10.2.2010 Korisliigassa neljäntenä oleva Espoon Honka on menettänyt kokeneen kapteeninsa Jukka Matisen, 31, sairaslistalle. Matinen muljautti nilkkansa tiistaina harjoituksissa. Vamman lopullinen laatu selviää magneettikuvauksessa.

Jukka Matinen loukkasi harjoituksissa nilkkansa ja toistaiseksi sivussa Honka-kokoonpanosta. Kuva: Francois Perthuis.
- Matinen astui toisen pelaajan jalan päälle ja teipattu nilkka vääntyi siinä tilanteessa, kertoo Hongan päävalmentaja Lars Ekström.
Hongalla oli jo ennestään sairaslistalla Anselmi Vanjoki, joka loukkasi selkänsä viikko sitten KTP-ottelussa.
Honka kohtaa keskiviikkona Helsingissä pelattavassa pääkaupunkiseudun paikallisottelussa ToPon.
- Matisen ja Vanjoen vammojen vuoksi joudumme lähtemään otteluun kahdeksalla pelaajalla. Loppuviikolla meille on luvassa apua pelaajatilanteeseen Honka Akatemian puolelta, toteaa Ekström.
Honka pelaa ToPon kohtaamisen jälkeen seuraavan ottelunsa ensi lauantaina, kun liigan kärkipaikalla oleva Tampereen Pyrintö saapuu Espooseen.
Helsinki Seagulls otti kotivoiton KTP-Basketista ja venytti puolivälierät vielä seitsemänteen otteluun. Pöllä pani parastaan korin alla, mutta se ei riittänyt, kun Rougeau ja Ross kirjauttivat komeat tuplatuplat.
Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Korihaiden Frank Champion, joka vei samaisen kunnian myös helmikuussa.
Selkä seinää vasten pelannut Helsinki Seagulls otti KTP-Basketista kriittisen vierasvoiton.
Ville Tahvanainen ja Mikael Aalto johtivat Korihait neljänteen voittoon Tapiolan Hongasta.
Ylemmän jatkosarjan voittanut Salon Vilpas eteni toisena joukkueena välieriin. Ottelusarja Pyrintöä vastaan päättyi salolaisten voittoon 4-1. Ratkaiseva voitto irtosi kotiyleisön edessä.
Kauhajoki saapui puolivälieriin jatkosarjojen toiselta sijalta mutta kärsi kriittisellä hetkellä loukkaantumisvaikeuksista. Seitsemänneltä paikalta ponnistanut Kataja voitti pelit 4–0.
Suomen Koripalloliiton liittohallitus hyväksyi kokouksessaan Korisliigan seurakokouksen esityksen uudeksi sarjajärjestelmäksi, joka astuu voimaan kilpailuvuodelle 2026–27. Nykyisestä jatkosarjamallista luovutaan ja tulevalla kaudella Korisliigassa pelataan 34 ottelun runkosarja, 10 joukkueen pudotuspelit ja lisäksi Suomen Cup palaa kilpailukalenteriin.
Salon Vilpas, KTP-Basket, Korihait ja Kataja Basket ovat kaikki saavuttaneet kolme voittoa omissa puolivälieräsarjoissaan ja voivat edetä jo seuraavan ottelukierroksen jälkeen.
Seagulls kavensi puolivälierät KTP:tä vastaan 2–1:een, kun taas Katajan ja Kauhajoen välinen kamppailu johti 3–0-tilanteeseen. Katajalla on mahdollisuus paketoida sarja jo torstaina.
Korihaiden ja Hongan välisessä pudotuspelisarjassa jokainen ottelu on toistaiseksi päättynyt kotivoittoon.