Shawn Hopkins erinomaisessa iskussa Georgia Southernia vastaan

12.2.2016 Shawn Hopkins urakoi yliopistouransa ensimmäisen tupla-tuplansa, ollen Troyn tehokkaimpia, mutta Georgia Southern vei lopulta vieraspisteet nimiinsä lukemin 71-77. Annika Holopaisen Old Dominion puolestaan kaatoi kotonaan North Texasin 65-48.

Hopkins keräsi yliopistouransa ensimmäisen tupla-tuplan vakuuttavalla heittotyöskentelyllä.

Myös Sophie Weckstörmin käsi kävi mukvasti kaaren takaa. Kuvat: Oma Design, Johan Weckström.

Kotijoukkueen aloitusviisikkoon kuulunut Hopkins urakoi 32 minuutissa kauden ennätyslukemansa - 18 pistettä sekä 10 levypalloa. Seitsemästä kolmosyrityksestä koriin tiensä löysi neljä. 

Nokialaiskasvatin lisäksi Troylta onnistui 16 pistettä pussittanut Wesley Person sekä John Walton III (20/13). Vieraiden tarkka vapaaheittotyöskentely takasi kuitenkin Georgia Southernille voiton.

Lisätiedot: Ottelutilastot

Vakuuttavaa levypallopeliä esittänyt Old Dominion (48-31) punnersi kotivoiton tripla-tuplan kanssa flirttailleen Jennie Simmsin (14/9/8 syöttöä) johdolla. Murskaava avauspuoliaika oli North Texasille liikaa, eikä se pystynyt loppukiristään huolimattan nousemaan voittotaisteluun mukaan.

Holopaiselle kirjattiin peliaikaa 20 minuuttia, jonka aikana syntyi viisi pistettä ja kuusi levypalloa tilastosarakkeisiin.

Lisätiedot: Ottelutilastot

Sophie Weckströmin heittokäsi kävi kuumana Mainen 73-46 -vierasvoitossa UMass Lowellista. Weckström heitti 11 pistettä (pelitilanneheitot 4/5) ja jakoi sen lisäksi kolme syöttöä, ollen voittajien toiseksi ahkerin pistenikkari heti Sigi Kolzarin (32/5) jälkeen.

Lisätiedot: Ottelutilastot

Heidi Sihvola toi energiaa Houston Baptistin 66-77 -vierasvoitossa Lamar Universitystä. Sihvolan saalis oli 18 minuutissa viisi pistettä, levypallo sekä kuusi syöttöä, joista pääsi nauttimaan etenkin 27 pistettä upottanut Anna Strickland. 

Lisätiedot: Ottelutilastot

Henkilöt

 
18.12.2025 12:26 Pääjuttu

Lassi Nikkarinen siirtyy Hradec Kraloveen

Syyskauden ajan Espanjan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Fuenlabradan paidassa pelannut Korisliigan MVP ja kaksinkertainen Korisliigan mestari Lassi Nikkarinen, 187 cm ja 28 vuotta, siirtyy Espanjasta Tshekkien liigaa pelaavaan Hradec Kraloveen.

16.12.2025 09:01 NBA

Jazz jatkoaikavoittoon Mavericksista – Markkanen 33 pistettä, 16 levypalloa

NBA:ssa Utah Jazz voitti jatkoajan jälkeen Dallas Mavericksin 140-133. Lauri Markkanen oli hurjassa vireessä tilastoiden 33 pistettä, 16 levypalloa, 5 syöttöä ja 4 riistoa.

13.12.2025 07:24 NBA

Lauri Markkanen 26 pistettä, kun Jazz vei voiton Tuomas Iisalon Grizzliesistä

NBA:ssa nähtiin suomalaiskohtaaminen, kun Lauri Markkasen edustama Utah Jazz voitti Tuomas Iisalon päävalmentaman Memphis Grizzliesin 126-130. Markkanen heitti 26 pistettä ja noukki 9 levypalloa.

10.12.2025 11:47 NCAA

Meri Kanerva vauhdissa Xavierin kolmen voittoputkessa – Venla Ulander läväytti 21 pistettä, 10 levypalloa

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:n viimeisen viikon onnistujiin lukeutuvat Elina Aarnisalo, Meri Kanerva sekä Venla Ulander, joka keräsi yliopistouransa ennätyspisteet ja ensimmäisen tupla-tuplan.

10.12.2025 11:11 NCAA

Olavi Suutela murtautunut Oregon Staten viisikkoon – Eemeli Yalaholle tupla-tupla NCAA:ssa

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:n viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuvat muun muassa Olavi Suutela, Eemeli Yalaho ja Okku Federiko.

8.12.2025 15:20 Suomalaiset ulkomailla

Perttu Blomgrenin odotus kannatti – ”Olen tosi tyytyväinen”

Susijengin takamies Perttu Blomgren joutui odottelemaan lokakuun puoliväliin saakka ennen kuin uusi joukkue löytyi. Odotus kuitenkin kannatti, sillä Blomgren sai hakemansa siirryttyään Saksan hallitsevan cup-mestari Mitteldeutscherin joukkueeseen.

5.12.2025 07:10 NBA

Jazz rykäisi Netsin ohitse päätösjaksolla – Markkanen 30 pistettä, 8 levypalloa

NBA:ssa Utah Jazz nousi vahvan päätösjaksonsa turvin Brooklyn Netsin ohitse ja marssi 110-123 voittoon. Lauri Markkanen tilastoi Jazzille 30 pistettä ja 8 levypalloa.

3.12.2025 20:41 Susijengi

Andre Gustavson Belgian suurseura Oostendeen

Susijengin EM-mitalipelijoukkueeseen viime kesänä kuulunut ja marraskuussa Karhu Basketia Korisliigassa edustanut helsinkiläislähtöinen Wartti Basketin kasvatti Andre Gustavson, 196 cm ja 26 vuotta, on solminut loppukauden kattavan sopimuksen Belgian suurseuran Filou Oostenden kanssa.

2.12.2025 08:21 NBA

Jazzille makea revanssi Rocketsista – Markkanen 29 pistettä, 8 levypalloa

NBA:ssa Utah Jazz kohtasi toista iltaa peräkkäin Houston Rocketsin, mutta tällä kertaa Jazz veti pidemmän korren loppunumeroin 133-125. Lauri Markkanen tilastoi Jazzille 29 pistettä ja 8 levypalloa.

1.12.2025 22:38 Suomalaiset ulkomailla

Lilli Onnela nauttinut suuresta vastuusta – ”Aluksi tuli vähän shokkina”

Lilli Onnela otti tällä kaudella ensimmäisen askeleensa ulkomaille, kun hän siirtyi italialaisseura Faenzaan. Onnela on päässyt heti joukkueeseen ja maahan hyvin sisään ja ottanut ison roolin.

Näytä lisää vastaavia