4.3.2019 09:58 Edon Maxhuni ja Long Beach State veivät Yhdysvaltojen miesten NCAA:ssa Big West -konferenssin suomalaiskamppailun Tuukka Jaakkolan Cal Polya vastaan 85-94 (31-40).
Edon Maxhuni nappasi kerskailuoikeudet Tuukka Jaakkolalta NCAA:n suomalaiskohtaamisessa. Kuva: LBS
Long Beach State johti ottelua parhaimmillaan 19 pistettä, mutta Cal Poly onnistui vielä kirimään eron yhdeksään pisteeseen pariinkin kertaan. Lopulta Long Beach State heitti vapaaheittonsa varmasti 10/12 tyrehdyttäen vastustajansa loppukirin.
Maxhuni toi penkiltä korintekovoimaa 14 minuutin verran pussittaen seitsemän pistettä. Jaakkola taas pelasi 15 minuuttia, joiden aikana hän nosteli seitsemän pistettä, repi neljä levypalloa ja torjui vastustajan heiton kertaalleen.
Andre Gustavsonin ja Richmondin loppukiri jäi tyngäksi, kun VCU vei voiton Atlantic 10 -konferenssissa loppunumeroin 69-66 (34-24). Gustavson oli tuttuun tapaan aloitusviisikossa keräten nimiinsä 7 pistettä, yhden levypallon, kolme riistoa ja kaksi syöttöä 29 peliminuutissa.
Lassi Nikkarisen Montana State voitti Big Sky -konferenssissa Northern Arizonan 73-84 (30-37). Nikkarinen jakoi yhden syötön pelaamassaan 11 minuutissa.
Samuli Nieminen palasi viiden ottelun tauon jälkeen takaisin Stephen F. Austinin aloitusviisikkoon, kun 'Jacks hävisi niukasti Lamar Universitylle 79-81 (43-40). Nieminen pelasi 16 minuuttia tilastoiden itselleen kolme pistettä ja neljä levypalloa.
Remu Raitasen San Francisco hävisi WCC-konferenssin runkosarjan viimeisen ottelunsa Loyola Marymountille 74-69 (31-25). Raitanen pelasi ottelussa alle minuutin nostaen kaksi pistettä ja hakien yhden levypallon.
San Francisco lähtee viikonloppuna alkavaan konferenssin lopputurnaukseen neljänneltä sijalta 9 voitolla ja 7 tappiolla.
Tomas Murphyn Northeastern pelasi CAA-konferenssin viimeisen runkosarjaottelunsa voittaen Drexelin 90-66 (37-33). Murphy ei pelannut ottelussa.
Huskies päätti runkosarjansa 14 voitolla ja 4 tappiolla. Ensi viikonlopun CAA-konferenssin lopputurnaukseen Northeastern lähtee toiselta sijalta.
Etelä-Carolinassa pelannut takamieslupaus Morris Ugusuk siirtyy seuraavaksi West Virginian Universityn riveihin.
Eemeli Yalaho siirtyy ensi kaudeksi Washington State Universityyn, joka pelaa Yhdysvaltain yliopistosarja NCAA:n Pac-12-konferenssissa. Yalaho siirtyy WSU:hun Texas Techistä, jossa hän pelasi kaksi kautta.
Final Four -vaiheeseen asti UCLA:n riveissä päättyneellä NCAA-kaudella yltänyt Elina Aarnisalo, 19, vaihtaa yliopistoaan ensi kaudeksi. Tapiolan Hongan kasvatti on sitoutunut ensi kaudeksi North Carolinan yliopistoon.
Toisen kautensa Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ssa päättänyt Susijengin takakentän nuori kulmakivi Miro Little, 193 cm ja 20 vuotta, vaihtaa joukkuetta. Päättyneellä NCAA-kaudella Utahin yliopistoa edustanut Tampereen Pyrinnön kasvatti edustaa tulevalla kaudella Big West -konferenssia pelaavaa UC Santa Barbaraa.
Yhdysvaltojen naisten NCAA:n lopputurnauksessa Elina Aarnisalo ja UCLA putosivat leikistä pois juuri ennen finaalia, kun UCLA hävisi Final Four -ottelussa UConnille 85-51.
Yhdysvaltojen NCAA:n lopputurnauksessa Elina Aarnisalo ja UCLA marssivat viikonloppuna Final Fouriin, kun UCLA kaatoi ensin Ole Missin ja sitten LSU:n.
Federiko Federikon ja Eemeli Yalahon edustama Texas Tech oli lähellä jättiyllätystä Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n lopputurnauksen läntisessä aluefinaalissa San Franciscossa. Texas Tech johti suursuosikki Floridaa yhdeksällä pisteellä vielä kolme minuuttia ennen loppua, mutta taipui lukemin 79-84 (37-40) Floridan raivatessa tiensä Final Four -turnaukseen.
Susijengin nuoriin lupauksiin lukeutuva 211-senttinen, 23-vuotias Federiko Federiko rynnisti vaihtopenkiltä 13 minuutissa seitsemän pisteen ja yhdeksän levypallon saaliin, kun hänen edustamansa Texas Tech nousi 16 pisteen takaa 85-83 (72-72, 31-38)-jatkoaikavoittoon Arkansasista ja eteni Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n valtakunnallisen lopputurnauksen kahdeksan parhaan joukkoon.
Yhdysvaltojen naisten NCAA:n lopputurnauksessa Elina Aarnisalo ja UCLA etenivät Sweet Sixteen -vaiheeseen eli 16 parhaan joukkoon. UCLA saa ensi yönä vastaansa Ole Missin.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:n valtakunnallisessa lopputurnauksessa Federiko Federikon ja Eemeli Yalahon edustama Texas Tech eteni Sweet 16 -vaiheeseen eli 16 parhaan joukkoon. Mustapha Amzil ja New Mexico putosi leikistä toisella kierroksella.