Tarmo putoamassa Korisliigasta

16.3.2009 Porvoon Tarmon jo jonkin aikaa todennäköiseltä näyttänyt putoaminen Korisliigasta ajautui entistä varmemmaksi maanantaina Karkkilassa, jossa jumbopelin sarjapisteet jäivät kotijoukkue Team Componentalle 74-65 (35-31) -tuloksella.

Putoamisen välttääkseen Tarmolla on epätoivoinen urakka ottaa jäljellä olevasta kahdeksasta runkosarjapelistään kuusi voittoa enemmän kuin Componenta.

Sarjataulukossa toiseksi viimeisenä oleva Componenta sai voitolla poikki kuuden pelin tappioputkensa, mutta Tarmolle tappio oli neljästoista peräkkäinen.

Team Componentan niukka johto alkoi kasvaa kolmannen jakson lopulla eikä Tarmo pystynyt kaventamaan sitä enää päätösjaksolla.

- Aloitimme vähän hitaasti, mutta otimme lopulta hienon voiton. Teimme etenkin levypalloissa taas hyvää työtä, totesi karkkilalaisten valmentaja Bernard Harris.

Kotijoukkue todella hallitsi levypalloja peräti 50-26 -lukemin.

Ottelu ei tarjonnut joukkuepelin hienouksia, kun molemmissa joukkueissa etenkin ulkomaalaispelaajat päätyivät syöttöjen sijasta useimmiten omiin ratkaisuihinsa. Kotijoukkueen ratkaisijat osuivat paremmin, kun Dainmon Gonner teki 25 ja Frank Richards 22 pistettä. Voittajien pirtein peluri oli 11 pistettä nostellut Teemu Rintala.

Raheem Moss haali Tarmolle 17 pistettä ja Victor Morris 16.

 (STT)

Korisliigan täydelliset ottelutilastot ja muita tilastoja osoitteessa www.basket.fi.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/

Asiat

 
7.2.2026 19:38 Korisliiga

Bisons tarrasi pudotuspelipaikkaan rajulla otteluvoitolla – ylemmässä lohkossa hait karhua vahvempia

Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa Korihait vei kotivoiton Kauhajoesta ja alemmassa jatkosarjassa puolestaan Bisons päihitti Kobrat lähes 60 pisteen marginaalilla. Voiton ansiosta loimaalaiset nousivat toistaiseksi pudotuspeliviivan yläpuolelle.

6.2.2026 20:44 Korisliiga

Laine ja Palmi jälleen vauhdissa – Pyrintö pitää kynsin hampain kiinni playoff-paikastaan

Tampereen Pyrintö on parhaillaan Korisliigan alemman jatkosarjan toisena eli viimeisellä playoff-paikkaan oikeuttavalla sijalla.

6.2.2026 12:50 Korisliiga

Seagullsin Rougeaulle yhden ottelun kilpailukielto

Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt Helsinki Seagullsin René Rougeaulle yhden ottelun kilpailukiellon.

6.2.2026 10:00 Korisliiga

Katajan Henri Kantonen on oman tiensä kulkija, joka lukee intohimoisesti ja kannustaa muitakin samaan: ”Ilman sitä jää moni asia maailmasta kokonaan ymmärtämättä”

Kataja Basket jäi kiperän kamppailun jälkeen alempaan jatkosarjaan hakemaan pudotuspelipaikkaansa. Joukkueen onneksi luottopelaaja Henri Kantosen sopimus vahvistui samalla koko loppukaudeksi. Nyt Kantonen kertoo kauden tunnelmista, tulevaisuuden suunnitelmistaan ja siitä, miten viettää kentän ulkopuolista aikaansa omassa pienessä yksiössään.

6.2.2026 09:02 Korisliiga

Saukkola ja Kujansivu jatkavat Seagullsin valmentajina myös tulevalla kaudella

Helsinki Seagulls on solminut jatkosopimukset päävalmentaja Timo Saukkolan ja valmentaja Kimmo Kujansivun kanssa.

5.2.2026 17:36 Korisliiga

Tough Calls tekee paluun – ensimmäisenä analyysissä KTP-Basket–Korihait -trillerin ratkaisukori

Korisliigan kentillä nähdään toisinaan tilanteita, jotka herättävät runsaasti keskustelua niin katsomoissa kuin kotisohvilla. Tough Calls -juttusarja avaa näitä tilanteita selkeästi ja sääntökirjaan nojaten. Ensimmäisenä käsitellään ratkaisukorin hylkääminen KTP-Basket–Korihait -ottelun viimeisellä sekunnilla.

4.2.2026 21:00 Korisliiga

Vilpas antoi Samu Adlerin johdolla myrskyvaroituksen sarjakärki Kauhajoelle – Korihaiden Mikael Aallolta erinomainen esitys vierasvoitossa

Salon Vilpas nousi illan ottelutuloksella vain yhden voiton päähän sarjakärki Kauhajoesta. Alemmassa jatkosarjassa Lahti Basketball päihitti lohkojohtaja Kataja Basketin.

3.2.2026 20:48 Korisliiga

KTP päihitti Hongan Remu Raitasen johdolla – Riku Laine voitokkaan Pyrinnön tilastokärkenä

Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa KTP-Basket kukisti korkeammin sijoittuneen Tapiolan Hongan. Tampereen Pyrintö juhli alemmassa jatkosarjassa 19 pisteen kotivoittoa Kobrista.

3.2.2026 09:08 Korisliiga

Ike Nweke on valittu Korisliigan tammikuun kuukauden pelaajaksi

Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Tammikuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Kauhajoen Ike Nweke.

31.1.2026 19:06 Korisliiga

Korihait ja Vilpas väänsivät Uudessakaupungissa ratkaiseville hetkille asti, mutta lopuksi ero repesi vierasjoukkueen hyväksi

Korisliigan ylemmän jatkosarjan ottelussa Vilppaan Jalen Brooks tilastoi vakuuttavan 17 pisteen ja 13 levypallon tuplatuplan.

Näytä lisää vastaavia