Lauri Markkasen putki vuoden koripalloilijana jatkuu

13.1.2021 13:55 Jyväskyläläisestä HoNsU:sta HBA-Märskyn kautta maailmalle lähtenyt Susijengin ja Chicago Bullsin Lauri Markkanen, 213 cm ja 23 vuotta, on nimetty neljännen perättäisen kerran vuoden koripalloilijaksi Suomen urheilutoimittajien liiton vuotuisessa äänestyksessä.

Markkanen pokkasi jälleen vuoden koripalloilijan palkinnon. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.

Markkasen kolmas kausi NBA:ssa ja Chicago Bullsissa sai maaliskuussa äkkilopun koronaviruspandemian vuoksi, mutta Markkanen kirjautti pelikauden 2019–20 keskiarvoikseen 14,7 pistettä, 6,3 levypalloa ja 1,5 syöttöä ottelua kohden.

Joulun alla alkaneella 2020–21-kaudella Markkanen on ehtinyt rekisteröidä Bullsille 17,3 pistettä, 6,8 levypalloa ja 1,3 syöttöä ottelua kohden.

Lauri Markkanen on ollut 2010-luvun lopun ja vuosikymmenen taitteen tunnetuin suomalainen koripalloilija, jolla on ansioluettelossaan mm. paikka NBA:n tulokasviisikossa (2018), kaksi esiintymistä NBA:n nousevien tähtien ottelussa (2018, 2019) sekä yliopistokaudeltaan Arizonassa Pac-12-konferenssin mestaruus ja tähdistöviisikkopaikka (2017). Markkanen edusti Susijengiä vuoden 2017 EM-kisoissa.

Eniten vuoden koripalloilijan titteleitä on uransa aikana kerännyt Hanno Möttölä (8 kpl) vanavedessään Petteri Koponen (7 kpl).

Henkilöt

 
13.4.2024 11:59 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen loisti ratkaisevassa finaalissa – ”Hieno saavutus”

Mikael Jantunen oli yksi Paris Basketballin avainpelaajista, kun ranskalaisseura juhli perjantai-iltana EuroCupin voittoa. Jantusen mukaan joukkue osoitti kauden aikana ansaitsevansa mestaruuden.

12.4.2024 23:53 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusesta ja Tuomas Iisalosta EuroCupin mestareita

Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo pääsivät tuulettamaan EuroCupin voittoa, kun Paris Basketball kaatoi finaalisarjassa Bourg-en-Bressen suoraan kahdessa ottelussa. Jantunen tehtaili finaalissa upeasti 15 pistettä.

10.4.2024 09:13 Suomalaiset ulkomailla

Jantusen ja Iisalon Paris Basketball aloitti EuroCupin finaalit voitolla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball otti ensimmäisen kiinnityksen EuroCupin mestaruuteen, kun se nappasi avausfinaalista voiton.

8.4.2024 10:19 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni vahvassa iskussa tärkeässä voitossa

Edon Maxhuni oli johdattamassa Le Portelia tärkeään voittoon joukkueen taistellessa pudotuspelipaikasta Ranskassa ja Mikael Jantunen oli niin ikään vahvassa iskussa Paris Basketballin voitossa.

1.4.2024 09:52 Suomalaiset ulkomailla

Susijengiläiset kovassa iskussa europarketeilla

Susijengin pelaajat onnistuivat laajalla rintamalla viikonlopun otteluissa. Edon Maxhuni oli loistovireessä Ranskassa, Alex Murphy oli joukkueensa ykköstykki Espanjassa ja Perttu Blomgren oli käsi kuumana Sloveniassa.

30.3.2024 09:21 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball EuroCupin finaaliin

Paris Basketball raivasi tiensä EuroCupin finaaliin, kun Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon miehistö kaatoi London Lionsin suoraan kahdessa ottelussa. Ranskassa Ilari Seppälä siivitti Saint-Chamondin tärkeään voittoon.

27.3.2024 09:16 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketball aloitti EuroCupin välierät komeasti

Mikael Jantunen oli jälleen hyvässä iskussa, kun Paris Basketball otti ensimmäisen kiinnityksen EuroCupin finaalipaikkaan. Saksassa Valtteri Mervola auttoi joukkueensa pitämään sarjapaikkansa.

26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

21.3.2024 07:26 Suomalaiset ulkomailla

Lassi Tuovi teki suomalaista koripallohistoriaa

Lassi Tuovista tuli ensimmäinen suomalaissyntyinen valmentaja, joka on toiminut Euroliigan ottelussa päävalmentajana. Tuovi johdatti Virtus Bolognaa viime hetket italialaisseuran kohdatessa Zalgirisin vieraissa.

20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

Näytä lisää vastaavia