4.11.2005 Voimia vieneestä vatsataudista toipunut Teemu Rannikko pelasi täydet 40 minuuttia, kun hänen slovenialaisjoukkueensa Union Olimpija Ljubljana kärsi Euroliigan avausottelussa kirvelevän 78–75 (34–42) -tappion liettualaiselle Zalgiris Kaunasille.
Euroliigassa viimeiset kahdeksan otteluaan Ljubljanalle hävinnyt Zalgiris käytti kylmästi kokemuksensa edukseen sekavan viimeisen minuutin ratkaisuhetkillä, jolloin kotijoukkue sai vielä aivan lopussa tilaisuutensa.
Rannikon kaukaa, omalta kenttäpuoliskolta sinkoama kolmen pisteen heitto ei lävistänyt korirengasta ja jatkoaika jäi näkemättä Tivoli-areenalla. Toisella neljänneksellä terävimmillään ollut Rannikko heitti ottelussa 11 pistettä, joista kahdeksan syntyi taukoon mennessä. Seitsemästä kolmoskaaren takaa lähteneestä heitosta upposi tällä kertaa vain yksi sisään.
Lopussa harmittavaan pallonmenetykseen sortuneen Rannikon tilastoihin merkittiin edelleen kolme levypalloa, neljä koriin johtanutta syöttöä ja kaksi riistoa. Ljubljanan tehokkain oli toinen 40 minuutin mies, 36-vuotias amerikkalaisvahvistus Jimmy Oliver 26 pisteellä. Niistä 18 syntyi kaaren takaa.
Vaikeita viikkoja
Tasainen, mutta alkukaudelle tyypillinen hermostunut ottelu kulki Ljubljanan hienoisessa hallinnassa alusta alkaen. Kotijoukkue johti vielä kuusi minuuttia ennen loppua 64-58, kunnes vieraat käänsivät pelin nopeasti edukseen 10-0 -jaksolla.
Ljubljana tuli Oliverin kolmosilla uudelleen peliin mukaan, mutta 21 pistettä tehneen Paulius Jankunasin kovat henkilökohtaiset ratkaisut minuutti ennen peliajan umpeutumista pohjustivat lopullisesti Zalgiriksen voiton, jonka Reggie Freeman ja Darjus Lavrinovic kävivät sinetöimässä vapaaheittoviivalta.
Ljubljanan valmentaja Pino Grdovic tietää, että parempaa on tulossa, kunhan loukkaantumisista kärsinyt monikansallinen Slovenian mestarijoukkue saa rivinsä kuntoon.
- Vaikka tämä saattaakin kuullostaa oudolta, niin olen tyytyväinen otteluun. Annoimme kaiken sen, mihin tällä hetkellä pystymme. Varsinkin kaksi viimeistä viikkoa ovat olleet meille vaikeita loukkaantumisten ja sairastelujen takia.
Rannikko ja Szymon Szewczyk pelasivat vielä puolikuntoisina. Puolalaissentteri Szewczyk on kärsinyt nilkkavammasta. Ljubljana matkaa seuraavassa Euroliigan ottelussaan hallitsevan Saksan mestarin Bambergin vieraaksi. Lohkon suosikkeihin lukeutuva Treviso kukisti torstaina Dirk Bauermannin valmentaman pirteän Bambergin 76–68.
Sara Bejedi pelasi vahvan kauden Turkin liigassa Botasin paidassa. Bejedi pääsi haastamaan itseään ja osoitti pärjäävänsä kovissa paikoissa.
Touko Tainamo suuntasi neljän yliopistovuoden jälkeen täksi kaudeksi Euroopan ammattilaiskentille tehdessään sopimuksen tshekkiläisen USK Prahan kanssa. Tainamo on nauttinut suurta vastuuta kauden aikana.
Vuoden 2025 EM-kisojen Rising Star -pelaajana palkittu Susijengin nuori lupaus Miikka Muurinen, 211 cm ja 19 vuotta, on valittu maailman parhaiden high school -ikäisten pelaajien vuosittaiseen tähdistöotteluun, Nike Hoop Summitiin. Ottelu järjestetään Yhdysvalloissa, Oregonin Portlandissa lauantaina 11. huhtikuuta.
Severi Kaukiainen kunnostautui Viron-Latvian-liigan ratkaisevassa kolmannessa puolivälieräottelussa jatkoajalla ja johdatti Anton Mirolybovin valmentaman suurseura BC Kalev/Cramon 102-100 (87-87, 47-47)-voitolla mitalipeleihin ohi hallitsevan hopeamitalisti Riga Zellin.
Emir Sulejmanovic lähti nuorena poikana Kaarinan Urasta maailmalle ja on pelannut Espanjan ACB-liigassa jo yli vuosikymmenen.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:n valtakunnallisessa lopputurnauksessa Elina Aarnisalo ja North Carolina pääsivät 16 parhaan joukkoon. Elsa Lemmilä ja Ohio State kamppailevat samasta saavutuksesta tänään. Albina Syla ja Rhode Island taas putosivat leikistä ensimmäisellä kierroksella.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa konferenssien lopputurnaukset saivat päätöksensä suomalaisten osalta. Valtakunnallisessa lopputurnauksessa, March Madnessissä, nähdään suomalaisista Elina Aarnisalo (North Carolina), Elsa Lemmilä (Ohio State) ja Albina Syla (Rhode Island).
Suomalaispäävalmentaja Mika Haakanan luotsaama Shanxi Flame voitti historian ensimmäisen Kiinan WCBA Club Cupin mestaruuden kaatamalla finaalissa Sichuanin selvin lukemin 95–74. Haakanan valmennustiimiin kuuluu myös suomalainen Petri Jaakkola.
Galatasaray raivasi tiensä Euroliigan välieriin Awak Kuierin huippupelin siivittämänä. Sara Bejedi oli liekeissä Turkin liigan pudotuspeleissä, Lotta-Maj Lahtiselle kauden piste-ennätys ja Anissa Pounds palasi pelikentille pitkän tauon jälkeen.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Albina Syla tuikki yhtenä tähdistä, kun Rhode Island voitti Atlantic 10 -konferenssin lopputurnauksen ja eteni täten NCAA:n valtakunnalliseen lopputurnaukseen. Elina Aarnisalon North Carolina ja Elsa Lemmilän Ohio State putosivat välierissä.