27.4.2017 Naisten Korisliigan mestari vuosimallia 2017 selvisi lopulta viidennessä ja ratkaisevassa finaalissa, kun viime kaudella hopealle jäänyt Hyvinkään Ponteva kirkasti mitalit seurahistorian ensimmäisiksi kultaisiksi, kukistamalla Espoo Unitedin viidennessä finaalissa lukemin 76-69 (40-34).
Taru Tuukkanen pääsi leikkaamaan korisukan mestaruuden merkiksi.
Myös päävalmentaja Miikka Sopanen sai osansa perinteiden mukaan mestaruusjuhlinnasta.
Mestaruus oli Hyvinkään Pontevan seurahistorian ensimmäinen. Kuvat: Ville Vuorinen.
United vei alkuhetket 0-6, mutta Anni Jämsä (18/2) ja Bria Goss (9/2/5 syöttöä) huudattivat kotiyleisöä kolmella perättäisellä kolmosellaan ja nousi salamana iholle. Minna Mali (10/4) juoksutti kentälle tultuaan vieraat 11-17 -johtoon. Aikalisän jälkeen emännät saivat hyökkäyspelinsä raiteilleen ja avausneljännes päättyi tasalukemiin 20-20.
Toisen neljänneksen vahvasti aloitti puolestaan Ponteva, kunnes Tabatha Richardson-Smith (14/12) otti Unitedin hyökkäyspään ratkaisut harteilleen tuloksekkaasti, 7-0 -runin arvoisesti. HyPo kuitenkin sai jälleen aikalisän jälkeen isomman vaihteen silmään ja siirtyi Jämsän kolmosella seitsemän pisteen johtoon. Puoliajalle täydessä Martinhallissa mentiin 40-34 -kotijohdossa.
Puoliajan jälkeen HyPo karkasi nopeasti 11 pisteen johtoon ja tuntui olevan vahvasti kiinni Suomen mestaruudessa. Saara Sandell (12/0) toi kolmosellaan vieraat neljän pisteen päähän vielä, mutta Ponteva karkasi jälleen ja päätösneljännekselle lähdettiin kotiyleisön riemuksi tilanteessa 64-54.
Kotijoukkueen johto tuntui olevan vakaalla pohjalla, vaikka ero aaltoilikin tasaisesti kahdeksan pisteen tuntumassa. Reilut neljä minuuttia ennen loppua Sandell nosti kuitenkin espoolaiset reppuselkään kahdeksalla perättäisellä pisteellään, mutta neljää pistettä lähemmäs United ei enää noussut, vaikka saikin mahdollisuuden hilata itsensä rinnalle.
Viimeiset naulat Unitedin arkkuun naulasivat voittajien parhaimmistoon kuuluneet Titta-Riina Lepistö (17/7) sekä vapaaheittoviivalta Goss.
- Oli tiukkaa taistelua. Olimme vähän jatkuvasti niskan päällä, muttemme päässeet karkuun. Espoo on upea joukkue, joka pelasi hienon finaalisarjan, HyPo-luotsi Miikka Sopanen jakoi tunnustusta myös vastustajajoukkueelle.
- Olemme onnellisia mestareita, sauna on tänään taatusti lämmin!
Pontevan voiton arkkitehtinä toimi myös tuttuun tapaan muhkean tupla-tuplan kerännyt ja uransa ensimmäistä Suomen mestaruuttaan juhlimaan päässyt Taru Tuukkanen (18/18).
Ratkaisevaa finaalia Hyvinkäällä Martinhallissa seurasi kauden ennätysyleisö, 1460 silmäparia.
Korisliigojen kapteenit ja päävalmentajat ovat äänestäneet vuosittaiset valinnat sarjojen vuoden parhaiksi. EBT:n Nicole Ogun ja Kataja Basketin Thomas Tumba äänestettiin Vuoden tulokkaiksi.
Peli-Karhut nappasi seurahistorian kahdeksannen mestaruuden. Se vei kolmannen ottelun 85-83 ja koko finaalisarjan otteluvoitoin 3-0.
PeKa nappasi toisen voiton naisten finaalisarjassa. Joukkue haki vierasvoiton kahden jatkoajan jälkeen 103-93 ja on voiton päässä mestaruudesta.
Vimpelin Veto päätti kautensa pronssijuhliin, kun joukkue kukisti pronssiottelussa Forssan Alun jännittävien vaiheiden jälkeen 80-76. Mitali oli ViVe:n seurahistorian ensimmäinen.
Kotkan Peli-Karhut aloitti finaalisarjan väkevästi. Joukkue nappasi johdon itselleen, kun se voitti kotikentällään 80-71.
Naisten Korisliigakausi huipentuu lauantaina alkavaan finaalisarjaan. Vastakkain ovat viidettä peräkkäistä mestaruuttaan tavoitteleva PeKa sekä ensimmäistä mestaruuttaan havitteleva ToPo.
Taistelu naisten Suomen mestaruudesta käynnistyy lauantaina 15.4. klo 17.00 Kotkassa. Mestariksi vaaditaan kolme voittoa. Ruutu lähettää kaikki naisten finaaliottelut monikameratuotantona ja selostettuna kanavillaan.
ToPo nappasi seurahistoriansa ensimmäisen finaalipaikan Naisten Korisliigassa. Joukkue voitti neljännessä ottelussa vieraskentällä ViVe:n 84-77 ja eteni finaaleihin otteluvoitoin 3-1.
PeKa eteni jälleen finaaleihin ja tavoittelee viidettä peräkkäistä mestaruutta. Se haki päivän ottelussa vierasvoiton 95-67 ja vei välieräsarjan 3-1.
Torpan Pojat otti toisen voiton välierissä, kun se kaatoi ViVe:n 78-66. Helsinkiläiset johtavat välieräsarjaa 2-1.
Kotkan Peli-Karhut oli toipunut tappiosta ja esiintyi vakuuttavasti kotiyleisönsä edessä. Se ei antanut FoA:lle mahdollisuutta ryöstöön, vaan voitti selvästi 95-61. Samalla se siirtyi ottelusarjassa 2-1 johtoon.
Vimpelin Vedon ja ToPo:n välieräsarjassa pelattiin toinen ottelu. Vimpeli oli vahvempi kotonaan 88-81 ja tasoitti ottelusarjan tilanteeseen 1-1.
Välieräsarja jatkui Forssassa. Kotijoukkue tuli otteluun sisuuntuneena ja otti tärkeän voiton 84-73. Sarja on tilanteessa 1-1.
ToPo aloitti välieräsarjan vakuuttavasti kotonaan. Se nappasi ensimmäisen kiinnityksen finaalipaikkaan 98-64.
Kotkan Peli-Karhut aloitti välierät voitolla, kun se emännöi Forssan Alkua. Voitto kirjattiin kotijoukkueelle 66-58.
Toisessa välieräsarjassa ToPo ja Vimpeli ottavat mittaa toisistaan. Sarjan ensimmäinen peli pelataan sunnuntaina Helsingissä.
Ensimmäinen välieräsarja käynnistyy perjantaina Kotkassa. Siinä Peli-Karhut ja FoA ottavat mittaa toisistaan.
ViVe nappasi paikan välieriin, kun joukkue haki voiton Espoosta 79-76. Joukkue vei ottelusarjan 2-1.
ToPo nappasi itselleen välieräpaikan, kun se kukisti kotonaan Hongan 86-81. Joukkue vei ottelusarjan 2-0.
Vimpelin Veto nappasi tärkeän voiton EBT:stä kotikentällään 78-76. Ottelusarja tasoittui tilanteeseen 1-1. Joukkueet pelaavat välieräpaikasta keskiviikkona Espoossa.