19.7.2016 22:20 Suomen 20-vuotiaat Sudenpennut päätti EM-kotikisojen alkusarjasavottansa kaatamalla jo toisen eurooppalaisen koripallojättiläisen peräkkäin, kun Ranska kaatui Espanjan vanavedessä. Päävalmentaja Anton Mirolybov luottaa omiensa mielenlujuuteen ja keskittymiseen, kun Jäähalli valmistautuu keskiviikkona pelattavaan neljännesvälierään.
Sudenpentujen joukkuehyökkäys oli Ranska-ottelun avauspuoliskolla jäässä, ja ryhmä kartutti pistetiliään pääasiassa Lauri Markkasen vapaaheitoilla.
Sinivalkopaidat näyttivät kuitenkin jäätävän mielenmalttinsa jo toisena perättäisenä iltana ja oli ratkaisuhetkillä Ranskaa selvästi maltillisempi, rohkeampi ja kurinalaisempi.
Päävalmentaja Anton Mirolybovin mukaan Sudenpentujen kypsät esitykset Espanjaa ja Ranskaa vastaan ovat kaikkea muuta kuin sattumaa.
- Kun valmistauduttiin matsiin, puhuttiin siitä, minkälaisin panoksin Ranska tulee tähän matsiin: ne eivät voi hävitä Suomelle, alkusarjan kaikkien pelien häviäminen olisi fiasko. Ja kovaa ne alussa tulikin, Mirolybov tiivisti.
Ranska keskittyi 5-5-puolustuksessaan ottamaan Suomen heittotilan pois ja pakotti erityisesti takamiehet Tuomas Hirvosen ja Fiifi Aidoon ajamaan koria kohti Ranskan hyppykeppimäisiä isoja miehiä vastaan. Olosuhteisiin totutteleminen kesti, mutta lopussa kiitos seisoo.
- (Apuvalmentaja) Virtasen Pete sanoi jätkille, että uskaltakaa olla korintekijöitä. Ja niinhän ne tauon jälkeen uskalsivat. Tauolta palattua Tumppi ja Fiifi alkoivat saada onnistumisia ja koko joukkue pelasi ihan uuden matsin.
Mielenlujuutensa lisäksi Sudenpennut osoitti Ranskaa vastaan jälleen syvyytensä.
Lassi Nikkarinen riuhtoi Espanja-matsin tavoin kannelmäkeläisenä tappelukoirana, Remu Raitanen tuntui olevan jatkuvasti oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
Viimeisen puolentoista minuutin aikana muuriksi korin eteen nousi Joonas Tahvanainen, joka luuti yhden ranskalaisheiton tylysti kouraansa ja vaihtoi kaksi perättäistä kertaa korille ajavan ranskalaispelaajan heiton suuntaa ratkaisevalla tavalla.
- Mä sanoin Joonakselle hänen tullessaan edelliseen vaihtoon, että hänen pitää pystyä vähän parempaan. Kieltämättä Joonas otti lopussa korkojen kera takaisin, Mirolybov totesi nauruun räjähtäen.
- Meillä on syvyyttä ja itseluottamusta. Joskus tulee tällaisia jaksoja tai puoliaikoja kuin tänään, että helpot heitot kolisee ohi, mutta shit happens. Me pysyttiin pakilla mukana pelissä, ja kun hyökkäys lähti tauon jälkeen vähitellen kulkemaan, puolustuskin parani entisestään.
Keskiviikkona Suomella on edessään kisojen tähän asti tärkein ottelu – neljännesvälierä.
Kaikki enteet viittaavat siihen suuntaan, että halli on täyttymässä jälleen suomalaiskannattajista, kun Sudenpennut pelaa paikasta Euroopan kahdeksan parhaan joukosta.
- Jätkät tietää, miten mielenmaltti pidetään. Mä en oo siitä yhtään huolissani.
Suomi pelaa neljännesvälieräottelunsa Helsingin Jäähallissa keskiviikkona klo 18:30.
Ammattilaisuriensa aikana pitkän päivätyön Italiassa tehneet pitkäaikaiset Susijengi-takamiehet Teemu Rannikko ja Petteri Koponen kertovat joukkueensa tekevän lauantaina kaikkensa saadakseen Italian pelaamisen mahdollisimman vaikeaksi. Ottelun voittaja etenee EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon, minne Suomi on viimeksi yltänyt 1967.
Satavuotista itsenäisyyttään juhlivan Suomen hullaannuttanut Susijengi suuntasi torstaina kohti EM-turnauksen pudotuspelejä, jotka pelataan Turkin Istanbulissa. Samanaikaisesti Helsingissä pelatun alkulohkovaiheen purkutöiden keskellä seisoo onnellinen mies; EM-kotikisojen pääsihteeri Ari Tammivaara tuntee ylpeyttä ja jakaa vuolaasti kiitosta.
Kolmatta vuottaan Susijengiä edustava Jamar Wilson, 33, kohosi torstaina joukkueensa suurien sankarien joukkoon pakottamalla EM-kotikisojen avauspelin jatkoajalle rohkealla ajollaan ja viimeistelemällä 84-86-voiton Suomelle jatkoajan lopulla. Hurmoksellisen voiton jälkeen Wilson asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiinsa: että kisat ovat vasta alussa.
Moskovan TsSKA:n veteraanitakamies Nando De Colo, 30, on aiemmin tällä vuosikymmenellä näytellyt kuuliaisesti tuplaajan roolissa NBA-tähti Tony Parkerin vierellä, mutta Parkerin jättäydyttyä sivuun ”Les Bleusista” on De Colo joukkueensa ykköstähti. Petteri Koponen on kohdannut De Colon urallaan kymmeniä kertoja ja luonnehtii tätä yhdeksi Euroopan parhaista pelaajista.
Huomenna käynnistyvissä koripallon EM-kisoissa juontajan ja viihdyttäjän roolissa toimiva Kwan-yhtyeestä tuttu muusikko Tidjân Ba odottaa malttamattomana kisojen alkua.
Ensimmäisen kautensa suurseura Barcelonan riveissä pelannut Petteri Koponen kertoo, että suomalainen koripallo elää kukoistuksen aikaa. Susijengin ”alfoihin” kuuluva pelintekijä odottaa kesältä ennen kaikkea kotikisahuumaa – kovia otteluita ja fanien luomaa tunnelmaa.
Suomen koripallomaajoukkueiden medical team kokoontuu säännöllisesti päivittämään toiminnan isot linjat yhtenäisiksi ja vetämään suuntaviivat tulevaan maajoukkuekauteen.
Susijengin kapteenin viittaa kantava Shawn Huff, 32, seurasi Helsingin EM-alkulohkon joukkuearvontoja hyvillä mielin. Maajoukkuekonkari kiittelee Susijengin kisavastustajien laatua ja leveyttä ja korostaa, että vastaan on tulossa pelityylillisesti toisistaan merkittävästi poikkeavia, mutta kukin omalla tavallaan hankalia vastustajia.
Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue teki suomalaista koripallohistoriaa tänään lauantaina, kun Sudenpennut kaatoivat EM-kisojen päätöspelissään Ranskan ja sijoittuivat viidenneksi. Kyseessä on Suomen kaikkien aikojen toiseksi paras EM-sijoitus kautta historian. Suomen päävalmentaja Miikka Sopanen kertoo haastattelussa MU16-maajoukkueen EM-taipaleesta.
Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann keskusteli FIBA:n haastattelussa Suomen Sudenpentujen syömähampaan Lauri Markkasen, 19, urasta, potentiaalista ja kehityskaaresta. Dettmann näkee Markkasella olevan mahdollisuudet jopa lajin kirkkaimmalle huipulle asti.
EM-alkulohkonsa ikimuistoisiin Espanja- ja Ranska-voittoihin päättänyt Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue joutui keskiviikkoiltana pettymään, kun Liettua pudotti Suomen alempaan loppusarjaan. Sudenpentujen energiapakkaus Arttu Saarijärven, 20, mukaan joukkueen prioriteetti on nyt varmistaa paikka A-divisioonan EM-kisoissa kotiyleisön tuella.
Sunnuntaina Espanjaa 33 pisteellä ja jatkoajan viime hetkien voittokorilla rankaissut Lauri Markkanen, 19, on herättänyt ansaittua huomiota niin kansainvälisessä kuin kotimaisessakin mediassa 20-vuotiaiden miesten EM-kisojen aikana. Suomen 211-senttinen laiturijätti kertoi kisoja koskevista ajatuksistaan FIBA Europen kisasivustolle.
Suomen 20-vuotiaiden maajoukkue piti sunnuntai-iltana huolen siitä, ettei tule saamaan Espanjan ikäluokkamaajoukkueen pelaajilta turhaan ystävänpäiväkortteja. Vaihdosta energiaa tuoneet ToPo Juniorien kasvatti Lassi Nikkarinen, 19, ja Namika Lahti Juniorien junnumyllyn läpikäynyt Juho-Matti Henttonen, 20, uivat kumpikin vuorollaan espanjalaispelaajien päähän.
Lauantai-iltana Helsingin Jäähallin ilmassa oli keskimääräistä enemmän odotusta, kun Suomen 20-vuotiaat miehet polkaisivat EM-kisansa käyntiin ottelullaan Israelia vastaan. Ilta oli erityisen mieleenpainuva joukkueen kuopukselle Tomas Murphylle, 17, joka teki läsnäolonsa tiettäväksi kentällä.
Kouvolan Kouvoissa keväällä Suomen mestaruutta juhlinut 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen aloitusviisikon pelinrakentaja Tuomas Hirvonen, 20, uskoo omiensa yllätyskypsyyteen lauantaina Helsingissä alkavissa ikäluokan EM-kisoissa. Joukkue on pelinrakentajansa mukaan valmis tekemään vaikutuksen.
Okko Järvi, 20, oli vuosi sitten onnensa kukkuloilla, kun Suomen 20-vuotiaiden maajoukkue tuuletteli B-divisioonan EM-kultaa päihitettyään Ruotsin kisojen finaalissa. Erinomaisen kauden Korisliigan Salon Vilppaassa pelannut 192-senttinen Tapiolan Hongan kasvatti uskoo myös tämän kesän joukkueen yltävän urotekoihin.
Susijengin kapteenin nauhan Hanno Möttölältä perinyt Ludwigsburgin laituri Shawn Huff, 31, pitää FIBA Europen päätöstä antaa EM-kisojen alkulohkoisännyys Suomelle suurena tunnustuksena koko suomalaiselle koripalloperheelle. Huff arvioi vuoden 2017 EM-kisoja osana Susijengin tuhkimotarinan luontaista jatkumoa.
Susijengi on vaihtanut kaupunki EM-kisoissa, kun joukkue matkusti Montpellierin välimeren helteistä viileämpään Pohjois-Ranskaan. Belgian rajan tuntumassa olevassa Lillessä Susijengi ja Sasu Salin valmistautuvat kohtaamaan sunnuntaina MM-hopeamitalisti Serbian, joka selvitti tiensä jatkopeleihin voittamattomana.
Susijengi siirtyi Montpellieristä alkulohkon jälkeen Lilleen, jossa pudotuspelivaiheen ensimmäisellä kierroksella vastaan asettuu sunnuntaina tappiottomana alkulohkon läpi liidellyt Serbia. Susijengin Erik Murphy sekä Shawn Huff odottavat ottelua kovana haasteena.
Susijengi avasi eilen voittotilinsä EM-kisoissa, kun Suomi voitti alkulohko A:ssa Venäjän 3,5 sekuntia ennen loppua Petteri Koposen hyppyheitolla Montpellieriin tuhansittain matkustaneiden Susijengi-fanien riemuksi. Koposen mukaan voittotili on nyt aukaistu, mutta pelit tulevat olemaan tulevaisuudessakin tiukkoja.