Isaiah Crawley Vilppaan nelospaikalle

7.6.2022 15:35 Salon Vilpas on solminut toisen ulkomaalaissopimuksensa tulevalle kaudelle, kun seura palkkasi nelospaikalle 201-senttisen Isaiah Crawleyn.

Crawleyn on pelannut kaksi viimeistä kautta Saksan ProA:ssa Tübingen Tigersin riveissä. Seura on sama, jossa Vilppaalle tuttu Aatu Kivimäki jatkaa uraansa ja suomalaisluotsi Daniel Jansson pitää ohjaksia käsissään. 23-vuotias Crawley on kotoisin Tennesseen Dyersburgista ja pelasi Ripley High Schoolissa tehoin 21,5/14,5 ennen siirtymistään Columbia State Community Collegeen kahdeksi vuodeksi. Valinta konfernssin ykkösviisikkoon selittyi tilastoilla 17,7/8,6. Viimeiset kaksi yliopistovuotta kovapomppuinen power forward pelasi Georgia Southernin riveissä ja molemmilla kausilla heittoprosentti nousi yli 60 prosentin. Seniorikauden tilastot näyttivät lukuja 13,2 pinnaa, 6,7 levypalloa sekä 1,9 syöttöä.

Saksan ProA:n Tubingen Tigers sainasi vasenkätisen Crawleyn riveihinsä yliopistosta ja miehen avauskausi (17,1/5,5/2,3 syöttöä) päättyi helmikuussa polvileikkaukseen. Saksalaisseura halusi kuitenkin pitää hänet joukkueessa ja toisella kaudella Crawley oli Aatu Kivimäen rinnalla johdattamassa Tigersiä runkosarjan voittoon (25-9) ja lopulta ProA:n finaaleihin. Niissä Rostock Seawolves oli kuitenkin parempi voitoin 2-0 (81-73, 78-77). Crawley tilastoi kaudesta numerot 12,3/5,5/2,3 syöttöä ja Vilpas sai Kivimäeltä hyvät suositukset 95-kiloisen Crawleyn persoonasta.

- Etsimme nelospaikalle pelaajaa, jolla on korintekouhkaa korin läheisyydestä sekä kauempaa. Tärkeää oli, että pelaajalta löytyy urheilullisuutta pelata pätkiä myös vitosena sekä puolustaa useita pelipaikkoja. Crawleyllä on kaikkea tätä. Lisäksi hän on hyvä syöttäjä, nöyrä työntekijä ja todellinen joukkuepelaaja, arvioi päävalmentaja Jussi Savolainen uutta hankintaa seuran tiedotteessa

Korisliiga-joukkueiden kokoonpanot kaudelle 2022-23 >

Asiat

 
12.8.2022 13:52 Korisliiga

LJ Thorpe Pyrinnön takakentälle

Pyrintö on tehnyt kauden 2022-23 kattavan sopimuksen yhdysvaltalaisen takamiehen LJ Thorpen kanssa.

10.8.2022 10:09 Korisliiga

Johnathan Stove Israelin pääsarjasta Nokialle

BC Nokian Korisliiga-joukkue on tehnyt kaksi pelaajasopimusta, kun täysin uutena pelaajana seuraan saapuu 26-vuotias yhdysvaltalainen Johnathan Stove. Lisäksi seura solmi jatkosopimuksen oman kasvatin Elias Sauramon kanssa.

10.8.2022 09:05 Korisliiga

AJ Lawson Hongan riveihin

Korisliiga-paluuseen valmistautuva Tapiolan Honka on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen 25-vuotiaan AJ Lawsonin kanssa.

5.8.2022 16:22 Korisliiga

Topi Halme palaa Tapiolan Honkaan

Korisliiga-kauteen valmistautuva espoolaisjoukkue on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen seuran oman kasvatin Topi Halmeen kanssa.

5.8.2022 09:51 Korisliiga

Nigerian maajoukkuemies Amanze Egekeze ja Kataja Basket sopimukseen

Syyskuiseen FIBA Europe Cup -karsintaan sekä Korisliiga-kauteen tähtäävä joensuulainen Kataja Basket täydentää kokoonpanoaan yhdysvaltalais-nigerialaisella laiturilla.

5.8.2022 09:40 Korisliiga

Quan Jackson Kouvojen vahvuuteen

Kouvot on solminut tulevan kauden kattavan pelaajasopimuksen 193-senttisen Quan Jacksonin kanssa. Jackson pelasi koronatilanteen mahdollistamana yliopistokoripalloa viiden kauden ajan valmistuen kuluvan vuoden keväänä.

4.8.2022 13:49 Korisliiga

Perrion Callandret saapuu BC Nokian riveihin

BC Nokian Korisliiga-joukkue ja Perrion Callandret, 27, ovat solmineet ensi kautta koskevan pelaajasopimuksen. Aiemmin NBA G Leaguessa pelaavaa Windy City Bullsia edustanut Callandret tulee pelaamaan ensimmäistä kauttaan Euroopassa.

2.8.2022 09:08 Korisliiga

Zena Edosomwan Seagullsin korin alle

Korisliiga-kauteen valmistautuva Helsinki Seagulls on solminut sopimuksen 206-senttisen Zena Edosomwan kanssa. Ison pään pelaaja on kolunnut läpi maineikkaan Harvardin yliopiston.

1.8.2022 09:58 Korisliiga

Roydell Brown ja KTP-Basket jatkosopimukseen

Kotkalaisjoukkueen kolmas ulkomaalaisvahvistus on viime kaudelta tuttu Roydell Brown, 24.

28.7.2022 10:14 Korisliiga

Etelä-Sudanin maajoukkuepelaaja Kuany Kuany liittyy Karhubasketin miehistöön

Hallitseva Suomen mestari Karhubasket Kauhajoki on tehnyt yksivuotisen sopimuksen Kuany Ngor Kuanyn, 28, kanssa. Kuanylla on sekä Etelä-Sudanin että Australian passit ja hän saapuu Kauhajoelle elo- tai syyskuun alussa, kun Etelä-Sudanin maajoukkue on saanut MM-karsintapelinsä pelattua.

27.7.2022 08:19 Korisliiga

Deshon Taylor palaa Kouvojen kokoonpanoon

Kouvolan Kouvot on tehnyt pelaajasopimuksen mieluisan paluumuuttajan kanssa, kun viime kaudella Kouvoja edustanut Deshon Taylor, 26, palaa joukkueen vahvuuteen. Taylor ehti edustaa Kouvoja viime kaudella 13 ottelun verran, kunnes hän siirtyi Unkariin.

26.7.2022 08:11 Korisliiga

Ville Turja jatkaa Kobrian päävalmentajana – suomalaispelaajille jatkosopimukset, ensimmäinen vahvistus on KJ Jackson

Korisliiga-kauteen 2022-23 valmistautuva Kobrat ovat solmineet tukun jatkosopimuksia, kun Ville Turja jatkaa joukkueen päävalmentajana ja kaikki viime kauden suomalaisrunkopelaajat ovat solmineet jatkosopimukset. Uutena kasvona nähdään yhdysvaltalainen Kaelin ”KJ” Jackson.

25.7.2022 12:07 Korisliiga

Prince Oduro täydentää Korihaiden vahvistusnelikon

Uudenkaupungin Korihait on tehnyt pelaajasopimuksen 23-vuotiaan kanadalaisen sentteri Prince Oduron kanssa. Oduro siirtyy Uuteenkaupunkiin Kanadan CEBL-liigassa pelaavasta Hamilton Honey Badgersista.

22.7.2022 18:52 Korisliiga

206-senttinen Galin Smith tuomaan kokoa Kataja Basketiin, oma kasvatti Kalle Kuivalainen jatkaa joukkueessa

Joensuulaisen Kataja Basketin kokoonpano täydentyy isolla sisäpelaajalla. 206-senttinen yhdysvaltalainen Galin Smith, 23, liittyy joukkueeseen ensi kauden kattavalla sopimuksella. Takamiesosasto täydentyy viime kaudella Korisliiga-tasolla debytoineen 17-vuotiaan Kalle Kuivalaisen jatkaessa kasvattajaseurassaan.

22.7.2022 18:46 Korisliiga

Valtteri Leppänen jatkaa Pyrinnössä seuraavat kaksi kautta

Säynätsalon Riennon kasvatti Valtteri Leppänen, 25, ja miesten Korisliigassa pelaava Tampereen Pyrintö ovat allekirjoittaneet kaksi seuraavaa kautta kestävän sopimuksen. Leppäsen sopimus ulottuu kevääseen 2024.

22.7.2022 14:17 Korisliiga

Karl Gamble täydentää Lahti Basketballin palapelin

Lahti Basketball on solminut tulevan kauden kattavan sopimuksen 206-senttisen Karl Gamblen, 25, kanssa. Gamble siirtyy Lahteen Itävallasta ja hänellä on takanaan kolme kautta ammattilaisena Euroopassa.

22.7.2022 09:57 Korisliiga

Kolminkertainen Korisliiga-mestari René Rougeau Seagullsiin

Helsinki Seagulls on tehnyt sopimuksen 36-vuotiaan yhdysvaltalaisen René Rougeaun kanssa. Kolminkertainen Korisliiga-mestari on edustanut aiemmin urallaan Kauhajoen Karhu Basketia yhteensä 139 ottelussa.

21.7.2022 13:03 Korisliiga

Brandon Sly ja Brandon Tabb sopimuksiin KTP-Basketin kanssa

Miesten Korisliiga-kauteen valmistautuva KTP-Basket on solminut kaksi pelaajasopimusta, kun yhdysvaltalaiset Brandon Sly, 25, ja Brandon Tabb, 26, edustavat kotkalaisseuraa ensi kaudella.

21.7.2022 08:24 Korisliiga

Katajalle kaksi uutta pelaajaa: Christian Keeling vahvistukseksi, Thomas Exaucia Korisliiga-tulokkaaksi

Kataja Basket on tehnyt kaksi uutta pelaajasopimusta, kun joukkuetta täydentävät yhdysvaltalainen Christian Keeling, 24, ja Suomen nuorisomaajoukkueista tuttu Thomas Exaucia, 21.

20.7.2022 09:07 Korisliiga

Seagullsin kotimainen runko vahvistuu Markus Rautasalolla

Helsinki Seagullsin kotimainen runko saa lisää vahvistusta, kun 22-vuotias Markus Rautasalo liittyy joukkueen vahvuuteen 1+1-muotoisella pelaajasopimuksella. 180-senttinen takamies on edustanut aiemmin Korisliiga-urallaan KTP-Basketia jo neljän kauden ajan.

Näytä lisää vastaavia