Anni Jämsä nautti ensimmäisestä ulkomaan kokemuksesta – ”Yhtä urani parasta aikaa”

7.6.2022 14:49 Anni Jämsä siirtyi kesken kauden Pyrinnöstä Italian Serie A2:ssa pelaavaan Torino Teen Basketiin. Loppukausi oli Jämsälle henkilökohtaisesti menestys, mutta samanaikaisesti joukkue jäi sarjassa viimeiseksi ja putosi.

Anni Jämsä nautti kokemuksestaan Italiassa. (Kuva: Ville Vuorinen)

Jämsä sai Torinosta tarjouksen tammikuussa ja päätti tarttua siihen. Serie A2:ssa saa olla yksi ulkomaalaisvahvistus ja Jämsä saikin paljon luottoa pelaten yhtä ottelua lukuun ottamatta jokaisessa vähintään 35 minuuttia ja kahdesti jopa koko ottelun. Tilastokeskiarvoikseen hän kirjautti 11 pistettä, 4,4 levypalloa, 3,2 syöttöä ja 1,7 riistoa.

- Lähtö tuli aika nopeasti ja tiesin, että siihen mahdollisuuteen pitää tarttua. Ei ollut helppoa lähteä kesken kauden, sillä Pyrintö on minulle tärkeä seura, mutta halusin lähteä ja se osoittautui täydelliseksi päätökseksi. Pystyin itselleni näyttämään, että pystyn pelaamaan tuolla tasolla ja ammattilaisena. Olen siitä kaikin puolin tosi iloinen, Jämsä kertaa kautta.

- Täytyy vielä kiittää, että Suomessa oli auttavia käsiä, jotka mahdollistivat, että oli mahdollisuus lähteä. Oli kiva nähdä, että myös omin avuin voi päästä ulkomaille, hän jatkaa.

Sarjassa pelasi jo aiemmin Helmi Tulonen, joka edusti Carugatea. Jämsä konsultoikin Tulosta ennen siirtoaan.

- Olin Helmin kanssa jutellut aiemmin ja oli kiva huomata, että pystyn pelaamaan tuollaisessa roolissa.

Torino voitti Jämsän liittymisen jälkeen kaksi ottelua, mutta se ei riittänyt säilymiseen.

- Kokemuksena se oli lottovoitto, mutta harmittaa tietenkin, ettei joukkueena ylletty tavoitteeseen minkä takia vahvistusta vaihdettiin. Joukkue ei ollut voittanut kauden aikana yhtään peliä, kun menin sinne ja loppukauden aikana onnistuimme voittamaan kaksi peliä. Harmittaa, sillä mielestäni meillä olisi ollut mahdollisuudet myös säilyä, mutta sössimme tiukkoja pelejä. Siinä mielessä jäi vähän ristiriitaiset tunnelmat.

- Voitot tuntuivat isoilta voitoilta, mutta oli ristiriitaista, ettemme sitten lopulta päässeet tavoitteeseemme. Siitä huolimatta se oli yhtä urani parasta aikaa.

Jämsä ei kohdannut haasteita, vaikka liittyi joukkueen mukaan kesken kauden.

- Ei ollut mitään ongelmia ja kaikki meni tosi hyvin. Meillä oli ihana joukkue tappioista huolimatta. Oli siistiä olla joukkueen mukana ja fiilis oli korkealla sekä treenasimme kovaa. Se oli tietenkin itselle iso haaste ja siinä oli ainoana ulkomaalaisvahvistuksena painetta onnistua. Koen, että osaltani meni tosi hyvin ja onnistuin roolissani.

Vaikka ensimmäinen kokemus ulkomailla oli antoisa, niin jatko ulkomaan kentillä on vielä auki.

- Ei sitä ikinä tiedä mitä tapahtuu, mutta tässä on myös opiskelut menossa ja täytyy miettiä miten on järkevää edetä ja katsoa mitä vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia on tarjolla. Nälkä kasvaa syödessä ja näin, että pystyn pelaamaan tuollaisessa roolissa ja sarjassa. Innolla odotan mitä tuleman pitää. Ihan lähitulevaisuuden suunnitelmana on tietenkin kesällä pelata 3x3 –pelejä, Jämsä heittää.

Anni Jämsän tilastot Italian Serie A2:ssa

Henkilöt

 
26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

22.3.2024 12:27 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin ja Anniina Äijänen taistelemassa Espanjan cupin voitosta

Espanjan cup-mestaruus ratkaistaan viikonloppuna, kun arvostetun Copa de la Reinan finaaliturnaus on edessä. Cup-pokaalista on taistelemassa myös Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol.

22.3.2024 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Naisten Bundesliigassa pudotuspelit käyntiin – mukana neljä Susiladies-pelaajaa

Naisten Saksan Bundesliigassa alkavat pudotuspelit tulevana viikonloppuna. Mestaruustaistelussa nähdään Stars Kelternin Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies, Lions Hallen Anissa Pounds sekä Angels Nördlingenin Roosa Lehtoranta.

20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

15.3.2024 18:54 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta taistelee Saksan cupin mestaruudesta – ”Tähtäin on, että voitamme”

Saksan cupin neljän joukkueen lopputurnaus pelataan viikonloppuna ja suomalaispelaajista mukana nähdään Angels Nördlingenin joukkuetta edustava Roosa Lehtoranta. Lehtoranta lähtee viikonloppuun toiveikkain mielin.

16.2.2024 15:52 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin ja Elias Valtonen taistelevat Copa del Rey'n voitosta

Espanjan cup, Copa del Rey, pelataan viikonlopun aikana Malagassa. Voitosta ovat taistelemassa myös Sasu Salin ja Elias Valtonen.

2.2.2024 18:37 Suomalaiset ulkomailla

Elina Koskimiehen tähtäimessä Saksan mestaruus ja EM-kisat

Elina Koskimies mietti viime kesänä, että jättäisi Saksan kahden siellä vietetyn kauden jälkeen. Hallitsevan mestarin ja EuroCup-joukkue Kelternin tarjous käänsi kuitenkin Koskimiehen pään ja nyt hän taistelee Saksan mestaruudesta.

27.1.2024 09:30 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen saanut hyvän alun Espanjassa – ”Rooli on juuri se mitä luvattiin”

Alexander Madsen vaihtoi jouluna seuraa, kun VEF Riika vaihtui Espanjan liigassa pelaavaan BC Andorraan. Madsen on saanut hyvän startin Euroopan kovimmassa kansallisessa liigassa.

14.12.2023 16:50 Suomalaiset ulkomailla

Elina Aarnisalo ammentanut oppia ammattilaiskentillä

Elina Aarnisalo pelaa ensimmäistä kauttaan ulkomailla, kun hän koripalloilee Kangoeroes Mechelenin riveissä ennen siirtymistään USA:n yliopistoon. Aarnisalo on saanut arvokasta oppia Euroopan huipulta.

9.12.2023 07:45 Suomalaiset ulkomailla

Lotta-Maj Lahtinen palasi loukkaantumisen jälkeen vahvempana takaisin

Lotta-Maj Lahtisen oli määrä tehdä debyyttinsä ammattilaiskentillä jo viime kaudella, mutta paha loukkaantuminen juuri kauden alkua siirsi suunnitelmia vuodella. Täksi kaudeksi Lahtinen palasi tositoimiin täydessä kunnossa ja teki sopimuksen espanjalaisen EuroCup-joukkue AE Sedis Basquetin kanssa.

Näytä lisää vastaavia