Henri Kantosella opettavainen alku ulkomaan uralle – ”Aika paljon on tapahtunut”

27.12.2020 12:30 Viime kauden jälkeen Korisliigan palkintopöydän putsannut Henri Kantonen, 23, otti ensimmäisen askeleensa ulkomaan kentille, kun hän siirtyi Ranskan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavan Aix-Mauriennen joukkueeseen. Koronapandemia on aiheuttanut omat haasteensa myös Kantosen kauteen, mutta tehnyt siitä samalla ikimuistoisen.

Henri Kantonen pelaa ensimmäistä kauttaan ulkomailla. (Kuva: Ville Vuorinen)

Ranskassa on ollut kovat aseet käytössä koronapandemian hidastamiseksi ja se on vaikuttanut myös urheiluun. Ensin Aix-Mauriennen kauden alku viivästyi koronatapausten takia ja joukkue sai avattua sarjakautensa vasta 23.10. Sen jälkeen edessä olikin lähes kahden kuukauden tauko peleistä ja Aix-Maurienne pääsi jatkamaan kauttaan 11.12.

- Aika paljon on tapahtunut ja on ollut tietyllä tavalla aika rankkaa. Henkisesti varsinkin. Samalla tämä on ollut aika opettavaista ja ihan mielenkiintoistakin, kertaa Kantonen.

Erityisesti alkukauden ottelusiirrot aiheuttivat harmaita hiuksia, kun jatkuva epävarmuus leijui pelien yllä.

- Kyllä siinä oli totuttelua, kun ei ollut tietoa, että pelataanko. Se oli vaikea ajanjakso, kun oli lockdown eikä mitään voinut tehdä. Meiltä peruttiin alkukaudesta niin monta peliä. Ehdimme valmistautua niihin ja sitten viime hetkillä tuli tieto, että peli perutaan. Se oli aika kuluttavaa, myöntää Kantonen.

Ranska menin marraskuussa täysin lukkoon ja samalla sarjapelit keskeytettiin. Tietyllä tapaa se toi varmuutta jatkosta eikä tarvinnut arvailla pelien kohtaloa, mutta pelaajille aika on haastava, kun ei pääse harjoittamaan ammattiaan.

- Meillä oli halli suljettu ja oli ajanjakso, kun emme voineet harjoitella joukkueena. Olimme 23 tuntia kotona ja se oli vaikein asia. Sitten pääsimme pariksi viikoksi treenaamaan ja sovimme harjoituspelejäkin, mutta sitten vastustajajoukkueet saivat tartuntoja ja ne peruttiin.

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Kantonen myöntää, että elämä neljän seinän sisällä vaati aluksi hieman totuttelua. Hiljalleen rutiinit alkoivat kuitenkin löytyä.

- Aluksi ei oikein tiennyt mitä tekisi. Yritin luoda uuden rytmin ja suunnitella viikkoani. Alussa päivissä ei ollut oikein johdonmukaisuutta ja meni vähän aikaa rutiinien löytämiseen.

- On tässä tullut katsottua pari elokuvaa enemmän ja tullut luettua kirjoja. Tuli suunniteltua milloin ajoitan kaupassa käynnin, milloin ruokailen ja käyn ulkoilemassa, Kantonen valottaa.

Vihdoin tunnelin päässä näkyi valoa, kun Aix-Maurienne pääsi pelaamaan kaksi ottelua ennen joulutaukoa. Myös kutsu Susijengin mukaan EM-karsintoihin toi helpotusta tilanteeseen.

- Se olisi ollut iso kolaus, jos emme olisi päässeet edes joulukuussa pelaamaan. Samalla näimme vähän miltä peli näytti. Kun pääsin EM-karsintakuplaan, niin se oli sellainen ensimmäinen helpotus.

Aix-Maurienne ehti pelata kolme sarjaottelua ennen joulutaukoa ja lisäksi kauden alla tilille kertyi neljä Leaders Cupin peliä. Kantonen ja Ilari Seppälä ovat olleet joukkueen kantavia voimia, sillä he ovat kirjauttaneet eniten peliminuutteja joukkueessa tämän kauden aikana. ProB:ssä Kantonen on tilastoinut keskimäärin lähes 31 minuuttia ottelua kohden, yhdeksän pistettä, seitsemän levypalloa ja 4,7 syöttöä.

- Sarja on tullut tutuksi ja sopii minulle hyvin ja pystyn pärjäämään siinä. Meillä on vain aika isoja ongelmia joukkuepelaamisen kanssa ja niitä on koetettu selvittää, arvioi Kantonen joukkueen kautta.

Henri Kantonen debytoi EM-karsinnoissa. (Kuva: Ville Vuorinen)

Kun Ranskassa pelit olivat tauolla, niin kutsu EM-karsintakuplaan oli tärkeä etenkin henkisesti.

- Oli tärkeä, että oli joku tähtäin jota tavoitella. Oli helppo saada itsestä enemmän irti, kun oli maali mihin suunnata. Lopussa vain jännitti, ettei tule tartuntaa ja sitä myöten kupla jäisi välistä.

Kuplassa ensimmäiset EM-karsintaottelut tilille

Kantonen debytoi Susijengissä kesällä 2018 ja oli tänä kesänä mukana Viroa vastaan pelatuissa maaotteluissa. Hän pelasi EM-karsintakuplassa Georgiaa ja Serbiaa vastaan keskimäärin 14 minuuttia merkkauttaen Serbiaa vastaan ensimmäiset pisteensä EM-karsinnoissa tehden kaksi pistettä. Kantonen ei ollut karsintakuplan esityksiinsä täysin tyytyväinen, vaikka vastuuta tuli mukavasti.

- Pääsin pelaamaan paljon, mutta joukkueena lopputuloksiin ei voi tietenkään olla tyytyväinen. Itselleni jäi myös paljon parannettavaa. Nämä olivat minulle ensimmäiset karsintapelit ja parantamisen varaa on paljon. Paljon on vielä opittavaa ja puhuinkin valmennusjohdon, mitä jatkossa pitää parantaa.

Kehityskohteet helmikuun karsintaikkunaan ovat Kantosella selkeästi tiedossa.

- Kun tulen kentälle, niin alusta asti pitää mennä aktiivisesti korille ja puolustaa kovaa. Olivat olosuhteet millaiset tahansa, niin pitää olla paremmassa kunnossa, että pystyy heti hyppäämään kentälle tuollaisia Euroliiga-pelaajia vastaan pelaamaan. Helmikuussa pitää olla paremmassa iskussa.

Kantonen matkusti joulun viettoon Suomeen ja palaa takaisin Ranskaan vuodenvaihteen jälkeen.

- Hetkeksi pääsee kotiin ja katsotaan sitten saadaanko tammikuussa pelit kunnolla käyntiin. Kiva päästä hieman käymään kotona.

Henkilöt

 
14.5.2021 15:58 Suomalaiset ulkomailla

Petteri Koposella erilainen kausi – ”Oli kiva palata Italiaan”

Petteri Koposen kausi oli hänen aiempaan uraansa verrattuna erilainen, sillä hän oli koko alkukauden pelaamatta ja siirtyi vuodenvaihteen jälkeen Italiaan Pallacanestro Reggianan joukkueeseen. Pätkäkausi Italiassa jätti Koposelle hyvän maun.

7.5.2021 21:40 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen nälkäisenä Latvian liigan kultajahtiin

Latvian liiga on edennyt finaalivaiheeseen ja Alexander Madsenin edustama VEF Riika kohtaa finaalissa BK Ventspilsin. Hävityn Viron ja Latvian yhteisliigan finaalin jälkeen, Madsenin katseet ovat Latvian mestaruudessa.

7.5.2021 11:25 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni mestaruus mielessä Viron liigan finaaleihin

Edon Maxhunin edustama Pärnu eteni hienosti Viron liigan finaaliin, jotka alkavat lauantaina. Pärnu saa finaalissa vastaansa BC Kalev/Cramon.

6.5.2021 12:19 Suomalaiset ulkomailla

Suomalaiskolmikon Swans Gmunden aloittaa Itävallan finaalit – ”Nälkä on iso”

Itävallan liiga on edennyt finaalivaiheeseen ja mukana nähdään Anton Mirolybovin ja Aleksi Koskisen valmentama sekä Daniel Dolencin edustama Swans Gmunden. Finaalissa vastaan asettuu Kapfenberg Bulls.

5.5.2021 19:27 Suomalaiset ulkomailla

Mestarien liigan lopputurnaus alkaa – suomalaisten kohtaaminen heti puolivälierässä

Mestarien liigan tämän kauden huipentava Final Eight –lopputurnaus pelataan loppuviikon aikana Venäjällä Nizhni Novgorodissa. Suomalaisista mukana nähdään Sasu Salinin ja Emir Sulejmanovicin edustama Teneriffa sekä Lassi Tuovin valmentama Strasbourg.

27.4.2021 16:16 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtosella vahva debyyttikausi ammattilaisena

Elias Valtonen otti tällä kaudella ensimmäisen askeleensa ammattilaisena pelatessaan Daniel Janssonin ja Hussain Dassoukin alaisuudessa Saksan ProA:ssa Tigers Tübingenin joukkueessa. Valtonen kuului Tigersin ehdottomiin onnistujiin ja Janssonille kertyi kaudesta paljon oppia valmentajana.

26.4.2021 19:57 Suomalaiset ulkomailla

Aapeli Alasella alkavat pudotuspelit Tshekin liigassa

Keväällä Tshekin liigassa pelaavan Brnon riveihin siirtynyt Aapeli Alanen aloittaa pudotuspelit tiistaina. Brno kohtaa pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella USK Prahan.

8.4.2021 11:00 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen ja Edon Maxhuni taistelevat Viron ja Latvian yhteisliigan voitosta

Viron ja Latvian yhteisliigan runkosarja saatiin päätökseen viime viikonloppuna ja sarjan kausi huipentuu loppuviikosta pelattavaan lopputurnaukseen. Alexander Madsenin VEF Riika selvisi suoraan välieriin voitettuaan Latvian lohkon ja Viron lohkossa toiseksi sijoittunut Edon Maxhunin Pärnu kohtaa puolivälierässä latvialaisen BK Ogren.

30.3.2021 18:47 Suomalaiset ulkomailla

Suomalaiskolmikon joukkue luottavaisena Itävallan pudotuspeleihin

Itävallan liigassa pudotuspelit käynnistyvät keskiviikkona ja Anton Mirolybovin sekä Aleksi Koskinen valmentama ja Daniel Dolencin edustama Swans Gmunden lähtee pudotuspeleihin runkosarjan voittajana.

6.3.2021 11:34 Suomalaiset ulkomailla

Suomalaiskolmikko jahtaa Itävallan cupin voittoa – ”Cup on täällä tosi iso”

Itävallan cupin mestaruus ratkaistaan sunnuntaina, kun Anton Mirolybovin ja Aleksi Koskisen valmentama sekä Daniel Dolencin edustama Swans Gmunden kohtaa finaalissa Oberwart Gunners.

25.1.2021 15:55 Suomalaiset ulkomailla

Petteri Koponen ja Carl Lindbom aloittavat pelit FIBA Europe Cupissa

FIBA Europe Cupin lohkovaiheet pelataan tällä viikolla ja suomalaispelaajista ovat mukana Petteri Koponen ja Carl Lindbom.

20.11.2020 18:40 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin isolla itseluottamuksella EM-karsintakuplaan – ”Koko ajan olen parantanut”

Susijengin EM-karsinnat jatkuvat 28.11.-30.11. Espoossa pelattavassa EM-karsintakuplassa, jossa Suomi kohtaa Georgian ja Serbian. Sasu Salin saapuu Suomeen täynnä intoa ja itseluottamusta.

1.11.2020 11:30 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtonen aloittaa ammattilaisuransa Daniel Janssonin alaisuudessa

Daniel Jansson nimettiin talvella Saksan ProA:ssa pelaavan Tübingen Tigersin päävalmentajaksi ja hän hankki riveihinsä muun muassa USA:n yliopistosta Eurooppaan palanneen Elias Valtosen sekä apuvalmentajakseen Hussain Dassoukin. Nyt kolmikko pääsee vihdoin tositoimiin, kun Tigersin kausi käynnistyy sunnuntaina.

23.10.2020 09:33 Suomalaiset ulkomailla

Henri Kantosen ja Ilari Seppälän kausi vihdoin käyntiin Ranskassa

Henri Kantonen ja Ilari Seppälä pääsevät vihdoin tositoimiin Ranskan ProB:ssä, kun kahden siirretyn ottelun jälkeen Aix-Mauriennen kausi starttaa perjantaina. Kantosella on edessään ensimmäinen kausi ulkomailla ja Seppälä sen sijaan aloittaa toisen kautensa Aix-Mauriennessa.

20.10.2020 10:17 Suomalaiset ulkomailla

Mestarien liigan lohkovaihe käynnistyy tiistaina – suomalaiset kovin tavoittein mukana

Mestarien liigassa lohkovaihe saadaan käyntiin tiistaina ja kolmessa joukkueessa nähdään suomalaisedustusta.

3.10.2020 17:07 Suomalaiset ulkomailla

Daniel Dolenc ei pelkää isoa vastuuta – ”Se oli sellainen asia mitä kaipasin”

Itävallassa sarjakausi alkaa viikonloppuna ja suomalaisittain mielenkiintoisin joukkue on ehdottomasti Swans Gmunden. Anton Mirolybov aloittaa toisen kautensa joukkueen päävalmentajana apunaan Aleksi Koskinen. Lisää suomalaisväriä joukkue sai tällä kaudella, kun Daniel Dolenc kirjoittaa uuden luvun omalla urallaan pelatessaan ensimmäistä kauttaan ulkomailla.

2.10.2020 11:35 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen toivoo ehjää kautta – ”Se on ykkösprioriteetti”

Alexander Madsen aloittaa toisensa kautensa hallitsevan Latvian mestari VEF Riian joukkueessa. Madsen on parin edelliskauden ajan tuskaillut loukkaantumisten kanssa, mutta niiden suhteen on vihdoin valoa tunnelin päässä.

16.9.2020 16:15 Suomalaiset ulkomailla

Topias Palmilla vaiherikas kesä – ”En tiedä kuinka monta U-käännöstä siinä kesän aikana tuli”

Italialaisessa Vanoli Cremonassa pelaavan Topias Palmin kesä oli varsin vuoristoratamainen. Ensin seurasta ilmoitettiin, ettei se pysty pelaamaan Serie A:ssa tulevaa kautta, mutta kurssi saatiin kääntymään ja seura pysyi pystyssä. Palmi on aloittanut vahvasti uudistuneessa joukkueessa ja lähtee toiveikkaana tulevaan kauteen.

22.7.2020 11:29 Susijengi

Edon Maxhuni: Itseluottamusta, säpinää ja korintekotaitoa

Edon Maxhunin juniorimaajoukkueura hakee vertaistaan. Pelaamassaan 125 nuorten ja haastajien maaotteluissa Hyvinkään Pontevan kasvatti on liekittänyt korisukkaa yhteensä 1809 pisteen edestä. Susijengi-debyyttinsä vuosi sitten tehnyt Maxhuni on nyt murtautumassa jengiin ennen kaikkea pohjattomalla itseluottamukselle varustettuna energiapelaajana.

4.7.2020 11:05 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinilla positiivinen kausi lopputurnauksen pettymyksestä huolimatta – ”Henkilökohtaisesti tämä oli varmaan paras kauteni”

Sasu Salinin Teneriffa lähti korkein odotuksin Espanjan liigan kauden päättäneeseen lopputurnaukseen, mutta joukkueen tie tyssäsi jo alkulohkoon. Se ei kuitenkaan himmentänyt joukkueen muuten vahvaa kautta.

Näytä lisää vastaavia