Roope Mäkelä jatkaa KTP:ssä

18.1.2022 09:08 KTP-Basketin päävalmentaja Roope Mäkelä jatkaa joukkueen peräsimessä vielä ensi kauden ja mahdollisesti seuraavankin.

Kuva: Ville Vuorinen / Korisliiga

KTP-Basket kertoo tiedotteessaan tehneensä nykyisen päävalmentajansa Roope Mäkelän kanssa uuden 1+1-mallisen sopimuksen. Seuran puheenjohtaja Jyrki Lindströmin mukaan Mäkelän jatkositoumuksen myötä KTP saa toteutumaan aiemmin kehittelemänsä ajatuksen pitkäaikaisesta valmentajaratkaisusta.

Olemme olleet tyytyväisiä joukkueen nykyiseen ilmeeseen ja siihen, miten hyvä henki joukkueessa on. Myös tulokset puhuvat puolestaan. KTP-Basket on ennen tiistain sarjakierrosta neljäntenä ja kiinni pudotuspelien kotiedussa. Tulokset ovat olleet jopa odotettua parempia, mutta se ei yksin ratkaissut, eikä ollut edes merkittävin tekijä jatkosopimuksen kannalta, Lindströmin kiittelee samassa tiedotteessa.

Roope Mäkelä itse toteaa, että neuvottelut olivat lopulta lyhyet. Hän kertoo olevansa tyytyväinen joukkueen sarjasijoitukseen, työntekoon joukkueessa sekä KTP:n organisaatioon.

– Kaikki on hoidettu, mitä on luvattu, ja kun työilmapiirikin on ollut hyvä, niin kaikki puhui sen puolesta, että jatkan, hän lisää.

Kausi on toki KTP:llä – kuten kaikilla muillakin – ollut koronaongelmien seassa varsin rikkonainen.

Vasta viime perjantaina pääsimme ensi kertaa joulun jälkeen harjoittelemaan 5 vs. 5 -pelaamista, Mäkelä kertoo.

KTP-Basket palaa parketille tänään tiistaina kohdatessaan kotiottelussa Kouvot.

Henkilöt

Asiat

 
20.3.2024 20:53 Korisliiga

Kobrat tarrasi tiukasti kiinni viimeiseen playoff-paikkaan – Lahti pahassa pinteessä

Joona Tuomala paukutti pisteitä, kun Kobrat kaatoi Lahti Basketballin. Kumpikin joukkueista kamppailee jatkosarjan loppusuoralla tärkeistä pisteistä.

19.3.2024 20:30 Korisliiga

Kataja tasasi voittotilin Kauhajokea vastaan, mutta Kauhajoki säilytti edun korierossa

Kauhajoki ja Kataja ratkoivat paremmuusjärjestystään miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa.

19.3.2024 09:32 Korisliiga

Alterique Gilbert loppukaudeksi Seagullsin vahvuuteen

Korisliigan ylemmän jatkosarjan ykkösenä viihtyvä Helsinki Seagulls on solminut loppukauden kattavan sopimuksen 26-vuotiaan takapelaajan kanssa.

18.3.2024 10:17 Korisliiga

Salon Vilppaalle 1000 pääsarjaottelua täyteen

Korisliigassa parhaillaan kotiedusta pudotuspeleihin taisteleva Vilpas tarvitsi rajapyykkiin 24 pelikautta.

16.3.2024 21:52 Korisliiga

Kauhajoki ja Korihait kavensivat eroa BC Nokiaan – Seagulls porskuttaa kärjessä

Korisliiga jatkui kolmella ylemmän jatkosarjan ottelulla. Illan voittajia olivat Kauhajoki, Korihait ja sarjaa johtava Seagulls.

15.3.2024 20:54 Korisliiga

Kamppailu viimeisestä playoff-paikasta tiukentuu – KTP otti tärkeän voiton

KTP-Basket nousi playoff-viivan yläpuolelle, ja Bisons Loimaa sai pientä hajurakoa putoamispaikkaan.

13.3.2024 20:25 Korisliiga

Tuomas Hirvonen johti Katajan voittoon – ylemmässä jatkosarjassa nyt peräti neljä joukkuetta tasapisteissä

Kataja Basket onnistui tasaamaan pistetilin Korihaiden ja kahden muunkin joukkueen kanssa.

10.3.2024 19:28 Korisliiga

Kouvojen pistetili jo kolmanneksi paras Korisliigassa – Lahti jumissa putoajan paikalla

Pudotuspelipaikan ja alemman jatkosarjan voiton varmistanut Kouvot kaatoi tänään Lahti Basketballin kovilla lukemilla.

9.3.2024 20:31 Korisliiga

Seagulls ensimmäisenä 20 voiton saldoon, BC Nokialta kolmannen jakson täystyrmäys Vilppaalle

Helsinki Seagulls näyttää selättäneen vaikean talvikautensa. Gulls haki nyt toisen perättäisen voittonsa ylemmässä jatkosarjassa tykittämällä ilmiömäisellä kolmosnäytöksellä Karhu Basketin nurin kotonaan. BC Nokia vankisti asemiaan kakkospaikalla nuijimalla Salon Vilppaan kolmannella jaksolla peräti 25 pisteen marginaalilla.

8.3.2024 20:28 Korisliiga

KTP jatkaa voittojen tiellä – Korisliiga-veteraani Jeremiah Wood jälleen vedossa

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa KTP-Basket päihitti Bisons Loimaan 84–76.

Näytä lisää vastaavia