Nikkilä ja Muurinen tehokkaina

16.2.2003 Yhdysvaltain yliopistosarjoissa käy vilske ja vilinä, kun maaliskuussa käynnistyvät pudotuspelit lähestyvät. Suomalaismiesten edustamista joukkueista kolme neljästä oli voitokkaita tuoreimmissa otteluissaan. Pelaajista sekä Antti Nikkilä että tulokaskauttaan pelaava Kimmo Muurinen olivat hyvässä vireessä varhain sunnuntai-aamuna.

Nikkilän Valparaiso haki sarjapisteet Southern Utahilta lukemin 69-61. 209-senttinen suomalainen pelasi 11 minuuttia ja käytti peliaikansa äärettömän tehokkaasti. Nikkilä kokosi kuusi pistettä, peräti kahdeksan levypalloa ja neljä torjuntaa sekä yhden syötön.

Kimmo Muurinen ylsi puolestaan piste-ennätykseensä (11), kun hänen koulunsa Arkansas-Little Rock kukisti vieraissa Middle Tennesseen 74-58. Pelitilanneheitot suhahtivat sukan läpi 2/3 ja vapaaheitot 5/8. Lisäksi Muurinen noukki 25 minuutissa viisi levypalloa.

Myös Tuukka Kotin Providence ylsi voittoon. Se katkaisi kolmen ottelun tappioputkensa kaatamalla St. John´sin 69-59. Kotti aloitti ottelun, mutta peliaika jäi kahdeksaan minuuttiin. Tehomerkinnöiksi yksi levypallo ja yksi syöttö. Myöskään Jouni Eho ei päässyt juhlimaan, kun hänen edustamansa Davidson sai vieraakseen East Tennessee Staten. Eho heitti viidessä minuutissa yhden pisteen. Davidson hävisi 72-87.

Paula Penttilä pussitti kauden rekordinsa

Kahden suomalaisen Middle Tennessee State nitisti naisten yliopistokoriksessa Arkansas-Little Rockin vieraissa 69-52. Paula Penttilä oli vireessä. Hän pussitti 17 pistettä, joka on hänen kauden paras noteeraus. Penttilän tiliin kirjattiin myös neljä pallonriistoa ja kolme levypalloa. Mia Parviainen jäi pisteittä pelattuaan yhdeksän minuuttia.

Reetta Piipari teki kuusi pistettä ja syötti sekä riisti kahdesti, kun hänen joukkueensa Xavier voitti La Sallen 65-51. Linda Palosen Stetson puolestaan hävisi Jacksonville Statelle 71-80. Jutta Körkön Vanderbilt voitti vieraissa Mississippin 67-60. Jenni Laaksosen North Carolina taasen kukisti Florida Staten 72-56 ja Alli Arppen Western Illinois voitti Chicago Staten 74-63. Arppe, Körkkö, Laaksonen ja Palonen jäivät tehomerkinnöittä.

 
8.5.2024 07:10 Susijengi

Miro Littlen ura jatkuu Utahin yliopistossa

Ensimmäisen kautensa Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ssa päättänyt Susijengin takamies ja Tampereen Pyrinnön kasvatti Miro Little, 19, vaihtaa joukkuetta. 194-senttinen Little siirtyy Baylorista Utahin yliopiston takakentälle.

6.5.2024 09:12 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketball sivusi Ranskan ennätystä

Paris Basketballin voittoputki venyi jo 24 ottelun mittaiseksi viikonloppuna ja se sivuaa samalla Ranskan ennätystä. Sloveniassa Perttu Blomgren aloitti pudotuspelit vahvasti.

2.5.2024 09:05 Suomalaiset ulkomailla

Linda-Lotta Lehtorannalle ja Elina Koskimiehelle hopeaa Saksassa

Linda-Lotta Lehtorannan ja Elina Koskimiehen Stars Keltern voitti Saksan Bundesliigan hopeaa. Awak Kuierin Reyer Venezia eteni välieriin Italiassa.

2.5.2024 08:45 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketballin voittoputki venyi – ennätys jo lähellä

Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball venytti voittoputkensa jo 23 ottelun mittaiseksi. Espanjassa Teneriffa sai revanssin Malagasta.

29.4.2024 11:31 Suomalaiset ulkomailla

Saksan mestaruustaistelu viidenteen otteluun – Kalinin ja Äijäsen Ferrol lähellä jättiyllätystä

Saksan Bundesliigan mestaruustaistelu huipentuu viidenteen otteluun, Awak Kuierin Reyer Venezia on lähellä välieräpaikkaa Italiassa ja Espanjassa Marianne Kalinin sekä Anniina Äijäsen Ferrol taisteli upeasti huippujoukkue Avenidaa vastaan.

29.4.2024 09:37 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Teneriffa taipui Mestarien liigan finaalissa

Teneriffa ei onnistunut uusimaan kahden vuoden takaista Mestarien liigan voittoa, kun Malaga oli vahvempi finaalissa. Alexander Madsenin Andorra varmisti sarjapaikkansa Espanjassa ja Edon Maxhuni heitti Le Portelin pudotuspeleihin Ranskassa.

27.4.2024 10:48 Susijengi

Touko Tainamo seniorikaudeksi Wyomingiin

Erinomaiset kolme kautta Denverin yliopistossa pelannut Susijengin ison pään lupaus Touko Tainamo, 205 cm ja 23 vuotta, vaihtaa joukkuetta seniorikaudekseen. Munkkiniemen Kisapoikien kasvatin uusi joukkue on Wyoming, joka sijoittui NCAA-liigan Mountain West -konferenssin keskivaiheille päättyneellä kaudella.

27.4.2024 08:04 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Teneriffa eteni Mestarien liigan finaaliin

Teneriffa pääsee taistelemaan Mestarien liigan voitosta, kun se eteni finaaliin kaatamalla kreikkalaisen Peristerin.

26.4.2024 09:24 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin jahtaa Mestarien liigan voittoa – ”Meillä on kaikki mahdollisuudet”

Mestarien liigan Final Four -lopputurnaus pelataan viikonlopun aikana Belgradissa. Kilpailun kaikkien aikojen paras kolmen pisteen heittäjä Sasu Salin jahtaa toista Mestarien liigan voittoaan.

22.4.2024 15:36 Suomalaiset ulkomailla

Elina Aarnisalosta Belgian mestari

Elina Aarnisalosta tuli Belgian mestari, kun Kangoeroes Mechelen pelasi kotimaisen kauden läpi ilman ainuttakaan tappiota. Finaalit ovat käynnistyneet myös Saksassa ja runkosarjat päättyivät Espanjassa sekä Italiassa.

Näytä lisää vastaavia