Suomi-tytöt selviytyivät EM-kisoihin

22.4.2002 Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue esiintyy Sloveniassa 12.-21.7.2002 järjestettävissä koripallon EM-kilpailuissa. Suomi kärsi karsintaturnauksensa päätöspäivänä jatkoaikatappion Ruotsille, joka tiesi piinaavaa odotusta suomalaisille ennen kuin paikka kisoissa saisi varmistuksensa.

Suomen kannalta kaikki jäi kiinni Kroatian Dubrovnikissa pelatun turnauksen päätösottelun tuloksesta. Ottelussa oli vastakkain Kroatia ja Kreikka. Suomen toiveena ottelusta oli Kroatian voitto, joka takaisi jatkopaikan suomalaisille. Kroatian tappio olisi vienyt Kreikan ja Ruotsin lopullisessa sarjataulukossa ohi Suomen ja jättänyt suomalaiset rannalle tyhjin käsin. Vasta myöhään sunnuntai-iltana pelatun kamppailun voitti jännitysnäytelmän päätteeksi Kroatia vaivasella kahden pisteen erolla (60-58). Näin nousi riemu myös suomalaisleirissä - ja aiheestakin. 18-vuotiaiden EM-kisoihin on selviytynyt Suomesta tyttöjen maajoukkue viimeksi vuonna 1981 eli 21 vuotta sitten.

Suomi voitti sunnuntaina päättyneen turnauksen viidestä ottelustaan kolme. Joukkueen kärsimät molemmat tappiot tulivat vasta jatkoajan jälkeen turnauksen voittaneelle Kroatialle ja sunnuntaina siis Ruotsille.

Ensimmäinen jakso Ruotsi-ottelusta edettiin tasatahtiin (14-14). Toisella jaksolla Ruotsi pääsi niskan päälle pitkälti käyttäen Suomen omaa asetta: paikkaprässiä. Puoliajalla valmentajat Anu Rajaniemi ja Seppo Sonkeri lietsoivat joukkueen taistelemaan jälleen voitosta ja Suomi nousi yhdeksän pisteen johtoasemaan sinnikkään joukkuepuolustuksen ja Heta Korpivaaran kovan henkilökohtaisen esityksen ansiosta. Korpivaara teki koko ottelun 30 pisteestään 15 kolmannella neljänneksellä.

Päätösjaksolle Ruotsi tuli jälleen kovalla asenteella kuroen Suomen etumatkaa kiinni. Kova yritys johti joukkueen virhetilin täyttymiseen, mutta Suomi ei pystynyt hyödyntämään saamiaan vapaaheittoja tehokkaasti. Suomi onnistui vapareissaan 53 prosentin tarkkuudella, kun Ruotsilla prosentti oli 77. Ruotsin avainpelaaja Hanna Biernacka nosti Ruotsin tasapisteisiin 77-77 summerin soidessa. Jatkoaika eteni tasatahtiin Ruotsin viedessä tällä kertaa voiton.

Suomi - Ruotsi 83 - 84 ja. (77-77) (25-31), 18-vuotiaiden tyttöjen EM-karsintaa, Dubrovnik (CRO) 21.4.2002

Noora Kotisaari 9/1 Maiju Pekkarinen 0/0 Jonna Launiainen 13/1 Lotta Leppänen 0/0 Sanna Helenius 0/0 Laura Sario 3/3 Eva Mäkelä 6/8 Heta Korpivaara 30/8 Juta Jahilo 0/0 Tiina Sten 2/0 Dionne Pounds 6/1 Niina Laaksonen 14/9
 
20.8.2017 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt kahdeksan parhaan joukkoon EM-kisoissa, 16-vuotiaiden poikien EM-kisat päätökseen

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue varmisti paikkansa B-divisioonan EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon selättämällä Norjan selkeästi 23-58 (11-42). Suomen 16-vuotiaat pojat voittivat EM-kisojen viimeisessä ottelussaan Venäjän.

18.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat tytöt puolustivat Viron kumoon

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi hyökkäysongelmista B-divisioonan EM-kisoissa, mutta onnistu kaikesta huolimatta kaatamaan Viron selkein numeroin 54-28 (34-14). Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas hävisi Saksalle EM-kisoissa.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

4.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat säilyttivät A-divisioonapaikan, 18-vuotiaat tytöt avausvoittoon EM-kisoissa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue varmisti A-divisoonapaikkansa neljänneksi vuodeksi putkeen EM-kisoissa voittamalla Montenegron 67-82 (39-37). Suomen 18-vuotiaat tytöt taas avasivat B-divisioonan EM-kisansa selättämällä Luxemburgin.

14.8.2016 Maaottelu

16-vuotiaille pojille toinen jättimäinen päänahka, Suomi kaatoi Serbian EM-kisoissa

Perjantaina Kreikan kaatanut Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue kumosi jo toisen Euroopan jättikoripallomaan, kun Sudenpennut voitti Serbian Puolan Radomissa pidettävissä EM-kisoissa. Suomen käsi lämpeni eilisen tapaan vasta puoliajan jälkeen ja Suomi rynni ohitse alkulohkon ykkössijoituksen varmistavaan 70-61 (26-30) -voittoon.

12.8.2016 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat pojat kumosivat mahtimaa-Kreikan EM-avauksessaan

Suomen 16-vuotiaiden poikien EM-kisat Puolan Radomissa pyörähtivät käyntiin tänään perjantaina. Suomi kumosi heti avausottelussaan koripallon mahtimaan Kreikan 67-74 (25-24). Robin Åvist oli ilmiliekeissä Kreikkaa vastaan upottaen 29 pistettä. Suomen 16-vuotiaat tytöt taas pelaavat B-divisioonan EM-kisoissa sijoista 5-8, kun suomalaiset hävisivät Romanialle.

Näytä lisää vastaavia