Pyrintö mestareista parempi

18.10.2014 Tampereen Pyrintö kuritti Loimaan Bisonsia 83-71 (49-25), kun Korisliigan viiden edelliskauden mestarit kohtasivat lauantaina Tampereella. Pyrintö pohjusti voittonsa jo ensimmäisellä puoliskolla. Se karkasi ensi neljänneksen lopussa 14 pisteen johtoon.

Antero Lehto puikkelehti Bisons-puolustuksen keskeltä 22 pistettä.

Ilkka Vuori johti Lahden suomalaisosastoa 11 pisteellä. Kuvat: Kai Kilappa & Francois Perthuis.


Toisen jakson kiri kasvatti taukoeron jo 24 pisteeseen. Bisons piristyi toisella puoliskolla, mutta ei päässyt enää kymmentä pistettä lähemmäs.

– Teemamme oli pelkästään puolustuspäässä, jossa onnistuimmekin hyvin. Kun Bisons pisti heittojaan ohi, kasvoi ero noinkin suureksi. Makeaa oli se, että Petri Heinonen ja Mikael Sandberg onnistuivat hienosti ja saimme rotaatioon uutta voimaa, kehui Pyrinnön valmentaja Pieti Poikola.

Pyrinnöltä löytyivät tutut ratkaisijat, kun Damon Williams heitti 23 ja Antero Lehto 22 pistettä. Bisonsista Aaron Johnson ylsi 19 pisteeseen.



Namika Lahti yllätti Katajan



Kierroksen yllätyksestä vastasi Namika Lahti, joka avasi kauden voittotilinsä tappioitta tähän asti edenneen Joensuun Katajan kustannuksella. Namika otti kotivoiton 77-74 (32-40).

Kataja piti johtoa läpi pelin ja oli vielä seitsemän pisteen johdossa kaksi ja puoli minuuttia ennen loppua. Peli kääntyi kun Namika vei lopun 13-3.

- Puolustimme hyvin alusta alkaen, mutta hyökkäyksestä puuttui pitkään tarvittava itseluottamus. Kiitos faneille, joiden tuki kannatteli meitä, kun Kataja vei peliä viimeiseen erään saakka, Lahden päävalmentaja Ilkka Palviainen virkkoi.

Cameron Bennerman heitti Namikalle 22 pistettä ja David Gonzalvez 16. Katajan tehokkaimpia olivat Robert Arnold 19:llä ja Teemu Rannikko 18 pisteellä.


Karhu hävisi taas Kymenlaaksossa


Vielä alkuviikosta sarjaa johtanut Kauhajoen Karhu kärsi toisen peräkkäisen tappion Kymenlaaksossa, kun Kouvot päihitti Karhun 91-83 (38-39). Karhu johti tasaista peliä viimeisen kerran kolmannen jakson lopussa.

Päätösjaksolla Kouvot karkasi Ville Kauniston ja Jason Conleyn koreilla. Conley heitti kaikkiaan 24 pistettä ja Kaunisto 22.

- Voitimme tänään äärimmäisen kovan ja hyvin valmennetun joukkueen. Kauhajoen voittaminen on äärimmäisen vaikeaa. Tämä peli oli hyvää viihdettä ja yleisö oli hienosti mukana, Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen kommentoi.

Gregory Mangano teki Karhulle 19 ja Antti Kanervo 16 pistettä.



Vilpas vei Korikobria kotona


Kierroksen suurimman voiton otti Salon Vilpas, joka murskasi kotonaan Lapuan Korikobrat 94-73 (52-33).


Vilpas vei peliä alusta loppuun ja venytti johtonsa suurimmillaan 32 pisteeseen.

​- Hyvää oli, että pääsimme tänään juoksemaan. Pattillo ei missään nimessä ollut vielä tänään omalla tasollaan, mutta hänen tulonsa avaa muille enemmän tilaa, koska häntä ei voi jättää huomioimatta rullauksissa, Vilpas-luotsi Mikko Tupamäki kertoi.


Voittajien tehokkaimpia olivat William Walker 27:llä ja Darren Duncan 18 pisteellä. Vilppaan uusi sentteri Juan Pattillo aloitti 13 pisteen teholla.

Vaisun vierailijan teho keskittyi Juho Nenosen (20) ja Paul Carterin (19) käsiin.

 
16.3.2024 21:52 Korisliiga

Kauhajoki ja Korihait kavensivat eroa BC Nokiaan – Seagulls porskuttaa kärjessä

Korisliiga jatkui kolmella ylemmän jatkosarjan ottelulla. Illan voittajia olivat Kauhajoki, Korihait ja sarjaa johtava Seagulls.

15.3.2024 20:54 Korisliiga

Kamppailu viimeisestä playoff-paikasta tiukentuu – KTP otti tärkeän voiton

KTP-Basket nousi playoff-viivan yläpuolelle, ja Bisons Loimaa sai pientä hajurakoa putoamispaikkaan.

13.3.2024 20:25 Korisliiga

Tuomas Hirvonen johti Katajan voittoon – ylemmässä jatkosarjassa nyt peräti neljä joukkuetta tasapisteissä

Kataja Basket onnistui tasaamaan pistetilin Korihaiden ja kahden muunkin joukkueen kanssa.

10.3.2024 19:28 Korisliiga

Kouvojen pistetili jo kolmanneksi paras Korisliigassa – Lahti jumissa putoajan paikalla

Pudotuspelipaikan ja alemman jatkosarjan voiton varmistanut Kouvot kaatoi tänään Lahti Basketballin kovilla lukemilla.

9.3.2024 20:31 Korisliiga

Seagulls ensimmäisenä 20 voiton saldoon, BC Nokialta kolmannen jakson täystyrmäys Vilppaalle

Helsinki Seagulls näyttää selättäneen vaikean talvikautensa. Gulls haki nyt toisen perättäisen voittonsa ylemmässä jatkosarjassa tykittämällä ilmiömäisellä kolmosnäytöksellä Karhu Basketin nurin kotonaan. BC Nokia vankisti asemiaan kakkospaikalla nuijimalla Salon Vilppaan kolmannella jaksolla peräti 25 pisteen marginaalilla.

8.3.2024 20:28 Korisliiga

KTP jatkaa voittojen tiellä – Korisliiga-veteraani Jeremiah Wood jälleen vedossa

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa KTP-Basket päihitti Bisons Loimaan 84–76.

6.3.2024 20:25 Korisliiga

KTP katkaisi kahdeksan ottelun tappioputkensa – "Näkee, että jätkillä on selkärankaa!"

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa nähtiin illan otteluissa merkittäviä voimasuhteiden muutoksia.

5.3.2024 20:29 Korisliiga

Vilpas Katajaa vahvempi ylemmässä jatkosarjassa

Tiukka kamppailu ratkesi Salon Vilppaalle, kun Katajan Henri Permannon viime sekuntien heitto kolahti rautaan.

4.3.2024 13:55 Korisliiga

Tulikuuman Korihaiden Javion Ogunyemi Korisliigan helmikuun kuukauden pelaaja

Voitosta voittoon läpi helmikuun marssineen Korihaiden Javion Ogunyemi on valittu Korisliigan helmikuun kuukauden pelaajaksi.

3.3.2024 18:55 Korisliiga

Kouvojen kalenterivuosi 2024 on käynnistynyt loistavasti – tänään kaatui Pyrintö yli 20 pisteellä

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa Kouvot otti kotivoiton Tampereen Pyrinnöstä.

Näytä lisää vastaavia