainen koripalloväki ottaa osaa Matti Kölin läheisten suruun.
WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotonaan Washington Mysticsin 69-92 (29-38). Awak Kuier keräsi 20 minuutin peliajalla 9 pistettä, kolme levypalloa, neljä syöttöä, kolme riistoa ja yhden torjunnan.
Luhtasen valinta täydentää vuonna 2026 Hall of Fameen nostettavien viiden legendan ryhmän.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Koripalloliiton SUSI-valmentajaverkoston kevättapaaminen järjestettiin 13.–14.5.2026 Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla. Tilaisuus kokosi yhteen alkavan kauden maajoukkueiden valmentajat sekä kaudella 2025 All Stars -toiminnassa mukana olleet valmentajat.
Hall of Fame täydentyy tänä vuonna viidellä uudella legendalla ja esittelemme heidät yksi kerrallaan. Legendat nostetaan virallisesti suomalaisen koripallon kunniagalleriaan Superlauantai-tapahtumassa 23.5.
Koripalloliitto on nimittänyt Jamar Wilsonin vetämään 3x3-koripallon kehitystä Suomessa. Wilson aloittaa tehtävässään 18. toukokuuta.
Tänä vuonna Vuoden muuvi -voiton vei Ura Basketin Benjamin Granström muuvilla, jossa yhdistyivät luovuus, rohkeus ja kylmäpäinen viimeistely.
Keturi on yksi Superlauantaina 23. toukokuuta suomalaisen koripallon kunniagalleriaan nostettavista legendoista.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.
Miesten maajoukkueen pitkäaikainen päävalmentaja ja nykyinen Koripalloliiton valmennuksen johtaja on yksi viidestä tänä vuonna suomalaisen koripallon Hall of Fameen nimettävästä legendasta.