Syntymäpäiväsankari Möttölä pelaa maanantaina 150. miesten maaottelunsa

9.9.2013 Eilen paikkansa EM-kisojen 12 parhaan joukossa varmistaneen Suomen miesten Susijengin kapteeni Hanno Möttölä pelaa uransa 150. maaottelun tänään EM-alkusarjan päätöspelissä Kreikkaa vastaan. Möttölä ja toinen pitkäaikainen Susijengi-tähti Teemu Rannikko juhlivat tänään myös syntymäpäiviään.

Hanno Möttölä juhlii tänään "taiteilijajuhliaan" uransa 150. miesten maaottelun merkeissä.

Möttölän ura miesten maajoukkueessa on kestänyt 18 vuotta ja runsaat kaksi kuukautta. Kuvat: Tytti Nuoramo & Tuomas Venhola.

Möttölä teki ensiesiintymisensä Suomen miesten maajoukkueessa Ateenassa 26.5.1995 Kreikkaa vastaan ja kuului Henrik Dettmannin valmentamaan EM-kisamiehistöön sen nuorimpana pelaajana kesällä 1995.

 

Seuraavan kerran Möttölä pääsi aistimaan EM-kisatunnelmaa kaksi vuotta sitten Liettuassa, jolloin Susijengi raivosi Euroopan yhdeksänneksi. Sunnuntain Venäjä-jatkoaikavoitollaan paikkansa Euroopan 12 parhaan joukossa varmistanut Suomi kohtaa jatkosarjassa ainakin kisaisäntä Slovenian sekä hallitsevan Euroopan mestarin Espanjan.

 

Möttölän maajoukkueura on ylivoimaisesti Suomen miesten maajoukkuehistorian pisin. HNMKY:n kasvatti on kuulunut Susijengin kokoonpanoon jo huimat 18 vuotta sekä runsaat kaksi kuukautta päälle. Naisten ennätystä pitää hallussaan 25 vuotta, 11 kuukautta ja 30 päivää maajoukkueessa pelannut Lea Hakala.

 

Huippusuorituksia vuodesta toiseen

 

Möttölä viimeisteli vasta 18-vuotiaana ”rookiena” Ateenan kisoissa miesten maajoukkueelle 4,2 pistettä ja 4,2 levypalloa ottelua kohden. Joukkueessa pelasivat tuolloin Möttölän lisäksi mm. Kari-Pekka Klinga, Sakari Pehkonen sekä Martti Kuisma.

 

Ateenan arvokisojen jälkeen Möttölä nousi kertaheitolla maajoukkueen ykköskoritykiksi. Vuoden 2001 EM-karsinnoissa Möttölä murjoi 24,8 pistettä ottelua kohden ja upotti yhden maaottelun ennätyksekseen 42 pistettä Islantia vastaan.

 

Miesten maajoukkue siirtyi kertaheitolla ”uuteen aikaan” Henrik Dettmannin palattua Saksan maajoukkueen peräsimestä takaisin Susijengin puikkoihin. NBA:ta ja Euroliigaa pelannut Möttölä johdatti nuoren joukkueen Teemu Rannikon kanssa Euroopan B-divisioonasta A-divisioonaan kesän 2004 ja syksyn 2007 välisenä aikana.

 

Kesän 2008 EM-karsinnoissa Susijengi peittosi Möttölän johdolla mm. seuraavien EM-kisojen hopeamitaleille yltäneen Serbian. Upotettuaan joukkueelleen EM-karsinnoissa 11,5 pisteen keskiarvolla Möttölä ilmoitti uransa päättyneen, mutta konkari palasi takaisin pelikentille vuotta myöhemmin ja linkosi kesän 2009 EM-jatkokarsinnoissa 14,0 pistettä ottelussa Suomen hakiessa Ranskan ja Italian päänahat.

 

Viimeisissä kaksissa EM-karsinnoissa ja EM-kisoissa Möttölä on ollut Susijengin ison pään ehdottomia huippupelaajia. Viimeksi Möttölä kunnostautui sunnuntain Venäjä-jatkoaikavoiton loppuhetkillä kairaamalla tukun ratkaisukoreja ja sytyttämällä joukkueen esimerkillään.

 

Möttölä viettää tänään 9. syyskuuta 37-vuotispäiviään. Maanantain toinen syntymäpäiväsankari on Teemu Rannikko, jolla tulee täyteen 33 vuotta.

 

Lisätietoja: Hanno Möttölä


 

 
14.4.2018 09:00 Liittoa koskeva tiedote

EM-kotikisat oli vuoden 2017 paras kuluttajatapahtuma

Elämys Group vastaanotti parhaan kuluttajatapahtuman palkinnon Evento Awards -gaalassa.

18.1.2018 22:40 EM-kilpailut

”Me yhdessä!” – Susijengi, koripallon EM-kotikisat ja Lauri Markkanen keräsivät tunnustusta Suomen Urheilugaalassa

Suomalainen koripalloperhe sai rutkasti aihetta juhlaan torstai-iltana Suomen Urheilugaalassa, kun yhteisvoimin ja suurella sydämellä rakennetut EM-kotikisat nimettiin vuoden urheiluilmiöksi ja kotiyleisön hurmannut Susijengi vuoden joukkueeksi. Susijengin ja Chicago Bullsin Lauri Markkanen palkittiin vuoden nuorena urheilijana sekä vuoden läpimurtona.

15.1.2018 14:00 EM-kilpailut

Koripallon EM-kotikisat toivat Helsinkiin yli 40 miljoonaa euroa

Asiakastyytyväisyyskyselyissä huippuarvosanoja keränneet koripallon EM-kotikisat olivat menestys myös taloudellisia vaikuttavuuslukemia tarkasteltaessa. Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) teettämän tutkimuksen mukaan EM-kisat toivat Helsinkiin 41,3 miljoonan euron suuruisen vaikutuksen.

31.12.2017 09:50 Suomalaiset ulkomailla

EM-kotikisat, Lauri Markkasen nousu NBA-tähteyteen ja 16-vuotiaiden EYOF-pronssi: koripallovuosi 2017 jää historiankirjoihin

2017 jää historiaan vuotena, jolloin koripallo nousi Suomessa koko kansan huulille. Lauri Markkasen uroteot Arizona Wildcatsissa ja Chicago Bullsissa, Susijengin hurmokselliset otteet EM-kotikisoissa sekä suomalaisen koripallohistorian ensimmäinen kansainvälinen arvokisamitali 16-vuotiaiden poikien olympiafestivaaleilla olivat tapahtumarikkaan koripallovuoden kohokohdat.

20.11.2017 EM-kilpailut

PostNord on Susijengin ylpeä kumppani: ”Tässä on ollut tekemisen meininkiä”

Susijengi ja sen pääyhteistyökumppani PostNord pyrkivät yhteistyössä jatkuvasti tilanteeseen, jossa molemmat voittavat. Yhteistyössä vallitseva hyvä tiimihenki on ollut avain hyviin tuloksiin molemmin puolin.

27.10.2017 12:00 EM-kilpailut

EM-kotikisojen asiakkaat: ”Tunnelma lähes täydellinen”

Helsingissä pelattujen koripallon EM-kotikisojen asiakastyytyväisyyskyselyn mukaan kävijöistä peräti 99,2 prosenttia suosittelisi Susijengin ottelutapahtumaa ystävälleen. EM-kisaotteluiden tunnelma hipoi asiakkaiden mielestä täydellisyyttä. Asiakastyytyväisyyskyselyn toteutti Sport Business School Suomen Koripalloliiton toimeksiannosta.

9.10.2017 EM-kilpailut

EM-kilpailut 1967 (osa 10): Suomi-Romania ja kisojen yhteenveto

Kari Liimo olisi poissa kokoonpanosta ja peli alkaisi tavallista aikaisemmin (15.30), jotta joukkueet ehtisivät Helsinkiin seuraamaan loppuottelua sekä osallistumaan päättäjäisiin.

20.9.2017 EM-kilpailut

Koripallon EM-kotikisat kokosivat lähes 88.000 katsojaa

Viime sunnuntaina Istanbulissa päättyneiden koripallon EM-kilpailuiden katsojatilastot olivat suomalaisittain ilahduttavaa luettavaa. Helsingin EM-huumassa koettiin muun muassa kisojen korkein yleisömäärä. Kaikkiaan Susijengin EM-kotikisoja seurasi Hartwall Arenalla 87.806 katsojaa.

9.9.2017 21:30 Maaottelu

Italian heittoralli päihitti Susijengin, EM-kisat päätökseen Istanbulissa

Susijengin EM-taival sai päätöksensä Istanbulin yössä neljännesvälieriin, kun avausneljänneksellä tulikuumana heittänyt Italia karkasi 57-70 (29-48) -voittoon. Susijengi kiri italialaisten kahteenkymmeneen pisteeseen venyneen johdon kalkkiviivoilla vielä yhdeksään pisteeseen, mutta sen lähemmäksi Suomi ei yltänyt.

9.9.2017 11:45 Haastattelu

Rannikko & Koponen: ”Pitää tehdä Italian pelistä vaikeaa”

Ammattilaisuriensa aikana pitkän päivätyön Italiassa tehneet pitkäaikaiset Susijengi-takamiehet Teemu Rannikko ja Petteri Koponen kertovat joukkueensa tekevän lauantaina kaikkensa saadakseen Italian pelaamisen mahdollisimman vaikeaksi. Ottelun voittaja etenee EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon, minne Suomi on viimeksi yltänyt 1967.

Näytä lisää vastaavia