Lahti toistamiseen ToPoa parempi

30.3.2007 Korisliigan puolivälierien otteluparit ovat hieman yllättäen kaikki tilanteessa 2-0. KTP otti jo torstaina toisen voittonsa Lappeenrannan NMKY:stä. Perjantaina Namika Lahti voitti kotonaan ToPon 97-82 (43-31), Joensuun Kataja oli Karkkilassa parempi 95-71 (52-27) ja Espoon Honka päihitti Porvoossa Tarmon 91-81 (46-34).

Tiistaina Helsingistä vierasvoiton hakenut Namika Lahti piti yliotteensa myös kotisalissaan nujertamalla hengettömän ToPon helposti. Ratkaiseva ero syntyi toisen neljänneksen lopulla, jonka jälkeen ToPosta ei löytynyt enää puhtia voiton tavoitteluun. Suurimmillaan lahtelaisten johto kävi 20 pisteessä (58-38).

- Tässä porukassa on pelaajia, jotka ovat nousseet pudotuspeleissä 0-2-tappiotilanteesta 3-2-voittoon, joten kolmatta voittoamme ei voi todellakaan pitää itsestään selvänä. ToPoa vastaan pitää muutenkin olla aina hereillä. Tämä toinen voitto oli jatkoa ensimmäiselle pelille, jossa hakemamme asiat toimivat, niin kuin tapahtui tänäänkin, kommentoi lahtelaisvalmentaja Lars Ekström.

Voittajien sankariksi nousi Teemu Laine, joka pussitti kolmoskaaren takaa kymmenestä heitosta kahdeksan koria ja keräsi kaikkiaan 30 pistettä. Sidney Holmes haali 17 pistettä, Ville Mäkäläinen 13 ja Vesa Mäkäläinen 12 pistettä sekä 12 levypalloa.

Alex Wesby heitti ToPolle 21 pistettä ja John Thomas 18, joista 13 pistettä syntyi vapaaheitoista.  

Kataja ylivoimainen Karkkilassa

Kataja tyrmäsi Karkkilassa kotijoukkue Team Componentan yllätysmahdollisuudet jo alkupallottelussa karattuaan seitsemässä minuutissa 16-3-johtoon. Componenta ei päässyt tuon jälkeen enää missään vaiheessa kunnolla voittotaistoon, vaan ero kasvoi tasaisesti Katajan eduksi.

Katajan voittoa rakensivat Marc Axton 26 pisteellä, Sami Lehtoranta 19:llä sekä kaikki heittonsa koriin pistänyt Clifton Jones 18:lla. Rakim Hollis heitti Karkkilalle 16 ja Chris Davis 15 pistettä.

Suurimman ryhtiliikkeen Kataja teki edellisiin Componenta-peleihinsä nähden levypallokahinoissa. Joensuulaiset kiskoivat irtopallot huomaansa lukemin 52-30, vaikka pelasivat edelleen ilman loukkaantunutta Luke Lloydia.  

Tarmo hiosti taas Honkaa 

Tiistaina Espoossa vain yhden pisteen tappion kärsinyt Tarmo antoi Porvoossakin Hongalle kohtuullisen vastuksen, vaikka espoolaiset johtivatkin peliä käytännössä koko ajan. Tarmo nousi vielä viimeisen minuutin alussa neljän pisteen päähän (81-85) Nick DeWitzin kolmosella, mutta Honka teki viimeiset kuusi pistettä.

Kauden kaikki kuusi keskinäistä peliä voittaneen Hongan tehotrion muodostivat Jukka Matinen 22:lla, Matthew Williams 19:llä ja Tim Kisner 16 pisteellä. Kolme edellispeliä nivusvamman vuoksi huilannut Kimmo Muurinen palasi peliin viiden pisteen teholla.

- Ihan ok esitys taas meiltä, vaikka emme olleetkaan alussa riittävän hereillä. Lisäksi Honka rankaisi meitä hurjilla yksilösuorituksilla nimenomaan Matisen ja Williamsin toimesta. Varsinkin Matinen viimeisteli ahdistettunakin todella kovia koreja, myönsi Tarmon valmentaja Tomi Kaminen.

Daryl Greene ja Nick DeWitz heittivät Tarmolle 21 pistettä mieheen.

Honka pääsee yrittämään välieriin vievää ratkaisevaa kolmatta voittoa jo lauantaina, KTP sekä Kataja sunnuntaina ja Namika Lahti maanantaina.

- Tarkoitus on pistää sarja ehdottomasti poikki lauantaina, jotta saamme lepuutella jalkoja muutaman päivän, suunnitteli Matinen.

(STT – Koris.net)

Ottelutilastot ja koko suomalaisen huippukoripallon tilastopalvelu osoitteessa http://www.basket.fi/.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
20.1.2024 22:07 Pääjuttu

Miesten Motonet Suomen Cup 2023 ratkesi – Seagullsille neljäs mestaruus

Helsinki Seagulls pääsi lauantai-iltana nostamaan ilmaan Motonet Suomen Cupin mestaruuspokaalin jo neljättä kertaa viiden vuoden sisällä. Finaalissa Seagulls päihitti hyvän vastuksen antaneen BC Nokian 83–76.

20.1.2024 11:55 Suomen Cup

Seagulls ja BC Nokia Motonet Suomen Cupin finaalissa lauantaina klo 19

Miesten Suomen Cupin mestari 2023 ratkeaa lauantai-iltana, kun Helsinki Seagulls ja BC Nokia kohtaavat Urhea-hallissa Helsingissä.

19.1.2024 22:29 Suomen Cup

Motonet Suomen Cup huipentuu lauantaina – Nokia ja Seagulls miesten finaaliin!

Motonet Suomen Cupin miesten välierissä kohtasivat BC Nokia ja Kataja Basket sekä Helsinki Seagulls ja Korihait.

18.1.2024 10:53 Suomen Cup

Suomen Cup huipentuu viikonloppuna Helsingissä - perjantaina ohjelmassa kaksi jännittävää välierää

Miesten Suomen Cupin välierät pelataan perjantaina 19. tammikuuta Urhea-hallissa Helsingissä. Lauantaina ohjelmassa on puolestaan miehillä cup-finaali. Kataja Basket lähtee puolustamaan mestaruutta. YLE välittää Suomen Cupin Final Fourin kanavillaan.

17.1.2024 10:45 Korisliiga

Pyrintö ja Tero Vasell pitkään jatkosopimukseen

Korisliigassa nähtiin tällä kaudella jo toinen poikkeuksellisen pitkä valmentajasopimus, kun Tero Vasell allekirjoitti itselleen neljän vuoden jatkon.

16.1.2024 20:52 Korisliiga

Kataja kaatoi sarjakärki Seagullsin – Kauhajoki ja Kobrat kamppailivat pitkän kaavan kautta

Miesten Korisliigassa pelattiin täysi kuuden ottelun kierros, jossa nähtiin niin yllätyksiä kuin ennakkosuosikkien voittojakin. Jokaisella joukkueella on jäljellä enää kaksi ottelua ennen jatkosarjoja.

13.1.2024 19:50 Korisliiga

Korihait kotivoittoon – ylemmän jatkosarjan paikkaa tavoitteleva KTP jäi pisteittä

Korihait ja KTP kohtasivat Uudessakaupungissa, ja isännät olivat vahvempia.

12.1.2024 20:44 Korisliiga

Kouvot ja Kobrat taistelevat yhä vimmatusti ylemmän jatkosarjan paikoista – sarjakakkonen Nokia kasvatti pistetiliään

Miesten Korisliigassa pelataan viimeisiä otteluita ennen jatkosarjojen alkamista. Paikkoja on yhä jaossa, ja se näkyi niin Kouvojen kuin Katajankin pelissä.

10.1.2024 20:38 Korisliiga

Lahti sai kauden ensimmäisen vierasvoittonsa – sarjakärki Seagulls kesytti Vilppaan

Miesten Korisliigan sarjapisteet kirjattiin Helsinki Seagullsille ja Lahti Basketballille.

8.1.2024 13:45 Korisliiga

Kauhajoen Topias Palmi Korisliigan joulukuun kuukauden pelaaja

Täyskäännöksen Korisliigassa tehneen Kauhajoen Topias Palmi on valittu joulukuun kuukauden parhaaksi pelaajaksi.

Näytä lisää vastaavia