Rannikko taas ratkaisijana, kaatoi viime sekunneilla Maccabin

26.1.2007 Suomalaispelintekijä Teemu Rannikko on iskussa. Rannikko johdatti Euroliiga-kierroksella slovenialaisjoukkueensa Olimpija Ljubljanan 77-75-kotivoittoon Euroopan mahtiseuroihin lukeutuvasta Tel Aviv Maccabista. Ottelun voittokori nähtiin viimeisillä sekunneilla, kun Rannikko upotti näyttävien harhautusten päätteeksi suoraan juoksusta ottamansa heiton. Ljubljanan 5000-päinen kotiyleisö arvosti sankariaan jääden laulamaan Tivoli-areenalle suomalaisen nimeä.

Kolmesta viimeistä Euroliiga-mestaruudesta kaksi voittanut Tel Aviv Maccabi oli jo voiton syrjässä kiinni johdettuaan peliä puoliajalla 42-32. Rannikon ja Manuchar Markoishvilin ratkaisuilla Ljubljana kiskaisi kolmannella jaksolla 14-0-kirin ja pääsi otteluun mukaan. Jatkoaika näytti vääjäämättömältä, kun Maccabin Nikola Vujcic tasoitti pelin 17 sekuntia ennen loppua kolmosellaan.

Rannikolla oli kuitenkin vielä sanansa sanottavana. Hän otti vauhdin puolesta kentästä, harhautti puolustajansa kolmen pisteen viivan tuntumassa, rynni koria kohti ja päästi voittoheiton ilmaan kolmen sekunnin alueen ulkopuolelta kahden puolustajan yli. Pallo suhahti korisukan läpi, kun pelikellossa oli enää 2,2 sekuntia.

- Halusin ottaa viimeisen ratkaisun itselleni. Täytyy myöntää, että heiton mennessä sisään fiilis oli mahtava – tuntui todella hyvältä, iloitsi Rannikko pelin jälkeen.

Ljubljanan laulaessa pelin jälkeen Joan Jettin klassikkoa omilla "I love Rannikko" –sanoituksillaan (originaali: I love Rock’N’Roll) ilmassa oli ironiaa. Tel Aviv Maccabi oli nimittäin joukkue, joka ilmaisi reilu viikko sitten kiinnostuksensa Teemu Rannikon hankkimisesta kesken kauden. Ljubljana ei kuitenkaan halunnut luopua suomalaistähdestään.

Kaikkiaan Rannikko teki kasvonsa uusineelle joukkueelleen pelinjohtonsa ohella 16 pistettä ja jakeli neljä koriin johtanutta syöttöä. Peliminuutteja Rannikolle kertyi 34. Rannikon kymmenestä pelitilanneheitosta kuusi onnistui.

Ljubljana esitteli ottelussa kolme uutta pelaajaa, jotka joukkue hankki myymiensä Marko Milicin ja Ender Arslanin tilalle. Uusista pelureista härkämäinen Goran Jurak teki heti vaikutuksen pussittamalla 12 pistettä. Kokenut Slavko Duscak ja amerikkalainen Abdul Mills jäivät vielä vähille minuuteilla ja pisteittä.

- Jos Jurak olisi ollut kauden alusta saakka mukana, voisi tilanteemme olla toinen, kehui Rannikko uutta joukkuekaveriaan.

Voitostaan huolimatta Ljubljana jää Euroliigassa ilman jatkopaikkaa, mutta runkosarjan viimeisessä kotiottelussaan se antoi vaativille faneilleen mitä nämä halusivat. Olimpijan voittosuhde on 4-9 ennen runkosarjan päätöskierrosta, jolla se matkaa espanjalaisen Joventut Badalonan vieraaksi.

Myös Zalgiris voitokas

Hanno Möttölän edustama Zalgiris Kaunas pystyi sekin tarjoamaan odotetun voiton Euroliigan viimeisessä kotiottelussaan. Kaunas selätti kreikkalaisen Ariksen luvuin 77-66.

Möttölä pelasi tehokkaat 16 minuuttia. Hän aiheutti aktiivisuudellaan Aris-pelureille kuusi virhettä ja viimeisteli yhdeksästä pisteestään seitsemän vapaaheittoviivalta. Lisäksi 209-senttinen suomalainen torjui kaksi vastustajan heittoa ja antoi yhden koriin johtaneen syötön.

Kaunasin paras korintekijä oli Jonas Maciulis 16 pisteellään. Tanoka Beard ja Paulius Jankunas kauhoivat 11 levypalloa mieheen. Vastikään palkattu amerikkalaistakamies DeJuan Collins pääsi heti aloitukseen ja kiitti vastuusta 11 pisteen ja viiden syötön saldoilla.

Zalgiris nosti voittosuhteensa lukemaan 2-11, kun jäljellä on runkosarjassa vierasottelu ranskalaista Pau-Orthezia vastaan. Kaunasille ottelu on merkityksetön, mutta Paulle sitäkin tärkeämpi. Kanadalaissuomalaisen Gordon Herbertin luotsaama Pau-Orthez (6-7) pääsee mukaan Euroliigan jatkosarjaan, mikäli se voittaa. Joukkue ei onnistunut tällä viikolla varmistamaan jatkopaikkaansa, vaan hävisi vieraissa italialaiselle Trevisolle selvästi 66-87.

Sten sivussa 6-8 viikkoa

Viime viikonvaihteessa kätensä loukannut maajoukkuetakamies Juha Sten joutuu seuraamaan joukkueensa Mitteldeutscherin edesottamuksia katsomon puolelta seuraavat 6-8 viikkoa. Stenin kädestä on löytynyt tutkimuksissa kaksi murtumaa.

Juha Sten loukkasi kätensä Saksan kakkosliigan ottelussa Rhöndorfia vastaan. Sten putosi kätensä päälle kamppailun alkuminuuteilla.

Suomalaisen Ari Tammivaaran valmentama Mitteldeutscher on sarjassa kakkosena ja jahtaa nousua Saksan Bundesliigaan. Tammivaara on viime päivät metsästänyt tuuraajaa loukkaantuneelle luottopelintekijälleen. Sten on kirjauttanut 15 ottelussa keskiarvoikseen tällä kaudella 10,8 pistettä, 3,1 syöttöä ja 2,1 riistoa. Mitteldeutscherin voittosuhde on 13-3.

Ruotsista kantautuu positiivisempia uutisia. Maajoukkuesentteri Aki Ulander on palannut tositoimiin jalkavammansa jäljiltä. Ulander pelasi yhdeksän minuuttia teholukemin 2/3, kun Sallén haki vieraista pisteet göteborgilaiselta Gothialta 84-80-voitollaan.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/ulkomailla_pelaavat_miehet/
 
22.7.2025 17:33 Susijengi

Mustapha Amzil Kosovon tuplamestari KB Trepcaan

Viimeiset viisi vuotta yliopistokoripalloa Yhdysvaltain NCAA-liigan Daytonissa ja New Mexicossa menestyksekkäästi pelannut KTP-Basketin kasvatti Mustapha Amzil, 206 cm ja 23 vuotta, palaa Eurooppaan. Suomen juniorimaajoukkueiden vakiokasvoihin lukeutunut Amzil on allekirjoittanut sopimuksen Kosovon tuplamestarin KB Trepcan kanssa.

22.7.2025 17:20 Susijengi

Teemu Suokas Espanjan kakkosliigan Cartagenaan

Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.

21.7.2025 16:31 Korisliiga

Vesa Vertio Rytas Vilnan valmennusjohtoon

Saksan Bundesliigassa Tuomas Iisalon apuvalmentajana toiminut ja Helsinki Seagullsin päättyneenä keväänä Suomen mestaruuteen johdattanut Vesa Vertio, 42, palaa kansainvälisille kentille allekirjoitettuaan yksivuotisen sopimuksen Liettuan hallitsevan hopeamitalistin ja FIBA Mestarien liigaa pelaavan Rytas Vilnan kanssa.

10.7.2025 11:27 Susijengi

Mikko Larkas Trefl Sopotin päävalmentajaksi kaksivuotisella sopimuksella

Viimeisellä kahdella kaudella Ranskan liigassa SIG Strasbourgia ja Limogesia valmentanut ja pitkän päivätyön Susijengin ja nuorten maajoukkueiden valmentajana tehnyt Mikko Larkas, 44, on solminut kaksivuotisen päävalmentajasopimuksen Puolan hallitsevan pronssimitalistin Trefl Sopotin kanssa.

9.7.2025 10:10 Suomalaiset ulkomailla

Joel Mäntynen G-liigan draftin 11. varauksena Rio Grande Valley Vipersiin

Viime kaudella Saksan Pro A -liigan Karlsruhea edustanut kotkalaisen KTP:n kasvatti ja Korisliigassa pitkään Kouvojen paidassa pelannut Joel Mäntynen on varattu NBA:n kehitysliigan (G League) kansainvälisen draftin 11. sijalla Rio Grande Valley Vipersiin. Valley Vipers on Houston Rocketsin farmijoukkue.

5.7.2025 16:29 Susijengi

Nkamhoua NBA:n kesäliigaan Portland Trailblazersissa - Iisalo johdattaa Memphis Grizzliesia

Susijengin avainpelaajiin kuuluva Helsingin NMKY:n kasvatti Olivier Nkamhoua, 25, edustaa Portland Trailblazersia NBA:n vuotuisessa Las Vegasin kesäliigassa. Memphis Grizzliesin päävalmentaja Tuomas Iisalo puolestaan toimii joukkueensa päävalmentaja kesäliigassa.

4.7.2025 09:29 Suomalaiset ulkomailla

Anniina Äijäsellä hieno kausi kirvelevästä lopusta huolimatta

Anniina Äijänen pääsi Trevison kanssa lähelle nousua Italian Serie A1:een, mutta jatkoaikatappio vesitti nousuhaaveet. Kokonaisuudessaan sekä Äijäsen että Trevison kausi oli vahvasti plusmerkkinen.

3.7.2025 11:42 Susijengi

Mikael Jantunen Euroliigan mestari Fenerbahcen riveihin

Viime vuosina Paris Basketballin niin Ranskan liigan, Ranskan cupin kuin Eurocupinkin mestaruuksiin johdattanut Susijengin kulmakivi Mikael Jantunen, 204 cm ja 25 vuotta, siirtyy kaksivuotisella sopimuksella hallitsevan Euroliigan mestarin ja Turkin mestarin, istanbulilaisen Fenerbahcen paitaan.

28.6.2025 15:51 Susijengi

Olivier Nkamhouan ura jatkuu Italian pääsarjassa

Euroopan ammattilaiskentillä päättyneellä kaudella debytoinut Susijengin ison pään luottomies ja Helsingin NMKY:n kasvatti Olivier Nkamhoua, 203 cm ja 25 vuotta, on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Italian pääsarjaa (Serie A) pelaavan Pallacanestro Varesen kanssa.

27.6.2025 20:36 Suomalaiset ulkomailla

Gordon ja Daniel Herbertin Bayern München Saksan Bundesliigan mestaruuteen

Viime vuosina Saksan maajoukkueen peräsimessä historiaa tehnyt Gordon Herbert, 66, jatkaa menestysputkeaan. Herbertin valmentama Bayern München huipensi kautensa mestaruuteen päihittämällä torstai-iltana Saksan Bundesliigan viidennessä finaaliottelussa Ulmin 81–77 (48–41). Joukkueen apuvalmentajana toimi Gordon Herbertin poika Daniel Herbert.

Näytä lisää vastaavia