Aleksi Koskinen Gmundeniin Anton Mirolybovin apuvalmentajaksi

31.8.2019 15:48 BC Nokian kasvatti ja kolme viimeistä kautta BC Nokian Korisliiga-joukkueen apuvalmentajana toiminut Aleksi Koskinen, 27, siirtyy Itävallan Swans Gmundenin apuvalmentajaksi. Viime keväänä Itävallan liigan hopeaa juhlinutta Gmundenia valmentaa pitkään ammattilaisvalmentajana ulkomailla viihtynyt Anton Mirolybov. Koskisen sopimuksesta uutisoi ensin BC Nokia.

Aleksi Koskinen vie suomalaista valmennusosaamista Itävaltaan. Kuva: BC Nokia.

Koskinen päätti oman pelaajauransa pelikauden 2014-15 ja BC Nokian divarimestaruuden päätteeksi, jonka jälkeen hän siirtyi valmennusuralle. Vuoden 2019 alussa Koskinen valittiin Suomen Koripalloliiton huippukoripallovalmentajatutkinnon (HKVT) suorittajien joukkoon.

- Jo pelivuosina unelmana oli, että pääsisi joskus ulkomaille. Valmennuksessa on ollut sama tavoite, mutta tämä mahdollisuus tuli aikaisemmin kuin odotin. Olen todella innoissani, vaikka edessä on aikamoinen haaste, Koskinen kommentoi BC Nokian tiedotteessa.

Koskisella oli voimassaoleva sopimus BC Nokian kanssa, mutta seuran ja Koskisen välille syntyi nopeasti yhteisymmärrys.

- Kiitos seuralle ja erityisesti (general manager) Markolle (Pirhonen), joka otti minut valmentamaan tyhjästä, kun lopetin pelaamisen. Tässäkin hän tuki päätöstä ja oli myötämielinen. Kiitos myös koko Nokian koripalloväelle näistä vuosista, Koskinen kiittää.

Pelaajaurallaan Koskinen ehti pelata Korisliigaa neljä kautta, joista kolme Lappeenrannan NMKY:ssa ja yhden FoKoPossa. Koskinen juhli myös yhtä Suomen Cupin mestaruutta, pelasi 29 nuorten maaottelua ja voitti 19-vuotiaiden poikien SM-sarjan syöttökuninkuuden kolmasti.

Henkilöt

 
15.7.2019 09:24 Susijengi

Ilari Seppälä käyttää ulkomaanoptionsa, siirtyy Ranskaan

Alkukesällä sopimuksen Korisliigan Helsinki Seagullsin kanssa tehnyt Susijengin takamies Ilari Seppälä, 26, käyttää sopimuksensa ulkomaanoption ja siirtyy Ranskan Pro B -liigaan Aix-Mauriennen joukkueeseen. Ulkomaanpesti on Lapuan Korikobrien kasvatille uran ensimmäinen.

27.6.2019 12:40 Susijengi

Topias Palmi kolmivuotisella sopimuksella Italian Serie A:n Cremonaan

Korisliigan vuoden pelaajana palkittu ja Susijengissä vuosien 2018-19 MM-karsinnoissa maajoukkueläpimurtonsa tehnyt Tampereen Pyrinnön kasvatti Topias Palmi, 24, siirtyy joensuulaisesta Kataja Basketista kolmivuotisella sopimuksella Italian Serie A:n Guerino Vanoli Basket Cremonaan.

17.5.2019 09:41 Susijengi

Susijengi-kapteeni Shawn Huff Seagullsiin kolmivuotisella sopimuksella

Korisliigaa edellisen kerran pelikaudella 2003-04 pelannut Susijengi-kapteeni Shawn Huff, 35, on solminut kolmivuotisen sopimuksen Helsinki Seagullsin kanssa. 198-senttinen Torpan Poikien kasvatti palaa Suomeen pelattuaan yli vuosikymmenen Saksan, Italian ja Kreikan ammattilaisparketeilla.

14.2.2019 15:28 All Stars

Rannikko ja Kaunisto edustavat Korisliigaa kolmoskisassa – Tarton All Star -tapahtuma täynnä seurattavaa

Donkkikilpailussa Korisliigan mainetta puolustavat Kenneth Manigault ja Juwan Staten.

13.2.2019 15:49 Susijengi

Korista tarjolla runsaasti VeikkausTV:ssä ja Elisa Viihde Sportilla: Launtain huipentaa Korisliigan All Stars -tapahtuma Tartossa

Viikon Veikkauspeli: Keskiviikkona VeikkausTV tarjoaa monikameratuotantona viime kauden Korisliiga-finaalien uusinnan, Vilpas-Karhu Basket.

6.2.2019 21:49 FIBA Europe Cup

Kataja kaatoi ZZ Leidenin, muttei ihan riittävästi – Jatkopaikka on yhä kysymysmerkki

Katajan jatko FIBA Europe Cupissa ratkeaa myöhemmin.

6.2.2019 11:54 FIBA Europe Cup

Kataja Basketilla on sittenkin vielä sauma FIBA Europe Cupin pudotuspeleihin

Voittamalla tänään Joensuussa hollantilaisen ZZ Leidenin saattaa Kataja edetä jatkoon.

5.2.2019 13:24 Susijengi

Korista VeikkausTVssä viikolla 6: Salin ja Murphy vastakkain Espanjassa, saako Katajan eurotaival jatkoa?

Tällä viikolla VeikkausTV:llä nähdään muun muassa Espanjan liigan suomalaiskohtaaminen, kolme Chicago Bullsin NBA-ottelua sekä Kataja Basketin kohtalonottelu FIBA Europe Cupin jatkolohkossa.

30.1.2019 22:12 FIBA Europe Cup

Kataja Basketin jatkohaaveet murskaantuivat selvän tappion myötä Tanskassa

Katajan ottelut FIBA Europe Cupissa päättyvät ensi keskiviikkona kotiottelulla hollantilaista ZZ Leidenia vastaan.

28.1.2019 14:23 Susijengi

VeikkausTV:n korisviikko tarjoaa 12 suomalaispelaajien ottelua

Koriksen ystävät voivat viettää pakkaspäiviä viihtyisästi vastaanottimien äärellä, kun VeikkausTV välittää suomalaisten otteita kansainvälisiltä kentiltä peräti 12 ottelun verran tällä viikolla.

23.1.2019 21:27 FIBA Europe Cup

Kataja otti jatkolohkossa avausvoittonsa, komea nousu 18 pisteen takaa Avtodor Saratovin ohi

Joensuulaisjoukkue piti voitolla elossa haaveitaan FIBA Europe Cupin pudotuspeleistä.

23.1.2019 13:00 FIBA Europe Cup

Kataja saa tänään vieraakseen vahvan Avtodor Saratovin

Voitto pitäisi yllä joensuulaisten haaveita FIBA Europe Cupin pudotuspeleistä.

9.1.2019 22:53 FIBA Europe Cup

Kataja ei onnistunut avaamaan jatkolohkon voittotiliään Hollannissa

Joensuulaisjoukkue on avannut FIBA Europe Cupin jatkolohkon kolmella tappiolla.

31.12.2018 10:32 Pääjuttu

Koripallovuoden 2018 kohokohtina Markkanen, Susijengi ja mestarit

Suomalainen koripallovuosi 2018 on vajaata vuorokautta vaille historiaa. Päättyvän koripallovuoden kohokohtia suomalaisperspektiivistä ovat Basket.fi:n lukijamäärien perusteella olleet Lauri Markkasen loisto-otteet Chicago Bullsissa, Susijengin loppuunmyydyt MM-karsintaottelut sekä Suomen mestaruudet.

19.12.2018 22:07 FIBA Europe Cup

Kataja Basket ei onnistunut nujertamaan voittamatonta Bakken Bearsia

Tanskalaisjoukkue on voittanut nyt kauden kaikki kahdeksan otteluaan FIBA Europe Cupissa.

19.12.2018 09:47 FIBA Europe Cup

Voittamaton Bakken Bears saapuu keskiviikkona Joensuuhun – "Vielä ei ole löytynyt pysäyttäjää"

Katajalla on edessään tärkeä kotiavaus FIBA Europe Cupin jatkolohkossa.

12.12.2018 19:18 FIBA Europe Cup

Avtodor Saratov oli tyly isäntä – Kataja Basket avasi FIBA Europe Cupin jatkolohkon vierastappiolla

Venäläisjoukkue iski tulostaululle murskaavat lukemat 98–57.

12.12.2018 11:01 FIBA Europe Cup

Kataja avaa tänään Fiba Europe Cupin jatkolohkonsa Venäjällä

Kataja metsästää pudotuspelipaikkaa yhdessä Avtodor Saratovin, Bakken Bearsin ja ZZ Leidenin kanssa.

21.11.2018 21:27 FIBA Europe Cup

Kataja Basket päätti FIBA Europe Cupin lohkovaiheen tappioon Ukrainassa

BC Dnipro otti avausvoittonsa Katajan kustannuksella.

Näytä lisää vastaavia