Timo Riihelä siirtyy Lappeenrantaan

12.4.2002 Kuluvalla kaudella BC Nokiaa edustanut Timo Riihelä vahvistaa jatkossa Lappeenrannan NMKY:n miehistöä. Riihelä on solminut seuran kanssa vuoden mittaisen sopimuksen. Näin Timo Riihelä tekee seuraa velipojalleen Pasille, joka teki reilu kuukausi sitten jatkosopimuksen LrNMKY:n kanssa.

Veljekset eivät ole aiemmin pelanneet samassa joukkueessa miesten mestaruussarjatasolla.

22-vuotias ja 192-senttinen Timo Riihelä on pelannut SM-Korista kaudesta 1996-97 lähtien. Tilastojen valossa kulunut kausi oli hänen parhaansa. Riihelä pussitti BC Nokialle pisteitä 13,2 ottelukohtaisella keskiarvolla, jonka lisäksi hän otti 3,7 levypalloa ja antoi 2,69 syöttöä ottelua kohden. Varsinaisen läpimurtonsa Riihelä teki pääsarjassa jo viime kaudella, jolloin hänet valittiin SM-Koriksen vuoden kehittyneimmäksi pelaajaksi.

Riihelällä on kokemusta myös kansainvälisistä ympyröistä. Hän on edustanut Suomea juniorimaajoukkueissa kaikkiaan 25 kertaa.

Timo Riihelän värväyksen ohella Lappeenranta on ollut muutenkin aktiivinen ensi kauden joukkueensa kokoamisessa. Valmentaja Boutros Malin, Pasi Riihelän ja Mark Nealin jatkot on sovittu, jonka lisäksi 198-senttinen puolustuspään roolipeluri Jari Hagman jatkaa joukkueen riveissä. Lappeenrannalla on lisäksi sopimusneuvottelut käynnissä usean joukkueessa kuluvalla pelikaudella esiintyneen pelaajan kanssa.

Asiat

 
Näytä lisää vastaavia