28.4.2010 Kouvot otti seurahistoriansa ensimmäiset pronssimitalit, kun se voitti keskiviikkona Korisliigan pronssiottelussa Kouvolassa KTP:n pistein 86-73 (42-45). Kouvoilla on aiemmilta kausilta mitalitilillään kolme kultaa ja kolme hopeaa.
Ville Kaunisto auttoi 21 pisteellään Kouvot pronssille.
Pronssi oli Kouvojen historian ensimmäinen. Aiemmin seura on huuhtonut kolme kultaa ja kolme hopeaa.
Uusia haasteita uralleen hakevalle Kouvot-luotsille Jukka Toijalalle mitali oli jo yhdeksäs, kun ynnätään peli- ja valmennusurien saavutukset. Kuvat: Matti Koskinen.
Kouvot hallitsi pronssipeliä toisen jakson alkupuolelle 35-26 -tilanteeseen asti. Sen jälkeen KTP sai pelistä otteen ja pystyi kääntämään itselleen kolmen pisteen taukojohdon. KTP voitti toisen neljänneksen 27-14.
Kouvot tasoitti pelin kolmannen jakson alkupuolella, mutta KTP johti vielä viimeisen kerran jakson puolivälissä 55-57 -tilanteessa. Kouvot nousi jakson lopussa kuuden pisteen johtoon ja viimeisellä neljänneksellä kotijohto kasvoi kohti lopullista 13 pisteen eroa.
Kouvojen tasaisen tehokvartetin muodostivat 21 pistettä heittäneet Ville Kaunisto ja Kyle Shiloh, 17 pisteestään 15 jo taukoon mennessä nakannut Antti Kanervo sekä 16 pistettä kerännyt Ajene Moye.
- Moye istui teknisen virheensä jälkeen penkillä suurimman osan kolmannesta jaksosta, jolloin muu joukkue osoitti suuruutensa. Puolustuksemme toimi lopussa hyvin ja se mahdollisti voittomme, kommentoi pelaaja- sekä valmentajauransa yhdeksännen SM-mitalin nyt pokannut valmentaja Jukka Toijala, joka ei valmenna Kouvolassa enää ensi kaudella.
Toijala ei tuntenut vielä pelin jälkeen haikeutta.
- Ehkä sekin tunne vielä tulee, mutta nyt olen ennen kaikkea iloinen siitä, että päätimme kauden voittoon ja saimme mitalit.
KTP:stä pääsi kaksinumeroisiin pisteisiin yhdysvaltalaistrio, josta puuttui harjoituksissa kylkiluun murtuman saanut Eric Washington. Pitkästä aikaa pelannut Isaac Spencer nosti 21 pistettä, joista 15 jo taukoon mennessä. Ian Young heitti 16 ja Ryan McDade 14 pistettä.
– Pelasimme 25 minuuttia hyvin, mutta viimeistä varttia Kouvot hallitsi. Kouvot oli meitä parempi jo runkosarjassa, joten ansaitsi mitalit siinäkin mielessä, totesi KTP:n valmentaja Ray Ailus.
Kauhajoen Karhubasket on solminut kahden vuoden pelaajasopimuksen 23-vuotiaan Hugo Bomanin kanssa. Kaksimetrinen takapelaaja siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa Raholan Pyrkivän kasvatti pelasi kuuden kauden ajan Korisliigaa.
Uudenkaupungin Korihaiden tuorein kiinnitys tulevan kauden Korisliiga-joukkueeseen on yhdysvaltalainen Brian Goracke. Vuoden sopimuksen tehnyt 22-vuotias laituri aloittaa syksyllä ensimmäisen kautensa Euroopassa valmistuttuaan keväällä Montana Staten yliopistosta.
Korisliigan kaksinkertainen mestari Helsinki Seagulls onnistui hankkimaan uuden omistajakaartin kesäkuun aikana. Uuden taustayhtiön taustalla on kokeneita kotimaisia yritysmaailman vaikuttajia useammalta toimialalta.
Viidesti Korisliigan parhaaksi erotuomariksi valittu Ville Selkee, 33, keskittyy jatkossa perhe-elämään ja työuraansa. Päätös lopettamisesta on kypsynyt nokialaislähtöisen Selkeen takaraivossa muutaman viime kauden ajan.
Mestarien liigan karsinnat pelataan jälleen turnausmuotoisesti 23.-28.9. Karsintojen pelipaikka selviää heinäkuun alussa, kun BCL:n runkosarjan lohkot ja karsintakaaviot arvotaan Sveitsin Lausannessa.
Korisliigan kotimaisten kärkipelaajien joukkoon viime vuosina rymistellyt Susijengin sentteri Hannes Pöllä, 211 cm ja 27 vuotta, vaihtaa seuraa. Viimeisellä kahdella liigakaudella Kataja Basketia vahvistanut Pöllä on solminut yksikautisen sopimuksen perinteikkään kotkalaisjoukkue KTP-Basketin kanssa.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2025–2026. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä.
Kauhajoki on solminut vuoden sopimuksen takamies Fiifi Aidoon kanssa. 189-senttinen Visa-Basketin kasvatti siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa hän on pelannut kaksi edellistä kautta ja oli voittamassa BC Nokian kanssa mestaruutta keväällä 2024.
Salon Vilppaan Samu Adler voitti päättyneellä Korisliiga-kaudella sekä Vuoden tulokkaan että Vuoden kuudennen pelaajan palkinnot. Miten saavutus oikein onnistui nuorukaiselta, joka ei ole vielä ehtinyt edes täysi-ikäiseksi?
Helsinki Seagullsin Lassi Nikkarinen etsii uransa huipulla seuraavaa ammattilaissopimusta mutta valmistautuu samalla myös urheilu-uran jälkeiseen elämään. Aloittelevaa oikeustieteiden opiskelijaa kiinnostavat edelleen ulkomaiden koripalloparketit.