Niko Malinen jatkaa Korihaissa

20.6.2013 Korisliigaa pelaava Uudenkaupungin Korihait on solminut kaksivuotisen jatkosopimuksen takamies Niko Malisen kanssa. Kaksi edellistä kautta Korihaissa pelannut 191-senttinen, 22-vuotias Malinen pelasi viime kaudella 37 ottelua 18 minuutin keskiarvolla.

Niko Malinen jatkaa Korihaissa seuraavat kaksi vuotta. Kuva: Korihait.

Malinen peräti tuplasi pistekeskiarvonsa kaudella 2012/13. HoNsUn kasvatteihin kuuluvan Malisen ranteesta syntyi peräti 7,8 pistettä ottelua kohden. Lisäksi Malinen osoitti arvonsa puolustuspäässä ja oli joukkueen paras +/- -tilastossa.

 

– Jatko Korihaissa oli luonnollinen valinta, sillä asiat Uudessakaupungissa ovat toimineet hyvin ja vastuun lisääntyessä myös oma peli on kehittynyt, kertoi sopimukseen tyytyväinen Malinen Korihaiden tiedotteessa.

 

– Niko teki viime kaudella tasaista jälkeä molemmissa päissä kenttää ja otti samalla selkeitä kehitysaskelia. Niko on luontainen korintekijä, ja tulee olemaan tärkeä osa ensi kauden joukkuetta. Lisäksi joukkueen rakentamisen kannalta on tärkeää, että jo ennestään tutut pelaajat jatkavat seurassa, myhäili Korihaiden tuore päävalmentaja Ari Mikkola.

 

Malinen on pelannut urallaan 20 nuorten maaottelua ja heittänyt niissä 32 pistettä. Kaudella 2008/09 Malinen voitti A-poikien SM-sarjan korikuninkuuden 23,5 pisteen keskiarvolla.

 

Korihailla on ensi kaudesta pelaajasopimukset Malisen lisäksi Mikko Jalosen ja Sami Ikävalkon kanssa. Joukkueen kotimaista runkoa täydennetään vielä lähiviikkoina, jonka jälkeen katseet suunnataan ulkomaalaisvahvistuksiin.

 

Lisätietoja: Niko Malinen

 

Lisätietoja: Korihaiden tiedote
 
27.3.2024 20:49 Korisliiga

Bisonsin viime sekunnin kori pelasti joukkueen sarjapaikan – Kobrat lunasti lipun playoffeihin

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa ratkaistiin tänään molemmat auki jääneet sijoitukset: sekä viimeinen pudotuspeleihin menijä että sarjasta putoaja.

26.3.2024 20:49 Korisliiga

Seagulls varmisti ykkössijansa Okko Järven pistetykityksellä – Korihait kaatoi Nokian

Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa voittivat tänään Helsinki Seagulls ja Korihait.

23.3.2024 19:06 Korisliiga

Kobrat taivutti KTP:n kriittisessä väännössä – Lapuan playoff-paikan todennäköisyys kasvoi

Kobrat ja KTP-Basket kamppailevat miesten Korisliigan viimeisestä pudotuspelipaikasta.

22.3.2024 20:38 Korisliiga

Ylemmän jatkosarjan nelikko taas tasoissa Vilppaan voiton ansiosta – Pyrintö yhä mukana playoff-kisassa

Miesten Korisliigan jatkosarjoissa yritetään ratkoa niin kotietua kuin viimeistä playoff-paikkaa ja sarjasta putoajaakin. Ratkominen jatkuu kahdella viimeisellä kierroksella.

20.3.2024 20:53 Korisliiga

Kobrat tarrasi tiukasti kiinni viimeiseen playoff-paikkaan – Lahti pahassa pinteessä

Joona Tuomala paukutti pisteitä, kun Kobrat kaatoi Lahti Basketballin. Kumpikin joukkueista kamppailee jatkosarjan loppusuoralla tärkeistä pisteistä.

19.3.2024 20:30 Korisliiga

Kataja tasasi voittotilin Kauhajokea vastaan, mutta Kauhajoki säilytti edun korierossa

Kauhajoki ja Kataja ratkoivat paremmuusjärjestystään miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa.

16.3.2024 21:52 Korisliiga

Kauhajoki ja Korihait kavensivat eroa BC Nokiaan – Seagulls porskuttaa kärjessä

Korisliiga jatkui kolmella ylemmän jatkosarjan ottelulla. Illan voittajia olivat Kauhajoki, Korihait ja sarjaa johtava Seagulls.

15.3.2024 20:54 Korisliiga

Kamppailu viimeisestä playoff-paikasta tiukentuu – KTP otti tärkeän voiton

KTP-Basket nousi playoff-viivan yläpuolelle, ja Bisons Loimaa sai pientä hajurakoa putoamispaikkaan.

13.3.2024 20:25 Korisliiga

Tuomas Hirvonen johti Katajan voittoon – ylemmässä jatkosarjassa nyt peräti neljä joukkuetta tasapisteissä

Kataja Basket onnistui tasaamaan pistetilin Korihaiden ja kahden muunkin joukkueen kanssa.

10.3.2024 19:28 Korisliiga

Kouvojen pistetili jo kolmanneksi paras Korisliigassa – Lahti jumissa putoajan paikalla

Pudotuspelipaikan ja alemman jatkosarjan voiton varmistanut Kouvot kaatoi tänään Lahti Basketballin kovilla lukemilla.

Näytä lisää vastaavia