KTP virhevaikeuksissa, Pyrintö toiseen voittoon

5.10.2012 Tampereen Pyrintö otti Korisliiga-kauden 2012/13 ensimmäisessä kotiottelussaan 88–81 (46–42)-voiton, kun liigan suosikkeihin arvioidut Pyrintö ja KTP kohtasivat Tampereella. Tasainen ottelu ratkesi vasta viimeisillä minuuteilla.

Kenneth Lowe johti kiihkeätunnelmaisessa ottelussa Pyrinnön voittoon KTP:sta. Kuva: Tytti Nuoramo.

Pyrintö johti ensimmäisen vartin, kunnes kotkalaiset käväisivät edellä toisen neljänneksen lopulla. Tämän jälkeen KTP:n tehosta lohkesi isoja palasia, kun sentteri Devonne Giles kiukutteli itselleen viidennen virheen jo ennen puoliaikaa ja myös Sefton Barrett lensi suihkuun kolmannen jakson alussa.

 

KTP pysyi silti voitonsyrjässä kiinni, ja neljä minuuttia ennen loppua tilanne oli 75–75. KTP veti kuitenkin LaMonte Ulmerin ja Olli Ahvenniemen koreilla seuraavat minuutit 7-0 pedaten tiensä voittoon.

 

– Peli näytti kääntyvän meille, mutta tulimme neljänteen jaksoon huonolla jalalla eikä energiamme tuntunut riittävän KTP:n kaltaista joukkuetta vastaan. Voitto kuitenkin tuli, vaikka käsikirjoitus oli erilainen kuin odotimme, Pyrinnön apuvalmentaja Ilpo Rantanen selvitti.

 

Pyrinnön tehoista vastasivat amerikkalaiset Kenneth Lowe (21/7), Damon Williams (17/4/6 syöttöä) sekä LaMonte Ulmer (15/10). KTP:stä parhaalla pelituulella olivat vanhassa kotisalissaan pelannut Antwine Williams (21/6/3 syöttöä) sekä Timo Heinonen (20/8).

 

(STT-Basket.fi)

 

Lisätietoja: Korisliiga
 
8.5.2024 21:26 Korisliiga

Korisliiga-finaalit käyntiin: BC Nokia kähvelsi kotiedun heti ensikohtaamisella!

Helsinki Seagullsin ja BC Nokian ensimmäinen finaaliottelu päättyi 63–69-vierasvoittoon.

7.5.2024 12:44 Korisliiga

BC Nokia haastaa kokeneen ja itsevarman Seagullsin nuorella nälällä ja nopeudella – ”Tietämättömyys on etumme!”

Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.

5.5.2024 19:19 Korisliiga

BC Nokia seurahistorian ensimmäisen kerran Korisliiga-finaaliin!

BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.

4.5.2024 21:59 Korisliiga

Seagulls finaaliin – Okko Järvi tykitti huimat pisteet kaaren takaa

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.

3.5.2024 20:46 Korisliiga

Kataja venytti välierät seitsemänteen otteluun – ratkaiseva kohtaaminen sunnuntaina Nokialla

Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.

2.5.2024 20:44 Korisliiga

Kauhajoki tasoitti välierät Palmin ja Hopkinsin johdolla

Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.

1.5.2024 21:41 Korisliiga

Kataja ei taivu – Richaud Packin hurja pisteilta siivitti kavennusvoittoon

Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.

29.4.2024 21:01 Pääjuttu

Nokialle ja Seagullsille jälleen yhdet välierävoitot – Kataja ja Kauhajoki kumpikin selkä seinää vasten

BC Nokia ja Helsinki Seagulls johtavat miesten Korisliigan välieriä. Kummallakin joukkueista on kasassa kolme voittoa.

29.4.2024 10:00 Yhteistyökumppanit

Koripalloliitto ja Rantalainen yhteistyösopimukseen

Suomen Koripalloliitto on solminut monivuotisen yhteistyösopimuksen Suomen johtavan talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaation kanssa. Rantalainen tarjoaa seuroille jatkossa taloushallinnan palveluita ja osaamista.

27.4.2024 19:58 Korisliiga

Vierasvoittojen teema jatkuu – Seagulls tasoitti välierät

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen välieräsarja on nyt 2–2-tilanteessa.

Näytä lisää vastaavia