Koripallomaajoukkue syttyi taisteluun Sloveniassa

22.8.2005 Koripallon EM-kisoihin kuvioitaan hiova Slovenia kukisti Suomen koripallomaajoukkueen myös joukkueiden toisessa kohtaamisessa. Vielä torstaina Suomea rumasti rökittänyt Slovenia voitti ottelun enää 16 pisteellä, 72-56 (44-30).

Henrik Dettmannin valmentama Suomi pelasi lauantaina huomattavasti pirteämmin ja paremmalla itseluottamuksella taistellen jokaisen tilanteen loppuun asti.

Suomi pisti nimivahvan vastustajansa ahtaimmalle kolmannella neljänneksellä, jonka kotijoukkue vei nimiinsä niukasti 12-11. Viimeiselle kymmenminuuttiselle lähdettiin Slovenian johtaessa luvuin 56-41.

Avausjaksolla voittonsa pohjustanut Slovenia piti pintansa loppuun asti, mutta Suomi pystyi tällä kertaa pitämään eron siedettävissä lukemissa.

- Häviöön ei saa olla koskaan tyytyväinen, mutta tässä esityksessä ei ollut mitään hävettävää. Slovenia on vielä omaa luokkaansa viisikkopelissä ja tilannenopeudessa, mutta mitä enemmän me tällaisia otteluja pelaamme, sitä enemmän me samalla opimme, kiteytti maajoukkueen apuvalmentaja Pekka Salminen Slovenia-pelien annin.

Suomen taistelun yksi näkyvin ilmentymä oli Antti Nikkilä. Hän nosti kahdeksan pistettä, repi seitsemän levypalloa ja torjui hienosti viisi Slovenian heittoa.

- Otteitamme varjosti vielä ensimmäisessä kohtaamisessa pehmeys, mutta nyt jokaiselta kaverilta löytyi jo tuntuvasti enemmän kaivattua kovuutta, kiitteli Salminen omiaan.

Teemu Rannikko heitti 13 pistettä, eli yhden Hanno Möttölää enemmän. Möttölä ei kainostellut Slovenian isoja NBA-miehiä korin alla, vaan kahmi käsiinsä kovat 13 levypalloa.

Sami Lehtoranta (8/1) ja Tuukka Kotti olivat myös pirteällä pelipäällä. Kotti aloitti ottelun donkkaamalla pallon rajusti Slovenian pussiin.

- Hyvin heittopaikkoja hakenut Lehtoranta aiheutti koollaan vaikeuksia Slovenian puolustukselle. Nikkilä taas vastasi samalla mitalla isäntien koviin otteisiin. Hyvä peli molemmilta, painotti Salminen.

Virtanen ja Muurinen A-maajoukkueeseen

Syyskuussa pelattaviin EM-karsintoihin valmistautuva Suomi siirtyy Sloveniasta suoraan Italiaan, jossa se osallistuu Riminissä pelattavaan turnaukseen.

Suomi kohtaa tiistaina Italian ja illan toisessa ottelussa ovat vastakkain Turkki ja Irlanti. Italia ja Turkki pelaavat EM-kisoissa.

Universiadijoukkueessa hyviä otteita esittäneet Petri Virtanen ja Kimmo Muurinen liittyivät jo lauantaina A-maajoukkueen vahvuuteen ja ovat mukana Italian turnauksessa. Molemmat kuuluivat päävalmentaja Dettmannin rinkiin jo viime syksyn EM-karsintaotteluissa.

Makedoniaa edustanut Jones menehtyi sydänkohtaukseen

Suomen EM-karsintalohkoa johtavaa Makedoniaa on kohdannut suru-uutinen. Makedonian passilla pelannut joukkueen yhdysvaltalainen keskushyökkääjä Kenyon Jones on kuollut sydänkohtaukseen Kreikassa. Viimeksi ateenalaisseuroja Panathinaikosia ja Maroussia edustanut 28-vuotias ja 208-senttinen Jones teki 26 pistettä, kun Makedonia kukisti Suomen viime syksynä 87-78 Espoossa. Kenyon Jones edusti Makedoniaa nimellä Kenajn Dzons.

Suomi aloittaa EM-karsinnat 3. syyskuuta, jolloin Helsingin jäähallissa pelattavassa ottelussa vastustajaksi asettuu Georgia. Seuraavalla viikolla Suomi pelaa vierasottelut Luxemburgissa ja Makedoniassa.

Slovenia-Suomi 72-56 (44-30)

Suomen pisteet ja levypallot:

Antti Nikkilä 8/7 + 5 torjuntaa, Mikko Noopila 2/2, Tuukka Kotti 8/6, Jyri Lehtonen 3/1, Hanno Möttolä 12/13, Maurizio Pratesi -/-, Teemu Rannikko 13/-, Aki Ulander -/1, Sami Lehtoranta 8/1, Shawn Huff 2/1

Slovenian pisteet: Jurak 9, Lakovic 10, Capin 3, Becirovic 3, Nesterovic 5, Udrih 4, Nachbar 12, Lorbek 4 , Milic 8, Maravic 2, Slokar 1, Brezec 11.



Lisätietoja: /maajoukkueet/miesten_maajoukkue/
 
4.3.2025 10:05 Susiladies

Vastaa kyselyyn ja voita Kuierin tai Jantusen pelipaita!

Susiladiesin ja Susijengin brändejä koskeva kysely kerää sidosryhmiltä tietoa joukkueisiin liitettävistä mielikuvista ja odotuksista. Kaikkien vastaajien kesken arvotaan Awak Kuierin ja Mikael Jantusen game-worn -pelipaidat!

30.9.2024 17:00 Susijengi

Tiedossa maaotteluiden supermarraskuu: Susiladies ja Susijengi esiintyvät kolmesti kotiparketeilla

Suomessa nähdään runsaan kuukauden päästä todellinen maajoukkuekoripallon supermarraskuu, kun Susijengi ja Susiladies kutsuvat katsojansa kolmeen kotimaaotteluun. Vuoden 2025 EM-kisapaikkaa jahtaava Susiladies kohtaa URHEA-hallissa Slovenian ja Bulgarian ja Susijengi toivottaa Georgian tervetulleeksi Espoo Metro Areenalle.

26.2.2023 09:48 Susijengi

Susijengin MM-karsinnat huipentuvat maanantain Saksa-otteluun – voitolla lohkovoittoon

Vuosien 2021–23 MM-karsinnat huipentuvat maanantaina Espoo Metro Areenalla, kun viime syksyn EM-kisat pronssiin päättänyt isokokoinen ja organisoitunut Saksa saapuu Susijengin vieraaksi. Panoksena ottelussa on ei enempää eikä vähempää kuin karsintalohkon voitto.

20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

19.2.2019 10:25 Susijengi

Susijengin MM-karsintaottelu jälleen loppuunmyyty

Susijengi pääsee huipentamaan MM-karsinnat otteluissa, joista panosta ei puutu. Torstain kotiotteluun Ranskaa vastaan joukkue saa tuekseen jälleen täyden Espoo Metro Areenan.

14.2.2019 14:17 Susijengi

Susijengi nimetty helmikuun ratkaisevaan MM-karsintaikkunaan

Päävalmentaja Henrik Dettmann on lähettänyt kuudelletoista pelaajalle kutsun osallistua Susijengin viimeisen ja ratkaisevan MM-karsintaikkunan maanantaina käynnistyvään leiritykseen. Susijengin matkalla kohti Kiinan MM-kisoja viimeiset kannot kaskessa ovat lohkokärki Ranska sekä Susijengin kanssa viimeisestä kisapaikasta kisaava Venäjä.

4.12.2018 14:34 Susijengi

Huikea voitto sähköisti Susijengin Ranska-ottelun lipunmyyntiä entisestään – jo 5200 lippua myyty

Susijengin MM-kisapaikan kohtalo ratkeaa helmikuun karsintaikkunassa, kun joukkue kohtaa Espoossa lohkokärki Ranskan ja matkaa sen jälkeen Venäjän vieraaksi. Maanantai-iltana sinnikkyytensä osoittanut Susijengi on saamassa Ranska-otteluun tuekseen jälleen täyden kotiareenan.

5.7.2018 10:49 Susijengi

Susijengin Islanti-ottelussa tehtiin Euroopan karsintojen yleisöennätys

Maanantaina loppuunmyyty Hartwall Arena todisti, kun Susijengi peittosi Islannin pistein 91-77 (44-41) ja eteni MM-jatkokarsintoihin alkulohkon kakkosena.

3.7.2018 10:58 Susijengi

Miten jatkossa? Näin jatkuu Susijengin matka kohti Kiinan MM-kisoja

Susijengi eteni maanantai-iltana lohkokakkosena jatkoon omasta MM-karsintojen alkulohkostaan peittoamalla Islannin täpötäyden Hartwall Arenan valvovan silmän alla. Susijengillä on edessään syys-, marras- ja helmikuussa pelattavat kivikovat karsintaikkunat.

29.6.2018 21:19 Susijengi

Susijengi taipui Tshekin kovassa käsittelyssä – Nuutinen Suomen valopilkku

Tshekin fyysisyys hyydytti Susijengin Pardubicessä, ja sinnikkäästä taistelusta huolimatta suomalaiset joutuivat Tshekistä kotimatkalle 77-73 (37-36) -tappio niskassaan. MM-karsintojen ensimmäisen vaiheen ratkaisut nähdään maanantaina.

Näytä lisää vastaavia