8.10.2017 Annika Holopainen, Camilla Grönberg ja Evita Iiskola olivat erinomaisessa iskussa Euroopan koriskentillä. Holopaisen, Sophie Weckströmin ja Vilma Kesäsen joukkueet jatkavat puhtaalla pelillä.

Annika Holopainen esiintyi vahvasti viikon otteluissa. (Kuva: Oma Design)


Evita Iiskola uurasti koko 40-minuuttisen. (Kuva: Ville Vuorinen)
Tiistaina Saksan Bundesliigassa Wasserburg kukisti kotikentällään Holopaisen johdolla Hallen 82-74 (32-32). Holopainen oli joukkueensa hahmo, kun hän heitti korkeimman pistemäärän 18 ja kahmi lisäksi kahdeksan levypalloa sekä yhden syötön 27 minuutissa.
Wasserburg jatkoi voittoputkeaan sunnuntaina, kun se jyräsi Veilchen yli selvästi 75-43 (43-21). Holopainen lukeutui jälleen joukkueensa parhaimmistoon 11 pisteellä ja seitsemällä levypallolla.
Anni Mäkitalon Donau-Ries voitti tiistaina Bad Aiblingin 69-61 (35-40). Mäkitalo uurasti kentällä 22,5 minuuttia ja tilastoi kolme pistettä, kaksi levypalloa, kaksi syöttöä sekä kaksi riistoa.
Viikon toisessa ottelussa Donau-Ries koki kauden avaustappionsa, kun se hävisi Heidelbergille 84-89 (42-38). Mäkitalo käytti saamansa 27-minuuttisen tehokkaasti heittämällä 15 pistettä, ottamalla kaksi levypalloa, riiston ja torjumalla kertaalleen vastustajan heiton.
Donau-Ries on voittanut neljästä pelaamastaan ottelusta kolme.
Kakkosbundesliigassa viikon ensimmäisessä ottelussa Grönbregin Bad Homburg voitti kotonaan Speyer-Schifferstadtin selvästi 85-54 (42-33). Grönberg oli jälleen joukkueensa kärkinimiä 16 pisteellä, kahdella levypallolla ja yhdellä syötöllä. Suurimman pistemäärän lisäksi Grönberg keräsi joukkueensa suurimmat peliminuutit 31.
Viikonloppuna Bad Homburg voitti Kelternin niukasti 68-67 (40-39). Grönberg oli taas tehokkaana 12 pisteellä ja kuudella levypallolla sekä riistolla. Bad Homburg on aloittanut kauden kahdella voitolla ja yhdellä tappiolla.
Italian Serie A2:ssa Evita Iiskolan Umbertide kärsi 66-73 (32-37)-tappion Roomalle. Iiskola pelasi koko ottelun joukkueensa selkeä ykkösnimi 18 pisteellä ja seitsemällä levypallolla. Umbertide on voittanut yhden ja hävinnyt yhden ottelun.
Espanjan Liga Femenina 2:n A-lohkossa Sophie Weckströmin CB Aros voitti vieraskentällä Segle XXI:n 63-52 (35-29). Weckström pelasi 16 minuuttia keräten kaksi pistettä, kaksi levypalloa ja kaksi riistoa. Aros on voittanut molemmat ottelunsa.
B-lohkossa Vilma Kesäsen Real Canoe jatkaa niin ikään puhtaalla pelillä, kun se kaatoi vieraskentällä Olimpicon 69-54 (36-22). Kesänen pelasi 18 minuuttia ja tilastoi seitsemän pistettä, neljä levypalloa ja riiston. Real Canoe on voittanut molemmat ottelunsa.
WNBA:ssa Dallas Wings pelasi kauden ensimmäisen kotiottelunsa, jossa vieraileva Atlanta Dream oli parempi 77-72 (38-41). Awak Kuier tilastoi 6 pistettä ja 4 levypalloa 14 minuutin ja 32 sekunnin peliajalla.
Susijengin päävalmentajana jo neljän vuoden ajan toiminut Lassi Tuovi, 39, jatkaa seurajoukkuevalmennusuraansa Japanissa. Lappeenrantalaislähtöinen Tuovi on solminut yhden kauden kattavan jatkosopimuksen Yokohama B-Corsairsin kanssa, jota hän on valmentanut Japanin korkeimmalla sarjatasolla kahden viime vuoden ajan.
Vesa Vertion valmentama Rytas Vilna järjesti kenties kaikkien aikojen ällistyttävimmän tempun FIBA:n Mestarien liigan finaalissa, kun se kaivautui 20 pisteen takaa jatkoajalle ja jyräsi mestaruuteen 92-86 (80-80, 35-55) lauantai-iltana AEK Ateenaa vastaan Espanjan Badalonassa järjestetyn lopputurnauksen finaalissa.
Miesten Euroliigan Final Fourissa nähdään suomalaisväriä ensimmäistä kertaa 22 vuoteen. Mikael Jantusen edustama hallitseva Euroliigan mestari Fenerbahce oli kaatua toistamiseen Zalgiris Kaunasin vieraana, mutta sai jatkoajalle salama-alun ja varmisti lopputurnauspaikkansa 90-94 (80-80, 42-47)-voitollaan. Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramo raivasi tiensä finaaliin TalTechin kustannuksella.
Kahden kauden mittaisen tauon jälkeen Awak Kuier, 24, nähdään tänä kesänä jälleen WNBA-parketeilla Dallas Wingsin riveissä. WNBA:n kausi 2026 käynnistyy tänä viikonloppuna ja Wings pelaa ensimmäisen ottelunsa lauantaina klo 20.00 Suomen aikaa Indiana Feveriä vastaan.
Vesa Vertion yhdessä Giedrus Zibenasin kanssa valmentama Lietuvos Rytas Vilna teki historiaa kukistamalla torstai-iltana La Laguna Tenerifen selkeästi 87-69 (40-34) ja jyräämällä ensimmäistä kertaa seuran historiassa FIBA:n Mestarien liigan finaaliin.
Peräti kolme Susijengin pelaajaa selvitti alkuviikolla tiensä ammattilaissarjojensa kansallisiin finaaleihin. Daniel Dolencin Tindastoll kohosi veitsenterältä voittoon Stjarnania vastaan matkallaan Islannin finaaleihin, Aatu Kivimäen Patrioti Levice pyyhkäisi Slovakian semifinaaleissa Prievidzan tieltään voitoin 3-2 ja Mustapha Amzilin KB Trepca oli totutun suvereeni Kosovon semifinaaleissa.
Lilli Onnela oli jälleen isossa roolissa, kun Faenza eteni yllättäen lohkonsa finaaliin. Anissa Poundsin Oaklands Wolves eteni Ison-Britannian liigan välieriin.
Kesän 2025 EM-kisojen Rising Star -palkinnolla palkittu ja ammattilaisuransa Partizan Belgradissa käynnistänyt Susijengin nuori tähti ja järvenpääläisen Beat Basketin kasvatti Miikka Muurinen, 211 cm ja 19 vuotta, siirtyy tulevaksi kaudeksi Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:han. Muurisen sai riveihinsä legendaarisen John Caliparin valmentama kestomenestyjä Arkansas.
Helmi Tulonen pääsi juhlimaan Slovakian liigan pronssimitaleja. Lotta-Maj Lahtisen Araski pelasti sarjapaikkansa kauden päätösottelussa ja Lilli Onnela oli ilmiliekeissä Italiassa.