Travis Releford auttamaan Seagullsia

12.1.2016 Korisliiga-joukkue Helsinki Seagulls on tehnyt pelaajasopimuksen huippuyliopisto Kansasin kasvatin Travis Relefordin kanssa. Releford saapuu Helsinkiin helpottamaan Seagullsia, jonka tähtipelaaja Jason Conley kärsii alaraajavammasta. Relefordin sopimuksessa on optio sen jatkumisesta kauden 2015-16 loppuun asti.

Yliopistouransa Releford pelasi kivikovassa Kansasissa, josta hän valmistui vuonna 2013. Kansasin paidassa hän pääsi NCAA:n maineikkaaseen Final Four –lopputurnaukseen kuuluen joukkueensa aloitusviisikkoon kahtena viimeisenä kautenaan.  

Yliopistovuosien jälkeen Releford on pelannut Euroopassa muun muassa Israelissa nykyisen Gulls-pelaaja Terrence Watsonin joukkuekaverina. Kuluvan kauden alun Releford pelasi D-liigan Idaho Stampedessa 4,6 pisteen, 1,6 levypallon ja 18,0 peliminuutin ottelukohtaisilla keskiarvoilla. Viime kauden Releford vietti Kanadan pääsarjassa (NBL Canada) Mississauga Powerin joukkueessa, jolle hän latoi peräti 21,5 pistettä ottelua kohden.

- Jason Conleyn tilanne on ollut meille haastava, koska päätös pelaamisesta on käytännössä tehty joulutauon jälkeen ottelu kerrallaan. Emme halunneet ottaa mitään riskiä alaraajavammasta toipumisen suhteen. Relefordin avulla voimme varmistaa, että Conleyn kuormitus ei kasva liian suureksi, kun hän pian tehnee paluun kentille. Koko joukkue on tehnyt loistoduunia näinä härkäviikkoina ja kantanut vastuun hienosti. Kova kuormitus kuitenkin näkyy ja siinä mielessä olisimme varmasti kaivanneet Relefordia jo hieman aikaisemmin, kommentoi Seagullsin toiminnanjohtaja Sauli Silvonen.

Relefordia luonnehditaan hyvänä puolustajana sekä varmana joukkuepelaajana. Riittävän kookkaana ulkopelaajana tämä tuo lisää vaihtoehtoja Seagullsin peluutukseen. Releford saatetaan nähdä kokoonpanossa jo keskiviikon ottelussa Bisons Loimaata vastaan.

- Releford on pelaaja, jota yritimme saada kokoonpanoomme jo kauden alussa, mutta silloin se ei onnistunut. Kaikki referenssit, joita olemme pelaajasta kuulleet, kertovat kyseessä olevan aito joukkuepelaaja, jonka odotan sopeutuvan nykyisin hyvin yhteen pelaavaan joukkueeseemme, luonnehtii Seagullsin päävalmentaja Mikko Larkas.

 
17.10.2025 21:03 Korisliiga

Bisons ja Seagulls kumpikin roimiin kotivoittoihin – Kokon heittojyvä kohdallaan, Rougeaulla häikäisevän monipuolinen tilastorivi

Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.

16.10.2025 10:00 Yhteistyökumppanit

Tarkett Koripalloliiton uudeksi yhteistyökumppaniksi

Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.

15.10.2025 10:45 Korisliiga

Korihait hankki takakentälleen tuuraajan reilun kuukauden sopimuksella – nyt Ville Tahvanainen on aloittanut kauden loistavilla tilastoilla ja pelkillä voitoilla

Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.

14.10.2025 21:05 Korisliiga

Seagulls kauden toiseen voittoonsa KTP:n Hirvonen–Pöllä-tandemin vahvasta pelistä huolimatta

Helsinki Seagulls taivutti kotonaan Töölössä KTP-Basketin. Seagullsin voittosaldo alkukaudelta on 2–1, kun taas KTP:n on 1–2.

14.10.2025 16:56 Korisliiga

Henri Kantonen vahvistaa Kataja Basketia

Helsinki Seagullsin Suomen mestaruuden takuumiehiin viime keväänä kuulunut ToPo Juniorien kasvatti ja Susijengin kanssa kahdet arvokisat pelannut Henri Kantonen, 198 cm ja 28 vuotta, vahvistaa määräaikaisella sopimuksella loukkaantumiskierteestä kärsivää joensuulaista Kataja Basketia.

11.10.2025 21:06 Korisliiga

Kauhajoki roimaan voittoon Hongasta – Korihait jatkaa tappiotonta suoraansa

Korisliigassa nähtiin kahden kotivoiton ilta. Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Ville Tahvanainen ja Oliver Kandén.

10.10.2025 20:40 Korisliiga

Seagulls, KTP ja Lahti kaikki vähintään 20 pisteen voittoihin – Vilpas jatkaa edelleen puhtaalla pelillä

Miesten Korisliigassa nähtiin tänään epätasaväkinen kierros, kun illan pienin voitto tuli 14 pisteen erolla.

9.10.2025 10:00 Koripalloliitto

Koripallon tilastopalvelun siirtymävaihe jatkuu

Koripalloliiton tilastopalvelu toimii kaudella 2025–2026 viime kauden tavoin. Vuosikymmenien aikana kerätty historiadata ei vielä yhdisty kuluvan kauden tilastoihin, mutta aineisto on tallessa ja kehitystyö jatkuu.

8.10.2025 21:14 Korisliiga

Ville Tahvanainen ja Tevaun Kokko johtivat joukkueensa voittoihin kovilla piste-esityksillä – Joensuussa Katajan ja Kouvojen vääntö venyi jatkoajalle

Illan Korisliiga-kierroksella voittajia olivat Bisons Loimaa, Korihait, Kouvot ja Tampereen Pyrintö.

7.10.2025 21:25 Korisliiga

Samu Adlerilta nähtiin hurja pisteilta – Vilppaan ja Hongan kohtaaminen äityi hyökkäyksen juhliksi

Salon Vilpas poistui Espoosta runsaskorisen ottelun jälkeen sarjapisteet mukanaan. Joukkueen nuori tähti Samu Adler tykitti peräti 34 pistettä.

Näytä lisää vastaavia