9.11.2014 Tšekkiläinen Nymburg nappasi vierasvoiton Loimaan liikuntahallissa pelatussa ottelussa Bisonsista loppunumeroin 93-85 (48-42). Bisonsilla oli ottelun avaimet käsissään ensimmäisellä puoliajalla, mutta vieraiden vahva viimeisen neljänneksen viimeistely varmisti voiton Nymburgille.

Bisonsin Aaron Johnsonin 10 namusyöttöä eivät olleet tarpeeksi kaatamaan Nymburgia. Kuva: Tytti Nuoramo.
Kumpikaan joukkue ei saanut etuasemaa avausneljänneksellä, mutta toisella puoliajalla Bisons juoksi 6-0 ja keräsi minuutti sen jälkeen 10 pisteen johtoaseman, mutta Nymburg vastasi välittömästi heittämällä kaksi perättäistä kolmosta.
Nymburg alkoi heiluttamaan pelin tahtipuikkoa toisella puoliajalla, mutta aina kun näytti siltä, että vieraat lähtevät karkuun, niin Bisonsin Roope Ahonen (20/2) vastasi heittämällä tekemällä kovan korin.
Bisons oli vielä reilu kolme minuuttia ennen päätössummeria yhden pisteen johdossa, mutta Nymburg vei kaksi minuuttia pelistä 9-3 eikä loimaalaiset pystyneet hienosta taistelusta huolimatta enää kääntämään peliä itselleen.
Ahosen lisäksi Bisonsilta onnistuivat Travis Nelson (13/4), Aaron Johnson (15/1/10 syöttöä) ja Ian Hummer (14/12). Ottelun kuningas oli kuitenkin tšekkiläisten Christian Burns (25/6/3 syöttöä/3 riistoa).
Naisten Korisliigassa kolme puolivälieräsarjaa jatkui lauantaina. Voittoihin ylsivät toiset voittonsa ottaneet BC Nokia ja PeKa sekä sarjan tasoittanut Pyrintö.
Korisliigan puolivälierissä toisensa kohtaavat maanantaina 23. maaliskuuta jatkosarjavoittaja Salon Vilpas ja alemmassa jatkosarjassa huippumenestynyt Tampereen Pyrintö sekä varmaan joukkuepeliin luottava Korihait ja kenttää hurjasti juokseva Tapiolan Honka.
HBA:n ja EBT:n välinen sarja jatkui Helsingissä. Märsky siirtyi ottelusarjassa 2–0-johtoon, kun EBT kaatui 76–68.
Verkosto on täydennyskoulutusohjelma HKVT:n suorittaneille valmentajille ja se korvaa aikaisemman JVV-ohjelman. Koulutus on kohdennettu ennen kaikkea niille valmentajille, jotka haluavat auttaa toisia valmentajia kehittymään paremmiksi mentoroinnin ja vertaispalautteen avulla. Mukaan koulutukseen otetaan 12 ensimmäisenä ilmoittautunutta valmentajaa.
Pantteripatsaan jo häämöttäessä kahdeksan joukkueen ulottuvilla Korisliiga-kausi on tullut vuoden jännittävimpään vaiheeseen. Kevään pudotuspeleihin on valittu 18 erotuomaria jakamaan oikeutta kauden ratkaisuhetkissä.
Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyivät, ja ottelusarjat avasivat voitoilla BC Nokia, HBA, PeKa sekä Pyrintö.
Miesten I divisioona A:n kauden huipennus käynnistyy torstaina, kun pudotuspelit käynnistyvät kolmella ottelulla. Runkosarjan ykkönen ACO Basket lähtee mestaruusjahtiin selkeän ennakkosuosikin paineet niskassaan, mutta niskaan hengittävät muun muassa hyökkäysvoimainen Kipinä Basket ja tarkkakätinen Karkkila.
Salon Vilpas varmisti jo aiemmin sarjavaiheen voiton ja lähtee playoffeihin sijalta yksi. Kauhajoen kotietu oli ennestään varmaa, mutta ottelutulos lukitsi joukkueen sijalle kaksi. Muutkin kotietupaikat ratkesivat tänään, ja samalla valkeni alemman jatkosarjan pudotuspelisijojen järjestys.
Keskiviikkona pelataan Korisliigan jatkosarjojen viimeiset ottelut. Sijat 2.-5. ratkeavat päätöskierroksella. Myös Kataja Basket ja Tampereen Pyrintö ratkaisevat sijat 7. ja 8.
Naisten Korisliigan puolivälierät alkavat tänään. Espoo Basket Team ja Vimpelin Veto aloittavat sarjat kotonaan. Välieriin etenemiseen vaaditaan kolme voittoa.