Pyrintö Baltian liigan pudotuspelien toiselle kierrokselle

11.2.2015 Tampereen Pyrintö selvitti tiensä Baltian liigan pudotuspelien toiselle kierrokselle viemällä kahden ottelun yhteistuloksen Valmieraa vastaan 185-157. ”Punakone” kärsi 84-78 (47-42) -tappion Latviassa, mutta ensimmäisen osaottelun 34 pisteen etumatka riitti reilusti jatkopaikkaan pudotuspelien toiselle kierrokselle.

Damon Williams ja Tampereen Pyrintö etenivät Baltian liigan pudotuspeleissä toiselle kierrokselle. Kuva: Matti O. Koskinen.


Latviassa Pyrintö jatkoi pelin alussa siitä mihin viikko sitten jäätiin eli ollen kuskin paikalla puoliajan tuntumaan asti. Tamperelaiset sortuivat kuitenkin menetyksiin, joista Valmiera rankaisi armotta toisessa päässä napaten 47-42-puoliaikajohdon.

Ohjasten siirtyessä latvialaisille Pyrintö onnistui hätyyttelemään vastustajiaan useaan otteeseen, mutta Valmiera korjasi voiton nimiinsä.

- Hyvä mieli tietysti jatkopaikasta. Vaikka hävisimme tänään, pelasimme ihan hyvän ottelun ja pystyimme vastaamaan hienosti vastustajan fyysisyyteen. Vastustaja oli tänään erittäin intensiivinen ja puolusti aggressiivisesti. Emme ole kohdanneet hetkeen tuon tyyppistä puolustusta ja olimme vaikeuksissa sen kanssa, Pyrinnön päävalmentaja Pieti Poikola kommentoi.

Pyrinnön parhaimmistoon kuuluivat Tyrone Kent (19/7) sekä Antero Lehto (17/3). David Jackson ja Mikael Sandberg taas keräsivät molemmat 9 pistettä.

Pyrintö kohtaa pudotuspelien toisella kierroksella BK Ventspilsin Latviasta. Latvian sarjassa kovalla rekordilla (11 voittoa, 1 tappio) viilettävä joukkue on ehtinyt pelaamaan tällä kaudella myös Eurocupissa.

 

Lisätietoja: Ottelutilastot
 
6.4.2024 21:22 Korisliiga

BC Nokia repi avausvoiton tuplajatkoaikatrilleristä

Korisliigan neljästä puolivälieräsarjasta viimeinen käynnistyi, ja avausvoiton otti kotietua nauttiva Nokia.

5.4.2024 21:03 Pääjuttu

Korisliigan playoffit käyntiin: Kauhajoki mitätöi Vilppaan kotiedun ja Korihait avasi rytinällä

Miesten Korisliigassa pelattiin ensimmäiset puolivälieräottelut. Seagulls ja Korihait voittivat kotona, Kauhajoki yllätti vieraskentällä.

4.4.2024 13:15 Korisliiga

Playoff-ennakossa Korihait, Kataja, Vilpas ja Kauhajoki – neljä kilpailijaa, joiden sarjajärjestys ratkesi vasta viimeisenä iltana

Korisliigan pudotuspelikevät käynnistyy puolivälierillä perjantaina. Nyt toisessa playoff-ennakossa esittäytyvät kotietua nauttivat Korihait ja Salon Vilpas sekä heidän vastustajansa Kataja Basket ja Kauhajoki.

4.4.2024 08:33 Korisliiga

Playoff-ennakossa Seagulls, Nokia, Kouvot ja Kobrat: ”Tämä on tasaväkisin Korisliiga-kausi vuosiin”

Korisliigan pudotuspelikevät käynnistyy puolivälierillä perjantaina. Ensimmäisessä playoff-ennakossa esittelyssä kotietua nauttivat Helsinki Seagulls ja BC Nokia sekä alemmasta jatkosarjasta ponnistaneet vastustajat Kobrat ja Kouvot.

3.4.2024 13:45 Korisliiga

Jatkosarjat triplatuplaan lopettanut Korihaiden Jalen Jackson maaliskuun kuukauden pelaaja

Kotiedun ja kolmannen sijan napanneen Korihaiden monipuolinen Jalen Jackson on valittu Korisliigan maaliskuun kuukauden pelaajaksi.

3.4.2024 13:34 Erotuomarit

Korisliigan pudotuspelivaiheen erotuomarit on valittu

Korisliigakausi huipentuu perjantaina alkaviin pudotuspeleihin, jotka ovat kauden kohokohta myös erotuomareille. Tänä vuonna pudotuspelikierrokset hoidetaan yhteensä 17 erotuomarin voimin.

30.3.2024 19:24 Korisliiga

Korisliigan playoff-parit ratkottu – Hannes Pöllä palasi pelikentille, Lauri Kallio rikkoi piste-ennätyksensä

Korisliigan jatkosarjat pelattiin loppuun, ja viimeisetkin otteluparit puolivälieriin vahvistuivat.

30.3.2024 07:55 Korisliiga

Korisliigan jatkosarjat huipentuvat TV:ssä – Korihaiden ja Kauhajoen ottelu suorana Jimillä

Korisliigan lauantaisessa päätöskierroksessa suurin mielenkiinto osuu taisteluun puolivälierien kotiedusta, jossa kahdesta paikasta taistelevat Korihait, Kataja Basket, Kauhajoki ja Salon Vilpas.

27.3.2024 20:49 Korisliiga

Bisonsin viime sekunnin kori pelasti joukkueen sarjapaikan – Kobrat lunasti lipun playoffeihin

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa ratkaistiin tänään molemmat auki jääneet sijoitukset: sekä viimeinen pudotuspeleihin menijä että sarjasta putoaja.

26.3.2024 20:49 Korisliiga

Seagulls varmisti ykkössijansa Okko Järven pistetykityksellä – Korihait kaatoi Nokian

Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa voittivat tänään Helsinki Seagulls ja Korihait.

Näytä lisää vastaavia