Teemu Rannikko tekemässä paluuta tositoimiin

4.3.2008 Suomen koripallomaajoukkueen tähtipelintekijä Teemu Rannikko palaa tiistaina venäläisjoukkueensa BC Himkin harjoitusvahvuuteen. Rannikko on ollut sivussa tositoimista vuodenvaihteesta lähtien kantapäävamman vuoksi.

Rannikko oli jo nimellisesti mukana viikonvaihteessa Himki-kokoonpanossa, kun Unics Kazan kaatui vajaamiehisenäkin Venäjän liigassa lukemin 77-71. Rannikon nimen kirjauttaminen pöytäkirjaan johtui Himkin loukkaantumistilanteesta.

- Juoksin lämmittelyssä mukana ja istuin pelitamineissa penkillä, kun Daniel (Ewing) ja Kelly (McCarty) olivat loukkaantuneina sivussa, selvitti Rannikko, jolla ei vielä lääkäreiden pelilupaa Kazan-pelissä ollut.

Rannikon kantapäästä repesi ja osaksi irtosi kantakalvo vuodenvaihteessa. Siitä lähtien 189-senttisen ja 27-vuotiaan suomalaisen päivät ovat täyttyneet rankan ja puuduttavan kuntoutusohjelman toistamisesta.

- Maanantaina suoritettiin kantapäälle viimeinen testi, kun vedin sarjan erilaisia juoksudrillejä. Testi meni hyvin. Nyt vain teipit jalkaan ja baanalle, iloitsi Rannikko.

Himki saa suomalaistähtensä takaisin oivaan aikaan, sillä joukkueella on edessään ULEB Cupin toisen kierroksen pudotuspelitaisto espanjalaista Joventut Badalonaa vastaan. Kahden mestarikandidaatin ensimmäinen kohtaaminen pelataan Moskovan liepeillä 11.3. ja toinen viikkoa myöhemmin Espanjassa. Yhteistulos ratkaisee kahdeksan joukkueen Final Eight –lopputurnaukseen etenevän joukkueen.

Venäjän liigassa Himki on toisena voittosuhteellaan 17-2. Sen edellä on vain maan hallitseva mestari Moskovan TsSKA (18-2).

Akropol päätti Solnan voittomarssin

Suomen maajoukkueen kakkosvalmentaja Pekka Salmisen luotsaama Solna Vikings kohtasi vihdoin voittajansa Ruotsin liigassa. Joulukuusta lähtien tappioitta tallustanut ja 15 voiton putkeen venynyt Solna hävisi paikallispelin Akropolille vieraissa 88-92. Solnan putken katkeamista selittää osaksi joukkueen sentterin, "Pussihukista tutun", Bilal Salaamin loukkaantuminen avausjakson lopussa.

Jo kaksi viikkoa sitten kentiltä vetäytynyt, mutta joukkueensa runkopelaajan Ryan McDaden loukkaantumisen jälkeen paluun pelikentille tehnyt Veli Taatila vetäytyi uudelleen siviilityönsä aiheuttamien kiireiden johdosta Ruotsin liigakentiltä. Taatila pelasi viimeisen ottelunsa Borås Basketin paidassa, kun Borås voitti paikalliskamppailussa Gothian 82-75 (40-33). Taatila heitti Gothiaa vastaan kaksi pistettä ja haki levypallon. Taatila edusti Boråsia yhteensä 18 ottelussa ja merkitsi kauden keskiarvoikseen 1,7 pistettä ja 1,3 levypalloa 5,5 ottelukohtaisessa peliminuutissa. Taatilan kauden piste-ennätys oli seitsemän.

Hanno Möttölä jäi Kreikan liigan ottelussa nollille, kun hänen edustamansa Aris Thessaloniki haki tärkeän vierasvoiton Panioniosista lukemin 73-61. Möttölä pelasi yhdeksän minuuttia kirjauttaen tililleen yhden levypallon ja yhden heitontorjunnan. Kanadalaissuomalaisen Gordon Herbertin Ariksen ykkönen oli 20 pistettä ja kymmenen levypalloa haalinut Jeremiah Massey. Euroliigassa Aris kohtaa tällä viikolla Ülker Istanbulin vieraissa ja on pakkovoiton edessä säilyttääkseen teoreettiset mahdollisuutensa puolivälieräpaikasta elossa.

Käsivammasta kärsivä Tuukka Kotti oli edelleen sivussa, kun hänen edustamansa Rieti voitti Italian liigassa Udinen vieraissa komeasti 79-67. Voitto piti Rietin mukana kilvassa pudotuspelipaikoista. Joukkue on nyt kymmenentenä, vain kahden pisteen päässä pudotuspeleihin oikeuttavasta kahdeksannesta sijasta.

Italian kakkosliigassa ei viikonvaihteessa pelattu sarjakierrosta, vaan katseet kääntyivät kakkosliigan oman cupin lopputurnaukseen. Antti Nikkilän edustama Sassari hävisi välierässään Ferraralle 72-85. Nikkilä pelasi 21 minuuttia viiden pisteen, neljän levypallon ja kahden riiston tehoilla, mutta menetti myös pelivälineen viidesti.

Islannin pääsarjassa Roni Leimun edustama ja sarjasta putoamista vastaan taisteleva Hamar järjesti kauden suurimman yllätyksen, kun se kaatoi sarjakärki Keflavikin kotonaan 94-88. Leimu oli sairaana pelistä sivussa.

Anton Mirolybovin valmentama Herten voitti Saksan kakkosliigassa Kircheimin 103-95 pommitettuaan päätösneljänneksellä hurjat 39 pistettä. Herten on 16 joukkueen sarjassa kahdeksantena voittosuhteellaan 11-11.

Ville Kauniston seura Qalat Cajasol kärsi neljännen peräkkäisen tappionsa Espanjan kolmosliigassa, kun CB Prat Joventut haki siitä niukan 71-70-vierasvoiton. 204-senttinen Kaunisto kauhoi ottelussa peräti 17 levypalloa, jonka lisäksi suomalaislaituri teki vajaassa 28 peliminuutissaan 12 pistettä. Kaunisto on sarjan levypallotilastossa kahdeksantena keskiarvollaan 8,0.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/ulkomailla_pelaavat_miehet/
 
9.5.2025 23:23 Susijengi

Kaukiainen tyylitteli BC Kalev/Cramon finaaleihin

Severi Kaukiaisen BC Kalev/Cramo päihitti Viron liigan kolmannella välieräkierroksella haastajansa Raplan selkein lukemin 96-79 (51-28) Severi Kaukiaisen heilutellessa tahtipuikkoa. Kaukiainen ja Kalev/Cramo puolustavat finaaleissa mestaruuttaan Tartto-TalTech-välieräsarjan voittajaa vastaan.

6.5.2025 10:25 Susijengi

Blomgren johti Ventspilsin Latvian finaaleihin

Vuodenvaihteessa Bosniasta Latviaan siirtynyt Perttu Blomgren keräsi 10 pistettä, neljä levypalloa ja kolme syöttöä, kun hänen edustamansa BK Ventspils peittosi Rigas Zellin 84–94 (43–50) kolmannessa ja ratkaisevassa Latvian liigan välieräottelussa.

2.5.2025 23:25 Pääjuttu

Tuomas Iisalolle jatkosopimus – Grizzlies luottaa suomalaiseen

Tuomas Iisalo on palkattu NBA-seura Memphis Grizzliesin päävalmentajaksi monivuotisella sopimuksella. Kyseessä on jälleen kerraan suomalaisen koripallon ja valmennusosaamisen merkkipaalu.

2.5.2025 11:12 Valmentajat

Gordon Herbert siirtyy Kanadan päävalmentajaksi

Saksan MM-kultaan luotsannut ja Suomessa pitkän uran tehnyt Gordon Herbert on nimetty Kanadan miesten koripallomaajoukkueen uudeksi päävalmentajaksi.

30.4.2025 08:39 Susijengi

Jantusen Paris Basketballin Euroliiga-kausi päättyi jatkoaikatappioon

Mikael Jantusen Paris Basketball haastoi ennakkosuosikki Fenerbahcen tasaiseen kamppailuun Euroliigan puolivälierien kolmannessa osaottelussa tiistaina, mutta Tarik Biberovicin heittopelin siivittämä Fenerbahce karkasi jatkoajalla 88–98 (40–46, 80–80) -voittoon ja lunasti paikan Euroliigan Final Fourista. Paris Basketballin kausi jatkuu Ranskan liigassa.

29.4.2025 09:14 Suomalaiset ulkomailla

Lotta-Maj Lahtisella ehjä kausi isossa roolissa – ”Kehityin kauden aikana”

Lotta-Maj Lahtisella oli monivaiheinen kausi, joka alkoi Belgiassa ja päättyi Espanjassa. Kokonaisuudessaan Lahtinen näkee ottaneensa pelaajana taas askeleita eteenpäin.

27.4.2025 21:42 Susijengi

Aatu Kivimäelle jatkosopimus Patrioti Leviceen

Patrioti Levicen Slovakian liigan välieriin johdattanut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 27 vuotta, on allekirjoittanut tulevaa 2025-26-pelikautta koskevan jatkosopimuksen slovakialaisseuran kanssa. Kivimäki on mitalipeleihin huipentuvan kauden aikana edustanut Leviceä Slovakian liigassa ja FIBA Europe Cupissa.

27.4.2025 11:57 Susijengi

Mikael Jantunen juhlii Ranskan cupin mestaruutta

Ikimuistoista kautta Paris Basketballin kanssa pelaava Mikael Jantunen sai lisätä ansioluetteloonsa yhden saavutuksen lisää, kun Paris Basketball peittosi lauantaina Ranskan cupin finaalissa Le Mansin kotikentällään 15 776 katsojan edessä selvin lukemin 91–80 (48–44).

26.4.2025 09:29 Susijengi

Edon Maxhuni Italiasta Turkin pudotuspelijahtiin

Helmikuussa loppukauden pituisella sopimuksella Italian Serie A:n Scafatiin siirtynyt Edon Maxhuni, 27, vaihtaa joukkuetta vielä kerran. Kun Scafatin tipahtaminen sarjaporrasta alemmas on lähes varmistunut, seurajohto päätti tyhjentää joukkueensa ulkomaalaispelaajista. Maxhunille tarjoutui niin mahdollisuus huipentaa kautensa Turkin liigan pudotuspelijahtiin Pinar Karsiyakan paidassa.

25.4.2025 09:43 Susijengi

Fenerbahce kahteen voittoon Jantusen Paris Basketballista Euroliigan pudotuspeleissä

Mikael Jantusen edustaman Paris Basketballin historian ensimmäinen kevät Euroliigan pudotuspeleissä on käynnistynyt kahdella tappiolla suurta ennakkosuosikkia Fenerbahcea vastaan. Turkin jättiläisseura peittosi pariisilaiset ensimmäisessä puolivälieräottelussa täpärästi 83–78 (49–42) ja toisessa selkeämmin 89–72 (61–38). Sarja jatkuu ensi tiistaina Pariisissa.

Näytä lisää vastaavia