Naisten maajoukkueen tähtäin Italian EM-kisoissa

2.8.2006 Suomen naisten koripallomaajoukkue on harjoitellut koko kuuman kesän tiiviisti ja yksi päämäärä kirkkaana mielessään: selviytyminen vuonna 2007 Italiassa pelattaviin EM-kisoihin. Tavoite on kova, mutta ei mahdoton toteuttaa. Se edellyttää syksyllä pelattavissa karsinnoissa Serbia & Montenegron sekä Romanian kukistamista.

Tulevista vastustajista Serbia & Montenegro sijoittui viime vuonna Turkissa pelatuissa EM-kisoissa yhdeksänneksi ja Romania 12:nneksi.

- Voitimme Serbia & Montenegron vierasottelussa kahden vuoden takaisissa karsinnoissa. Ei meitä pelota lähteä kaatamaan näitä joukkueita niiden kotikentilläkään, korostaa maajoukkueeseen palannut kokenut Susanna Rinta.

Rinnan ajatusmaailma heijastaa koko joukkueen tuntoja. Maajoukkueen uusi valmennustrio, ykköskäskyttäjä Hilpi Savikko sekä hänen apulaisensa Lea Hakala ja Janne Silander ovat luoneet joukkueenjohtaja Reijo Viskarin kanssa kesäkuun alkupuolelta lähtien laajaan rinkiinsä terveen kilpailutilanteen, mikä on samalla tae kehitykselle.

- Olemme harjoitelleet hyvällä tempolla ja kahdesti päivässä Helsingin Kisahallissa, jonne on saatu mukavasti mukaan ringissä olevia pelaajia myös pääkaupunkiseudun ulkopuolelta. Kokonaisuutta ajatelleen edellytykset ovat olleet aivan toista luokkaa verrattuna siihen, että maajoukkuepelaajat olisivat harjoitelleet hajallaan seurajoukkueiden kanssa, sanoo Savikko.

- Myös pelituntuma on saatu säilytettyä kohtaamalla pitkin kesää poikien joukkueita. Pojat ovat olleet meille hyviä sparraajia, muistuttaa Hakala, jonka mittava pelaajaura ja näkemys lajista on nyt valjastettu maajoukkueen hyödyksi vuorostaan valmennuspuolella.

Ruotsin turnauksen joukkue on nimetty

Naisten maajoukkue käynnisti EM-karsintoihin tähtäävän huolellisen valmistautumisensa yli 20 pelaajan ringillä.

- Halusimme kartoittaa tilanteen laajalla rintamalla. Kutsu lähti yhteensä 31 pelaajalle, joista osalle osallistumista rajoittivat loukkaantumiset ja työkiireet. Lisäksi jokunen pelaaja oli siinä vaiheessa vielä ulkomailla, kertoo päävalmentaja Savikko.

Maajoukkue käynnistää pelillisen valmistautumisvaiheensa ensi viikolla (10.-13.8.) Baltic Sea Cupissa Ruotsissa, jossa rinki on tiivistetty 12 pelaajaan. Suomi saa turnaukseen jalkeille käytännössä parhaan mahdollisen joukkueen. Sanna Jämsen tosin joutuu jättämään vielä Malmön pelit väliin työesteiden takia.

- Maajoukkue on viime vuoteen nähden kokeneempi Mouan (Michaela), Rinnan ja Jämsenin myötä. Lisäksi Heta Korpivaara, Laura Sario sekä Tiina Sten ovat menneet selkeästi eteenpäin Yhdysvalloissa ja Niina Laaksonen on saanut paljon peliminuutteja Saksassa, poimii Hakala esimerkkejä.

- Kovan kilpailuasetelman myötä tilanne on lupaava. Joukkueessa on hyvä rotaatio, jatkaa Savikko.

Tiivis otteluohjelma ennen EM-karsintoja

Suomi saa Baltic Sea Cupissa vastaansa Ruotsin lisäksi Viron ja EM-kisoissa kuudenneksi sijoittuneen Latvian. Ruotsin sinikeltaiset värit käyvät Suomelle tutuiksi lähiviikkojen aikana, sillä länsinaapuri on mukana myös Vierumäellä 17.-20. elokuuta sekä siitä runsaan viikon kuluttua Turkissa pelattavassa turnauksessa.

Vierumäellä Suomen muut vastustajat ovat Belgia ja harvemmin kohdattu Israel. Turkissa turnauskvartetin täydentää Slovakia.

- Otteluja on ihan mukava määrä ja vastustajat hyviä. Olisimme tosin halunneet vielä pelit myös Viroa vastaan. Se ei kuitenkaan sopinut Viron ohjelmaan, kertoo Savikko.

Suomi käynnistää ja päättää EM-karsinnat vierasotteluilla. Serbia & Montenegro kohdataan 9. syyskuuta ja Romania 23. syyskuuta. Romania saapuu Helsingin jäähalliin 13. syyskuuta, sekä Serbia & Montenegro Kisahalliin 20. syyskuuta.

EM-karsintojen A-divisioonan viiden karsintalohkon voittajat sekä neljä parasta lohkokakkosta lunastavat paikkansa suoraan Italian Chietissä ensi vuonna pelattaviin EM-kisoihin. Tshekki, Venäjä, Espanja, Liettua, Ranska ja Italia ovat ilman karsintoja itseoikeutettuja maita 16 joukkueen lopputurnaukseen. Viimeisestä jaossa olevasta kisapaikasta pelataan vielä lopputurnauksen kynnyksellä.

Jokainen karsinnoissa tehty piste on tärkeä varsinkin siinä tilanteesta, jos lohkokakkosten paremmuuden selvittämisessä joudutaan turvautumaan korkeampaan matematiikkaan.

- Siltä välttyy voittamalla kaikki neljä ottelua, heittää Hakala 251 A-maaottelun tuomalla kokemuksella.

Naisten maajoukkue Baltic Sea Cupiin 10.-13.8.

Etunimi

Sukunimi

Pituus

Syntynyt

Pelip.

Seurajoukkue

Sanna

Helenius

176

31.03.1984

3

Valparaiso, USA

Annika

Jaakkola

186

29.04.1976

4

Catz, Lappeenranta

Heta

Korpivaara

185

08.08.1984

3

Seton Hall, USA

Jenni

Laaksonen

186

10.05.1981

4

vapaa

Niina

Laaksonen

185

14.12.1984

5

Caja Canarias, ESP

Michaela

Moua

180

18.08.1976

3

vapaa

Reetta

Piipari

174

22.01.1980

1

Extrugasa, ESP

Susanna

Rinta

176

07.02.1979

2

Nacex Jovent, ESP

Laura

Sario

184

10.08.1984

3

Binghamton, USA

Tiina

Sten

187

18.06.1985

4

St. John's, USA

Riikka

Terävä

167

12.09.1985

1

Oakland, USA

Taru

Tuukkanen

189

30.12.1977

5

Extrugasa, ESP

Pelaajien maaottelutilastot

Sukunimi

Ottelut

Pist.

Ka.

Piste-ennätys

1. maaottelu

Rinta

73

501

6,9

17 vs. GRE 2002

04.04.1998 vs. GER

Moua

69

343

5,0

21 vs. RUS 2001

14.04.1994 vs. LAT

Tuukkanen

66

1070

16,2

30 vs. SLO 2004

04.04.1998 vs. GER

Laaksonen

59

257

4,4

17 vs. POL 2003

21.11.1999 vs. DEN

Piipari

46

487

10,6

24 vs. LAT 2004

22.07.2000 vs. EST

Korpivaara

18

108

6,0

15 vs. SVK 2005

09.08.2002 vs. TUR

Terävä

18

40

2,2

8 vs. SVK 2005

04.09.2004 vs. SWE

Sario

17

64

3,8

12 vs. LTU 2005

10.08.2002 vs. GRE

Laaksonen

15

102

6,8

16 vs. SVK 2005

09.08.2002 vs. TUR

Sten

13

19

1,5

6 vs. SVK 2005

15.07.2005 vs. SVK

Helenius

-

-

-

-

-

Jaakkola

-

-

-

-

-



Lisätietoja: /maajoukkueet/naisten_maajoukkue/
 
31.5.2022 12:17 Susiladies

Susiladiesin leiritys alkaa kesäkuussa – kotiottelut sekä Helsingissä että Tampereella

Susiladies kerääntyy kesäharjoittelemaan maanantaina 6.6. Urhea-halliin, Helsinkiin. Joukkueen kesäohjelmaan kuuluvat vierasottelut Portugalia vastaaan, heinäkuun lopun kotiottelut Helsingissä Viroa ja Latviaa vastaan sekä elokuun alussa kotiottelut Islantia ja Ruotsia vastaan Tampereella.

29.7.2021 19:02 Susiladies

Susiladies matkustaa tuplamaaotteluihin Riikaan 13 pelaajalla

Suomen naisten maajoukkue, Susiladies pelaa viikonloppuna kaksi maaottelua Latviaa vastaan Riikassa. Susiladies pelaa ensin suljetuin ovin Latviaa vastaan lauantaina 31.7. klo 18:00 ja yleisön kera sunnuntaina 1.8. klo 17:00.

7.3.2019 11:16 Susiladies

Naisten universiadijoukkue, 20-vuotiaiden maajoukkue ja Susiladies yhteistyössä maajoukkuekesänä 2019

Susiladiesin päävalmentaja Pekka Salminen on laittanut kutsun naisten universiadijoukkueen ehdokkaille, 20-vuotiaiden naisten maajoukkueelle ja Susiladies-pelaajille muodostaakseen yhden ison harjoitusryhmän maajoukkuekesälle 2019.

21.11.2018 22:53 Susiladies

Romania pinnisti Susiladiesin ohi EM-karsintojen päätösottelussa

Susiladiesin kolmen neljänneksen johto ei riittänyt Cluj-Napocassa, kun Romania ravasi väkisin rinnalle ja lopulta ohitse 71-60 (28-34). Täten Susiladies jäi ilman voittoja EM-karsinnoissa.

20.11.2018 14:23 Susiladies

Walker ja Marginean Romanian kulmahampaat

Susiladies saa vastaansa keskiviikkoiltana EM-karsintojen päätösottelussa Romanian Cluj-Napocassa. Susiladiesin valmentaja Jussi Räikkä kuvailee Romaniaa joukkueeksi, jonka korintekovastuu keskittyy Ashley Walkeriin ja Gabriela Margineaniin.

19.11.2018 12:24 Susiladies

Susiladies lievin muutoksin Romaniaan

Susiladies lähtee keskiviikon EM-karsintaotteluun Romaniaa vastaan miltei samalla kokoonpanolla, joka nähtiin lauantaina Töölön Kisahallissa Sloveniaa vastaan. Romania ja Susiladies kohtaavat keskiviikkoiltana Cluj-Napocassa.

17.11.2018 21:26 Susiladies

Susiladies pisti voittamattoman Slovenian tiukille Töölössä

Töölön Kisahallissa Slovenia eteni vuoden 2019 EM-kisoihin nitistämällä Susiladiesin 68-88 (27-41). Suomi pisti oivasti kampoihin E-karsintalohkoa puhtaalla pelillä dominoivaa Sloveniaa vastaan, mutta vieraiden pelirutiini oli lopulta liikaa.

9.8.2018 08:37 Pääjuttu

Susiladies saa vastaansa valmistavissa maaotteluissa Viron

Marraskuun EM-karsintaikkunaan valmistautuva Suomen naisten maajoukkue kohtaa ensi viikolla Viron kahdesti vieraissa. Tiistaina 14.8. ja keskiviikkona 15.8. Susiladies ottaa mittaa Virosta Paidessa.

15.2.2018 Maaottelu

Ranska tyly emäntä Susiladiesille 5000 katsojan edessä

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies hävisi EM-karsintaottelun hallitsevaa EM-hopeamitalisti Ranskaa vastaan 5000 silmäparin edessä Brestissä. Susiladies pelasi rohkeasti ja ennakkoluulottomasti, mutta kivenkova Ranska oli liian iso pala purtavaksi 90-40 (44-23) -tappiossa.

14.2.2018 Maaottelu

Susiladiesille vastaan ärsytetty Ranska

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies saa tänään vastaansa maajoukkueikkunan toisessa EM-karsintaottelussa Ranskan Brestissä. Hallitseva EM-hopeamitalisti hävisi yllättäen lauantaina oman karsintaottelunsa Slovenialle.

Näytä lisää vastaavia