5.5.2014 Ensimmäistä kauttaan Suomen rajojen ulkopuolella valmentava Ville Tuominen, 32, onnistui kertayrittämällä johdattamaan joukkueensa mestariksi. Bakken Bears päätti kautensa tänään maanantaina kultajuhliin taivutettuaan Tanskan liigan neljännessä finaalissa Randers Cimbrian pistein 81–91 (44–49).

Ville Tuomisen Bakken Bears vei odotetusti Tanskan mestaruuden. Kuva: Tytti Nuoramo.
Maistettuaan kolmannessa osaottelussa tappion katkeraa kalkkia jatkoajan jälkeen Randers ei antautunut, vaan pakotti Bearsin taistelemaan hiki hatussa mestaruuden eteen maanantain neljännessä ottelussa.
Tasaisen avauspuoliskon jälkeen Bears alkoi kuitenkin karata selkeään etulyöntiasemaan kasvattamalla johtonsa 14 pisteeseen kolmannen jakson puoliväliin mennessä. Päätösjaksoa Bears johti suurimmaksi osaksi yli 14 pisteellä ja haki mestaruuden lopulta kymmenen pisteen erolla.
Ratkaisevassa finaalissa Bearsin tähtiä olivat Kenny Barker (20/7/4 syöttöä), Thomas Laerke (18/4/4 syöttöä) ja Nicolai Iversen (17/9/4 syöttöä).
Ville Tuominen pääsi näin juhlimaan uransa ensimmäistä Tanskan mestaruutta. Viime kaudella Tuominen johdatti Tampereen Pyrinnön Suomen LiigaCupin mestariksi.
Viimeisen kahden kauden ajan Lassi Tuovin oikeana kätenä Yokohama B-Corsairsin valmennusjohdossa toiminut Jukka Toijala, 54, on allekirjoittanut tulevaa kautta koskevan jatkosopimuksen. Tuovi ja Toijala jatkavat japanilaisseuran valmentajina myös kaudella 2026–2027.
Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.
Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.
Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.
Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.
Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.
Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).
WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.
Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.
Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.