Piiparille tasalukuja täyteen Ruotsia vastaan

17.8.2006 Syksyn EM-karsintoihin valmistautuvan Suomen naisten koripallomaajoukkueen kapteeni ja pelintekijä Reetta Piipari saavuttaa urallaan yhden virstanpylvään perjantaina Vierumäellä käynnistyvässä kansainvälisessä neljän maan turnauksessa. Piipari, 26, pelaa 50. aikuisten maaottelunsa Suomen kohdatessa turnauksen avausottelussa Ruotsin.

- Sopiva vastustaja ja sopiva paikka juhlia tasalukuja, heittää tunnetusti tarkkakätinen Piipari, joka on harjoitellut maajoukkueen kanssa tiiviisti kesäkuun alkupuolelta lähtien.

- On hienoa, että Suomessakin pystytään panostamaan nykyään tässä laajuudessa maajoukkuetoimintaan. Takana on täysipainoinen ja tehokas kesäkausi nimenomaan joukkueena.

Tähtiainesta Malmössä

Suomi ja Ruotsi kohtasivat toisensa jo viime perjantaina Malmössä pelatussa Baltic Sea Cupissa. Suomi otti turnauksessa Ruotsin lisäksi voiton Virosta, mutta joutui taipumaan niukasti neljällä pisteellä viime syksynä Turkin EM-kisoissa kuudenneksi sijoittuneelle Latvialle.

- Ruotsin turnaukseen mahtui niin hyviä kuin huonojakin hetkiä, mutta ainakin minulle jäi varsin positiivinen kuva joukkueestamme kesän ensimmäisissä maaotteluissa. Erityisesti puolustuksemme oli hyvää Latviaakin vastaan loppuminuutteja lukuun ottamatta, painottaa Piipari.

Malmössä isoja minuutteja pelannut Piipari valittiin Baltic Sea Cupin tähtiviisikkoon yhdessä Taru Tuukkasen kanssa. Perjantaina vastaan asettuvasta ja Baltic cupin voittaneesta Ruotsista tähdistöön kohosi Kadidja Andersson.

Piiparin ja Tuukkasen yhteistyö jatkuu syksyn EM-karsintojen jälkeen myös seuratasolla. Molemmat edustavat ensi kaudella Espanjan liigaan noussutta Extrugasan joukkuetta, jonne Piipari siirtyy Kotkan Peli-Karhuista.

- Nykyinen maajoukkue koostuu käytännössä ulkomailla pelaavista. Suomen kentillä tästä ryhmästä nähdään ensi kaudella korkeintaan kaksi pelaajaa, kertoo Piipari.

Belgia ja Israel vieraita vastustajia Suomelle

Vierumäen turnauksessa ovat Suomen ja Ruotsin lisäksi mukana Belgia ja Israel.

- Ruotsi käy meille valmistautumisvaiheessa varsin tutuksi vastustajaksi, sillä kohtaamme sen myös reilun viikon kuluttua Turkissa pelattavassa turnauksessa.

- Israel ja Belgia ovat sen sijaan pitkälti uusia tuttavuuksia. En muista pelanneeni niitä vastaan vielä koskaan. Näkemäni perusteella voin kuitenkin sanoa, että Belgia on kova joukkue kuten Israelkin, vakuuttaa Piipari.

Laurent Buffardin valmentama Belgia kävi ennen Suomeen tuloaan sparraamassa MM-kisoihin valmistautuvaa hallitsevaa Euroopan mestaria Tshekkiä häviten kaikki kolme otteluaan. Belgia oli matkassa ilman tähtipelaajaansa Ann Wautersia, joka liittyy maajoukkueeseen elokuun lopulla.

- Belgian naisten koripallossa on kova buumi päällä ja Vierumäellä pelaava isokokoinen joukkue on taatusti tasokas ilman Wautersiakin, sanoo Suomen päävalmentaja Hilpi Savikko.

Belgia ja Israel eivät yltäneet viime syksynä Turkin EM-lopputurnaukseen. Molemmat maat olivat mukana EM-kisoissa tosin vielä vuonna 2003 Kreikassa, jossa Belgia sijoittui kuudenneksi ja Israel 12:nneksi.

Italian ensi vuoden EM-kisoihin tähtäimensä asettanut Suomi kohtaa syyskuussa pelattavissa EM-karsinnoissa Serbia & Montenegron sekä Romanian. Serbia & Montenegro oli Turkissa yhdeksäs ja Romania 12:s.

Vierumäen turnausohjelma 18.-20.8.

Kaikki ottelut pelataan Vierumäen palloiluhallissa. Otteluihin on vapaa sisäänpääsy.

pe 18.8.

Belgia

-

Israel

16:00

pe 18.8.

Suomi

-

Ruotsi

18:30

 

la 19.8.

Ruotsi

-

Belgia

16:00

la 19.8.

Israel

-

Suomi

18:30

 

su 20.8.

Ruotsi

-

Israel

15:00

su 20.8.

Suomi

-

Belgia

17:30

Suomen kokoonpano Vierumäellä

#

Etunimi

Sukunimi

Pituus

Syntynyt

Pelip.

Seurajoukkue

4

Reetta

Piipari

174

22.01.1980

1

Extrugasa, ESP

5

Taru

Tuukkanen

189

30.12.1977

5

Extrugasa, ESP

6

Sanna

Helenius

176

31.03.1984

3

Valparaiso, USA

7

Susanna

Rinta

176

07.02.1979

2

Nacex Jovent, ESP

8

Tiina

Sten

187

18.06.1985

4

St. John's, USA

9

Laura

Sario

184

10.08.1984

3

Binghamton, USA

10

Niina

Laaksonen

185

14.12.1984

5

Caja Canarias, ESP

11

Heta

Korpivaara

185

08.08.1984

3

Seton Hall, USA

12

Annika

Jaakkola

186

29.04.1976

4

Catz, Lappeenranta

13

Jenni

Laaksonen

186

10.05.1981

4

vapaa

14

Riikka

Terävä

167

12.09.1985

1

Oakland, USA

15

Michaela

Moua

180

18.08.1976

3

Gospic Osiguranje, CRO

 

Päävalmentaja

Hilpi

Savikko

Valmentaja

Lea

Hakala

Valmentaja

Janne

Silander



Lisätietoja: /maajoukkueet/naisten_maajoukkue/
 

Ehdota nimeä hankkeelle – Koripalloliitto pyrkii parantamaan ottelutapahtumien ilmapiiriä

Koripalloliitto käynnistää valtakunnallisen hankkeen, jonka avulla halutaan parantaa ottelutapahtumien ilmapiiriä ja tuottaa seuroille työkaluja epäasiallisen käytöksen kitkemiseen.

2.6.2016 10:40 Pohjoinen alue

Uudet Susijengi-fanituotteet julkaistu, ennakkotilattavissa 7.6. saakka

Suomen koripallomaajoukkueiden uudet adidas-peliasut sekä –fanituotteet on julkaistu. Samalla Koripalloliitto tarjoaa innokkaimmille Susijengi-faneille mahdollisuuden ennakkotilata susiperheen uusia fanituotteita. Ennakkotilauksia voi tehdä tiistaihin 7.6. saakka.

2.2.2016 Maaottelu

Ennakkolipunmyynti naisten EM-karsintaotteluun Suomi-Ruotsi käynnistynyt

Naisten koripallomaajoukkue, Naarassudet, kohtaa seuraavassa EM-karsintaottelussaan länsinaapuri Ruotsin. Ottelu pelataan Töölön Kisahallissa lauantaina 20.2. Ruotsalaisten kannattajaryhmä Moose Nation kaavailee tuovansa otteluun satoja ruotsalaiskannattajia. Ennakkolipunmyynti on käynnistynyt Ticketmasterissa (Lippupalvelu).

11.12.2015 EM-karsinnat

Suomelle myönnettiin 20-vuotiaiden miesten EM-kisat 2016!

Suomalaisen koripallon jännitysviikonloppu sai varhaisen ja lentävän lähdön, kun kansainvälisen koripalloliiton (FIBA Europe) hallitus myönsi Suomelle 20-vuotiaiden miesten EM-kilpailujen järjestelyoikeuden. Kisat pelataan Helsingissä heinäkuussa 2016. Suomi on hakenut myös miesten EM-kilpailuiden 2017 yhtä alkulohkoa, jonka kohtalosta odotetaan päätöstä lauantaina.

28.11.2013 12:45 Yhteistyökumppanit

Susijengi Joulupuu-keräyksen suojelijaksi, korisperhe laajasti hyvällä asialla

Suomalainen koripalloperhe tekee tänä jouluna hyvää monellakin rintamalla. Miesten maajoukkue eli Susijengi on lupautunut valtakunnallisen Joulupuu-keräyksen suojelijaksi, kun taas liigatasolla Catz Lappeenrantaa ja KTP-Basketia edustavat sisarukset Dionne ja Michael Poundsin ovat haastaneet miesten ja naisten pääsarjaseurat lahjakeräykseen vähävaraisille perheille.

7.6.2013 Pohjoinen alue

Naisten EM-karsinnat käynnistävät 27 kotimaaottelun kesän

Suomen koripallomaajoukkueet esiintyvät kotiyleisölle tiuhaan alkaneen kesän aikana. Ohjelmassa on peräti 27 kotimaassa pelattavaa maaottelua, joista ensimmäiset pelataan naisten EM-karsintojen muodossa Töölön Kisahallissa tulevana viikonloppuna. Maajoukkueiden kotipelit on ladattavissa älypuhelimiin Calmighty-sovelluksen avulla.

28.3.2013 09:47 EM-karsinnat

Lipunmyynti kesän maaotteluihin käynnistynyt!

Suomen miesten ja naisten koripallomaajoukkueet esiintyvät kotiyleisön edessä ensi kesänä. Lipunmyynti Susijengin valmistaviin maaotteluihin Hartwall Areenalle sekä Naarassusien EM-karsintoihin on käynnistynyt.

8.6.2012 12:00 Video

Suomen korismaajoukkueen kannustusbiisin musiikkivideo julkaistu

Suomen koripallomaajoukkueen ja tulevien EM-karsintojen virallisen kannustuskappaleen musiikkivideo on julkaistu. ”Susijengi 2.0” –nimeä kantavan kappaleen videolla vilisee Suomi-koriksen legendaosastoa. Artistien lisäksi videolla vilahtaa mm. Anssi Rauramo, Lea Hakala, Terhi Airas sekä Sakari Pehkonen.

30.5.2012 Pohjoinen alue

Peräti 29 kotimaaottelun kesä käynnistyy perjantaina 1.6.

Suomen koripallomaajoukkueet pelaavat kesän aikana peräti 29 maaottelua kotimaassa. Suomalaisyleisöllä on mahdollisuus nähdä ”Susijengit” saalistamassa Helsingissä, Vantaalla ja Tampereella. Kotimaaotteluiden kesän käynnistää Suomen naisten maajoukkue kohtaamalla huippumaa Liettuan Pasilassa 1.6. ja 2.6.

13.3.2012 06:57 Pohjoinen alue

EM-karsintojen ennakkolipunmyynti käynnistynyt

Ennakkolipunmyynti Suomen miesten ja naisten koripallomaajoukkueiden EM-karsintaotteluihin on käynnissä. Pääsyliput ovat lunastettavissa viime vuodesta tutuin hinnoin Lippupalvelusta, joka hoitaa lipunmyyntiä. Suomen miesten ”Susijengi” saalistaa EM-paikkaa 17.8.-11.9.2012 Helsingin Jäähallissa pelattavissa karsintaotteluissa. Naisten karsinnat pelataan Tikkurilan Valtti Areenalla 13.6.-14.7.2012.

Näytä lisää vastaavia