Portugali eteni finaaliin, 16-vuotiaat tytöt pronssiotteluun

11.8.2013 16-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisojen emäntämaa Portugali oli kotiyleisönsä edessä tulta ja tappuraa kisojen välieräottelussa myöhään torstai-iltana. Portugali haki finaali- ja A-divisioonapaikan 71–47 (31–20)-välierävoitollaan, kun taas Suomi pelaa kisojen pronssimitalista ja A-divisioonapaikasta sunnuntaina Tanskaa vastaan.

Sandra Karsten ja 16-vuotiaat tytöt pelaavat sunnuntaina B-divisioonan EM-pronssista. Kuva: Johan Paulin.

Suomi pysytteli Portugalin kintereillä toisen kymmenminuuttisen puoliväliin ja numeroihin 18–17-asti, mutta jakson loppu oli suomalaisittain murheellinen.

 

Paikkapuolustukseen siirtynyt Portugali vei taukoa edeltäneen viisiminuuttisen 12-3 ja petasi voittonsa heti tauolta palattuaan rynnistämällä kolmannen jakson avausminuutit 8-0. Kotiyleisöstään virtaa imenyt Portugali takoi lopulta taululle 24 pisteen voittolukemat.

 

– Yritimme kaikkemme ja pelasimme melkein tasaisen levypallopelin kisojen parasta levypallojoukkuetta vastaan. Portugali pelasi toisesta neljänneksestä alkaen paikkaa todella hyvin tukkimalla korinalustan ja häiritsemällä heittäjiä, ja meiltä kesti liian pitkään löytää välit paikkapuolustuksesta ja päästä korille. Kun onnistuimme tässä, peli oli jo oikeastaan ratkennut, harmitteli 16-vuotiaiden tyttöjen päävalmentaja Jussi Räikkä.

 

– Tappion aiheuttamasta pettymyksestä huolimatta tämä oli varmasti ikimuistoinen ilta kaikille pelaajille. Katsomossa oli lähemmäs 2,000 kannattajaa, jotka pitivät kovaa meteliä ja osoittivat kunnioitusta myös vastustajalle.

 

Suomelta Sandra Karsten (7/8) käväisi lähellä tupla-tuplaa ja Sini Mäkelä (9/0) onnistui kolmasti kaaren takaa.

 

Suomi päättää kisaurakkansa sunnuntaina pronssiotteluun Tanskaa vastaan. Pronssiottelun voittaja lunastaa myös paikkansa 16-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisoihin kesäksi 2014. Suomi päihitti Tanskan toukokuisissa PM-kisoissa yhdeksällä pisteellä.

 

– Tiedostamme, että meillä on selkeä mahdollisuus saada mitalit kaulaan ja pelata paikka A-divisioonassa. Samalla täytyy muistaa, että Tanska on tämän päivän peliään ja avausotteluaan lukuun ottamatta ollut hienoisessa flow-tilassa. Jos saamme heidän yksilönsä kuriin, pelaamme levypalloissa kuten tänään ja saamme hyökkäyspelimme rullaamaan, poistumme huomenna kentältä voittajina, Räikkä arvioi.

 

 

Portugali – Suomi 71–47 (13–10, 31–20, 54–31), 16-vuotiaiden tyttöjen maaottelu, B-divisioonan EM-kisojen välierä, Matosinhos (Portugali) 11.8.2013

 

Suomi: Sini Mäkelä 9/0, Sandra Karsten 7/8, Johanna Borenius 6/2, Heta Äijänen 5/4, Nina Augustin 5/3, Marianne Kalin 4/7, Riina Kärkkäinen 3/4, Veera Pirttinen 3/2, Selina Dockery 3/0, Maria Hiekkamäki 1/2, Iina Salmenkivi 1/2, Ella Väätänen 0/1.

 
26.8.2017 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt puristivat mehut Portugalista, päätyivät viidenneksi

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue päätti B-divisioonan EM-kisansa Makedonian Skopjessa kurittamalla Portugalia pistein 46-63 (15-28). Suomalaistyttöjen puolustus oli rautaa etenkin avauspuoliskolla, jolloin Portugali heitti kaikki 24 kahden pisteen heittoyritystään ohi. Suomi sijoittui turnauksessa viidenneksi.

25.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat tytöt silppusivat Bosnia-Hertsegovina

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pelaa huomenna B-divisioonan EM-kisojen viidennestä sijasta, kun Sudenpennut veti avausneljänneksen aikana Bosnia-Hertsegovinaa vastaan vankan eron, joka säilyi loppulukemiin 71-59 (44-29) asti. Suomi lähtee maksamaan huomenna kalavelkoja Portugalille.

24.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat tytöt kaatuivat saappaat jalassa Belgialle

Suomen 16-vuotiaat tytöt hävisivät B-divisioonan EM-kisojen pudotuspeleissä Belgialle trillerimäisesti 65-64 (27-26). Tappion vuoksi Suomi pelaa turnauksessa sijoista 5.-8.

22.8.2017 Maaottelu

Portugali niukkaan voittoon Suomen 16-vuotiaista tytöistä

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi ensimmäisen tappionsa B-divisioonan EM-kisoissa Skopjessa, kun Portugali nappasi alkulohkon ykkössijan Suomen nenän edestä voittamalla loppunumeroin 48-51 (24-26). Suomi kohtaa torstaina puolivälierissä Belgian.

20.8.2017 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt kahdeksan parhaan joukkoon EM-kisoissa, 16-vuotiaiden poikien EM-kisat päätökseen

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue varmisti paikkansa B-divisioonan EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon selättämällä Norjan selkeästi 23-58 (11-42). Suomen 16-vuotiaat pojat voittivat EM-kisojen viimeisessä ottelussaan Venäjän.

18.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat tytöt puolustivat Viron kumoon

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi hyökkäysongelmista B-divisioonan EM-kisoissa, mutta onnistu kaikesta huolimatta kaatamaan Viron selkein numeroin 54-28 (34-14). Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas hävisi Saksalle EM-kisoissa.

17.8.2017 Maaottelu

Awak Kuier johdatti Suomen 16-vuotiaat tytöt EM-avausvoittoon Bulgariasta

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisat alkoivat voitokkaasti, kun Sudenpennut murskasivat Bulgarian selvin numeroin 41-87 (26-44). Koko parketin kuningatar oli Awak Kuier, joka tehtaili hurjat 25 pistettä, 20 levypalloa ja yhdeksän torjuntaa vain 21 peliminuutissa.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

Näytä lisää vastaavia