25.5.2022 09:32 Espanjan liigassa pudotuspelit käynnistyivät tiistaina ja suomalaisista ensimmäisenä uunista ulos pääsee keskiviikkona Elias Valtonen. Sasu Salin odottaa vuoroaan torstaina.
Sasu Salin ja Elias Valtonen aloittavat pelit Espanjan liigan pudotuspeleissä. (Kuva: Ville Vuorinen)
Espanjan liigan runkosarja oli äärimmäisen tasainen. Aivan viimeisille peleille käytiin tiukkaa taistelua sijoista, kun neljänneksi sijoittuneen Joventut Badalonan ja seitsemänneksi sijoittuneen Valtosen Manresan välinen ero oli vain kaksi voittoa. Siihen väliin mahtuivat viidenneksi sijoittunut Salinin Teneriffa sekä Baskonia.
Manresan kausi on ollut isossa kuvassa jo erinomainen. Viime kaudella joukkue ei ollut lähelläkään pudotuspelipaikkaa, mutta tällä kaudella tilillä ovat jo kauden alla pelatun Katalonian cupin voitto, paikka Copa del Rey'ssä sekä Mestarien liigassa finaalipaikka.
Manresa saa pudotuspelien avauskierroksella kovan mittarin, kun vastaan asettuu Euroliigan finaalissa niukasti Anadolu Efesille taipunut Real Madrid. Manresa kuitenkin osoitti kauden aikana pystyvänsä kaatamaan isompiaan voittaen sekä Barcelonan että Real Madridin runkosarjan aikana.
- Lähdetään haastamaan taas isompaa. Vastus on tietenkin kova, kun on Euroliigan kakkonen, mutta pystyimme heidät kerran runkosarjassa voittamaan. Nyt on tietenkin eri asia, mutta luotamme omaan tekemiseemme. Meillä on kaikki pelaajat tervehtyneet ja pääsemme täydellä rosterilla pudotuspeleihin. Yritämme pitää vauhtia yllä ja haastaa parhaamme mukaan sekä yllättää, Valtonen kertaa pudotuspelien lähtökohtia.
Manresa on saanut valmistautua rauhassa tuleviin pudotuspeleihin, sillä Real Madrid urakoi Euroliigassa vielä viime viikonloppuna. Valtonen luottaa joukkueen valmistautumiseen ja iskukykyyn yllättää jättiläinen.
- Meillä on ollut tässä viikon verran treeniä Euroliigan takia, joten olemme pystyneet harjoittelemaan sekä valmistautumaan hyvin. Sitä kautta meillä on luottavaiset fiilikset, että pystymme heidät haastamaan. Haaste on tietenkin kova, mutta pystymme lähtemään aika paineettomasti, kun olemme aikamoisia altavastaajia, kuten olemme olleet koko kauden. Yritämme vain tehdä parhaamme, ja tällaisessa paras kolmesta -tilanteessa se voi olla hyvinkin mahdollista, mutta lopussa nähdään miten meni, pohtii Valtonen.
Mestarien liigan voittanut Teneriffa sijoittui runkosarjassa viidenneksi ja saa vastaansa Badalonan. Salin ei usko Mestarien liigan voittokrapulaan.
- Ei se enää vaikuta. Se oli hieno voittaa ja porukka puhuu kaupungilla siitä edelleen, mutta Mestarien liigan juhlat on kuitenkin juhlittu. Niitä voidaan jatkaa kauden jälkeen, mutta nyt keskittyminen on tiukasti pudotuspeleissä.
- Yksi tavoite on nyt saavutettu Mestarien liigan voitolla, ja toinen tavoite on päästä vähintään välieriin. Useimmiten sieltä tulee sitten vastaan Real tai Barcelona, joten finaalipaikka voi olla vaikea. Yritetään kuitenkin hoitaa tämä ensimmäinen kierros kunnialla, Salin kertoo.
Teneriffa ehti lomailla hetken Mestarien liigan voiton jälkeen, jonka jälkeen alkoi valmistautuminen Badalonaa vastaan.
- Pitkän odotuksen jälkeen pääsemme vihdoin pelaamaan. Tässä oli melkein kaksi viikkoa väliä edellispelistä eikä sellaista enää jaksaisi tässä vaiheessa kautta, kun joutuu treenaamaan enemmän, Salin heittää.
Badalona sijoittui joukkueista runkosarjassa korkeammalle, mutta keskinäisissä otteluissa Teneriffa oli niskan päällä.
- Meillä on ollut tiukkoja pelejä, mutta olemme voittaneet kaksi edellistä kohtaamista. Heillä on taitavia pelaajia jokaisella pelipaikalla ja Ante Tomic on edelleen yksi Euroopan parhaista senttereistä. Toki meilläkin on Giorgi Shermadini, mutta kumpikaan ei ehkä ole parhaimmillaan puolustuspäässä. Lisäksi Badalonalla on hyvät espanjalaispelaajat, Salin arvioi tulevaa vastustajaa.
Salin upotti Espanjan liigan runkosarjassa keskimäärin 2,7 kolmen pisteen heittoa sisään ottelua kohden, joka oli samalla koko sarjan korkein lukema. Salin toivoo heiton uppoavan myös pudotuspeleissä.
- Toivottavaahan se olisi, kun suurin osa heitoistani on kolmen pisteen heittoja. Treeneissä on mennyt ihan hyvin sisään ja toivottavasti se jatkuu, Salin miettii.
Susijengin takamies Edon Maxhuni, 25, pelasi menneen kauden Saksan Bundesliigaa ja FIBA Europe Cupia pelanneessa Merlins Crailsheimissa. Vaikka kausi ei mennyt joukkueelta odotusten mukaan, niin Maxhuni esiintyi vakuuttavasti.
Topias Palmi, 28, pelasi menneen kauden romanialaisen Craiovan joukkueessa. Palmi nautti isoa roolia ja käytti sen tehokkaasti hyväkseen.
Alexander Madsen pelasi menneen kauden Kreikan kärkiseuroihin lukeutuvassa AEK Ateenassa. Madsenin kauteen mahtui ylä- ja alamäkiä.
Mestarien liigan Final Four –lopputurnaus pelataan viikonlopun aikana Malagassa, Espanjassa. Suomalaisista voittoa havittelevat Teneriffan Sasu Salin ja Bonnin päävalmentaja Tuomas Iisalo.
Koripallon Mestarien liigan puolivälierät käynnistyvät tiistaina. Suomalaisista Mestarien liigan pokaalia ovat jahtaamassa Sasu Salin, Alexander Madsen ja Tuomas Iisalo.
Helsingin NMKY:ssa koripallo-oppinsa saanut ja viime kaudella BC Nokiaa Korisliigassa edustanut Max Besselink, 20, pelaa tänään perjantaina ensimmäisen arvokisakarsintaottelunsa Susijengin paidassa. Jo pitkään lupauksia herättäneen Besselinkin kokoonpanopaikan taustalla on nousujohteinen tulokaskausi Saksan Bundesliigan BC Göttingenissä.
Mikael Jantunen sai koripalloammattilaisuralleen lentävän lähdön voittamalla Belgian mestaruuden sekä Belgian ja Alankomaiden yhteisliigan parhaan kuudennen pelaajan palkinnon Filou Oostendessa. Kuluvalla kaudella Jantunen, 22, on jatkanut tasaista kehityskäyräänsä Italian Serie A:ssa Basket Trevison paidassa.
Yksi seurajoukkuekauden 2022-23 suurimpia suomalaismenestyjiä on ollut esikoiskauttaan Saksan Bundesliigassa pelaava Susijengin aloittava pelinrakentaja Edon Maxhuni, 24. Aiemmin ammattilaisurallaan mm. Virossa ja Hollannissa pelannut Maxhuni teki itsestään nimen viime vuoden EM-kisoissa ja on jatkanut Crailsheimissa siitä, mihin Prahassa ja Berliinissä jäi.
Sasu Salinilla on tulossa mielenkiintoiset viikot, kun edessä on isoja otteluita. Ensimmäisenä edessä on tulevana viikonloppuna pelattava FIBA Intercontinental Cup, jota seuraavat Copa del Rey sekä MM-karsintaottelut Susijengin kanssa.
Ilari Seppälän alkukausi Ranskan ProB:ssä pelaavan Saint-Chamondin riveissä meni pilalle loukkaantumisen takia. Nyt Seppälä on kuitenkin vihdoin kuntoutunut pelikuntoon.
Lauri Markkanen, 25, joutui maanantaina iltapäivällä jännittämään omaa kutsuaan NBA:n vuotuiseen All-Star-otteluun kalkkiviivoille asti. Kun Markkasen nimi lopulta mainittiin, Susijengin jyväskyläläinen ykköstykki kävi ilon keskellä mielessään kaikki historialliseen saavutukseen johtaneet hetket.
Viime kaudella Korisliigan parhaaksi pelaajaksi valittu Remu Raitanen teki kesällä sopimuksen Espanjan kakkostasolla, LEB Orossa, pelaavan Albaceten kanssa. Raitanen on esiintynyt vahvasti ensimmäisellä ulkomaan ammattilaiskaudellaan.
Miro Little kohosi helmikuussa Susijengiin ensimmäisenä alle 18-vuotiaana debytanttina sitten Teemu Rannikon (1997). Päättyvä vuosi on vienyt Tampereen Pyrinnön kasvatin Susijengin EM-kisamittelön kautta Yhdysvaltoihin ja Sunrise Christian Academyyn, jossa Little on alkuyskähtelyjen jälkeen lunastanut paikkansa joukkueensa eliitissä matkalla kohti NCAA:ta.
Alexander Madsen siirtyi kesällä Kreikan huippuseuroihin lukeutuvan AEK Ateenan joukkueeseen. Madsenin alkukauteen on mahtunut paljon.
Saksalaisen Merlins Crailsheimin kanssa sopimuksen tehnyt takamiesvelho Edon Maxhuni on aloittanut kautensa Bundesliigassa lupaavasti. Merlins on mukana myös keskiviikkona alkavassa FIBA Europe Cupissa, jossa Maxhuni saa vastaansa muun muassa Craiovan suomalaiskaksikon Topias Palmin ja Shawn Hopkinsin.
Mestarien liigan lohkovaiheen ottelut käynnistyivät maanantaina ja suomalaisten osalta pelit starttaavat tiistaina. Tänä vuonna Mestarien liigassa nähdään yhteensä kolme suomalaispelaajaa ja kaksi päävalmentajaa.
Tampereen murre tulee tällä kaudella tutuksi romanialaisen SCMU Craiovan pukukopissa, kun Topias Palmi ja Shawn Hopkins tekivät kesällä joukkueen kanssa sopimukset. Ystävykset pääsevät tositoimiin jo tiistaina alkavissa FIBA Europe Cupin karsinnoissa.
Topias Palmi siirtyi kesken kauden belgialaisseura Limburg Unitediin. Palmi väläytteli kauden aikana ja pääsi juhlimaan Belgian cupin voittoa, mutta kokonaisuudessaan kausi Belgiassa oli Palmille hankala.
Elias Valtonen osoitti, ettei hyppäys Saksan kakkostasolta Euroopan kovimpaan kansalliseen liigaan ole euralaislähtöiselle nuorukaiselle ponnistus eikä mikään. Sekä Valtonen että hänen seurajoukkueensa Manresa pelasivat erinomaisen kauden.
Alexander Madsen vietti menestyksekkäät, mutta vaiherikkaat kolme kautta latvialaisen VEF Riian riveissä. Seuraavaksi edessä siintää kiireinen kesä Susijengin kanssa.