Samuli Mäkelä ja Seagulls jatkosopimukseen

21.5.2021 13:01 Helsinki Seagulls ja viime kaudella joukkueeseen liittynyt 21-vuotias takamies Samuli Mäkelä ovat solmineet jatkosopimuksen tulevalle Korisliiga-kaudelle 2021-22.

Mäkelä saavutti viime kaudella ensimmäisen mitalinsa aikuisten sarjoissa, kun Seagullsin kausi päättyi pronssimitalijuhliin. Kuva: Ville Vuorinen/Korisliiga

Monipuolisesti takamiehen ja pelintekijän roolissa pelaava 178-senttinen Mäkelä edusti Seagullsia viime kaudella yhteensä 10 ottelussa, jonka lisäksi hän pelasi myös 12 ottelua I divisioona A:ssa HNMKY:n riveissä. Mäkelä on Karkkilan Urheilijoiden kasvatti.

- Hienoa päästä kehittymään tämän joukkueen kanssa ja saamaan oppia kokeneilta pelaajilta. Odotan jo innolla tulevaa kautta, Mäkelä sanoo seuran tiedotteessa.

- Olen tyytyväinen, että jatkuvuus edellisestä kaudesta Samulin tuoreen diilin jälkeen ottaa taas askeleen eteenpäin. Viime kausi oli hänen ensimmäinen liigatasolla ja se jäi vähän torsoksi loppukaudella äityneen jalkavamman vuoksi. Myös tämän vuoksi haluamme nähdä häneltä ehjän kauden rosterissamme, päävalmentaja Jussi Laakso avaa.

- Samuli on erittäin tunnollinen harjoittelija ja siten tärkeä palanen joukkuettamme. Hän tuo aktiivisuutta ja pallonkäsittelytaitoa takakentällemme. Ensi kaudella varmaankin suurimmat minuutit tulee edelleen HNMKY:n riveissä.

Henkilöt

Asiat

 
13.4.2024 21:01 Korisliiga

Kauhajoen ja Vilppaan kamppailu äityi jännäriksi, mutta Eero Innamaa johti joukkueensa välieriin

Miesten Korisliigan puolivälierissä ratkesi jälleen yksi sarja, kun Kauhajoki selätti Salon Vilppaan kolmannen kerran.

12.4.2024 20:43 Korisliiga

Nokia eteni välieriin – Kataja pisteellä niskan päälle

BC Nokia selvisi kevään toisena joukkueen puolivälieristä jatkoon. Kataja Basket otti edun haltuun omassa sarjassaan.

11.4.2024 22:14 Korisliiga

Vilpas laittoi kapulan Kauhajoen rattaisiin – Seagulls eteni välieriin puhtaalla pelillä

Miesten Korisliigassa yksi neljästä puolivälieräsarjasta saapui päätökseensä.

10.4.2024 10:25 Korisliiga

Ilmari Toikkanen ja Tampereen Pyrintö jatkosopimukseen

Kesken viime kauden Pyrintöön liittynyt 207-senttinen Ilmari Toikkanen ja Pyrintö ovat solmineet 1+1-mallisen sopimuksen.

9.4.2024 21:08 Korisliiga

Kataja tasasi tilit Korihaita vastaan – Nokialle toinen voitto Kouvoista

Miesten Korisliigassa jatkettiin puolivälieriä. Katajan Thomas Tumba juhli sekä tärkeää otteluvoittoa että uransa isointa pistesaldoa.

8.4.2024 20:41 Korisliiga

Kobrat taisteli kovaa, mutta Seagulls oli jälleen liian kova pala – Kauhajoki laittoi Vilppaan selkä seinää vasten

Miesten Korisliigassa kaksi puolivälieräsarjaa saavutti kiperän 2–0-tilanteen. Toista sarjoista johtaa kotietujoukkue, toista taas haastaja.

6.4.2024 21:22 Korisliiga

BC Nokia repi avausvoiton tuplajatkoaikatrilleristä

Korisliigan neljästä puolivälieräsarjasta viimeinen käynnistyi, ja avausvoiton otti kotietua nauttiva Nokia.

5.4.2024 21:03 Pääjuttu

Korisliigan playoffit käyntiin: Kauhajoki mitätöi Vilppaan kotiedun ja Korihait avasi rytinällä

Miesten Korisliigassa pelattiin ensimmäiset puolivälieräottelut. Seagulls ja Korihait voittivat kotona, Kauhajoki yllätti vieraskentällä.

4.4.2024 13:15 Korisliiga

Playoff-ennakossa Korihait, Kataja, Vilpas ja Kauhajoki – neljä kilpailijaa, joiden sarjajärjestys ratkesi vasta viimeisenä iltana

Korisliigan pudotuspelikevät käynnistyy puolivälierillä perjantaina. Nyt toisessa playoff-ennakossa esittäytyvät kotietua nauttivat Korihait ja Salon Vilpas sekä heidän vastustajansa Kataja Basket ja Kauhajoki.

4.4.2024 08:33 Korisliiga

Playoff-ennakossa Seagulls, Nokia, Kouvot ja Kobrat: ”Tämä on tasaväkisin Korisliiga-kausi vuosiin”

Korisliigan pudotuspelikevät käynnistyy puolivälierillä perjantaina. Ensimmäisessä playoff-ennakossa esittelyssä kotietua nauttivat Helsinki Seagulls ja BC Nokia sekä alemmasta jatkosarjasta ponnistaneet vastustajat Kobrat ja Kouvot.

Näytä lisää vastaavia