Remu Raitanen varmisti pisteet vapaaheittoviivalla – KTP:n peli ailahteli, mutta ylemmän jatkosarjan paikka häämöttää jo

21.1.2022 20:36 KTP-Basket taistelee Korisliigan neljännellä sijalla ylemmän jatkosarjan paikasta. Bisons Loimaa seuraa vasta sarjataulukon häntäpäässä mutta oli silti yllättää isännät.

Bisons Loimaa ei perääntynyt helpolla vieraillessaan Kotkassa. Ylemmän jatkosarjan paikassa kiinni oleva KTP-Basket lähetti miesten Korisliigan toiseksi viimeistä paikkaa pitävät vieraansa kotiin ilman sarjapisteitä, vaikka kamppailu oli tasainen kalkkiviivoille asti. Isännät ottivat lopulta voiton luvuin 96–88.

KTP avasi tehokkaasti, mutta Bisons pääsi kolmannen jakson alussa jopa edelle ja piti johdon melkein viimeiseen taukoon asti. Päätösjakso osoittautui kuitenkin jälleen KTP:n heiniksi, ja lopulta Joonas Lehtoranta ja Remu Raitanen venyttivät johdon vapaaheitoillaan riittävän pitkäksi ja saivat kellon kulumaan loppuun.

Voittajajoukkueen pistekuninkaana erottui kirkkaasti Raitanen. Heittäjä-ässä upotti 23 pistettä ja keräsi kuusi levypalloa. Matkan varrella osui muun muassa yhdeksän vapaaheittoa kymmenestä yrityksestä.

Voiton ansiosta KTP tiukensi otettaan pääsylipusta ylempään jatkosarjaan, eikä päävalmentaja Roope Mäkelä peitellyt tyytyväisyyttään siihen, vaikka totesikin viime aikojen olleen vaikeita.

– Koronatauon jälkeen emme ole päässeet taukoa edeltävälle tasolle. Jostain syystä puolustuksemme ei ole riittävällä tasolla. Emme pysyneet konseptissa, ja autoimme vääristä paikoista ja hävisimme levypalloissa. Mutta voitto oli tärkeintä, ja se riittää tässä kohtaa. Nyt paikka on erittäin lähellä, Mäkelä kommentoi.

Bisonsin kovin korintekijä ottelussa oli Zach Thomas 28:lla.

Ottelutilastot

 
30.4.2026 15:52 NCAA

Oliver Kandén NCAA-liigan Pepperdineen

Karhu Basketia Korisliigassa viimeisen kolmen kauden ajan menestyksekkäästi edustanut Loimaan Korikonkareiden kasvatti Oliver Kandén, 200 cm ja 21 vuotta, siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltain NCAA-liigaa pelaavaan Pepperdinen yliopistoon.

30.4.2026 14:30 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Järkähtämätön sarjavoittaja kohtaa vaikeuksista voittoihin nousseen sensaatiohaastajan!

Salon Vilpas ja Kataja Basket ottavat mittaa miesten Korisliigan finaalien avausottelussa lauantaina 2. toukokuuta. Nuoret suomalaistähdet Luukas Vaara ja Thomas Tumba jakavat ajatuksensa yllättävän kaksikon tulevasta kohtaamisesta.

28.4.2026 20:44 Korisliiga

Korisliigan jymy-yllätys: Kataja finaaliin seitsemänneltä sijalta, vastustajaksi jatkosarjavoittaja Vilpas!

Kataja Basket ja Salon Vilpas voittivat tänään omien välieräsarjojensa seitsemännet ottelut ja etenevät näin ollen toisiaan vastaan Korisliiga-finaaleihin.

26.4.2026 20:36 Korisliiga

Jännitys jatkaa tiivistymistään: molemmat Korisliiga-välierät seiskapeliin!

Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.

24.4.2026 20:34 Korisliiga

Välierät katkolla Vilppaalle ja Katajalle – illan pistekuninkaat Harmon ja Adler

Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.

21.4.2026 20:47 Korisliiga

Molemmat välierät tasoissa – Tahvanainen 26 pistettä, Harmon hillittömät 47!

Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.

18.4.2026 20:53 Korisliiga

Kataja kavensi Seagullsin johtoa Kantosen ja Harmonin säkenöivällä pelillä – Vilpas yli 50 pisteen voittoon Korihaista

Miesten Korisliigan välierissä tilanne on parhaillaan 2–1 niin Salon Vilppaan kuin Helsinki Seagullsinkin hyväksi.

15.4.2026 21:51 Korisliiga

Korihait tasoitti välierät Vilpasta vastaan – Katajakin kävi lähellä, mutta Seagulls pääsi lopussa ohi

Miesten Korisliigassa pelattiin toinen ottelu kumpaakin välieräsarjaa. Salon Vilpas ja Korihait ovat nyt tilanteessa 1–1, kun taas Helsinki Seagulls johtaa Kataja Basketia vastaan 2–0.

13.4.2026 21:38 Korisliiga

Vilpas vei voiton välieräavauksesta Korihaiden vahvasta pelistä huolimatta

Salon Vilpas vei ensimmäisen välieräottelun nimiinsä luvuin 92–84.

12.4.2026 18:59 Korisliiga

Korisliiga-välierät käynnistyivät: Seagulls avasi kotivoitolla

Helsinki Seagullsin ja Kataja Basketin ensimmäinen kohtaaminen päättyi Seagullsin voittoon.

Näytä lisää vastaavia