Linda Ikonen KorsKun päätoimiseksi valmentajaksi

27.4.2022 08:11 Linda Ikonen on aloittaa 1.8. KorsKussa päätoimisena valmentajana. Linda tulee toimimaan WU15 ja WU14 ikäluokkien päävalmentajana sekä WU17 ja WU16 apuvalmentajana. Lisäksi Linda ottaa vastuuta uusien joukkueiden perustamisesta nuorimpiin ikäluokkiin. Linda aloittaa uudessa tehtävässään 1.8.

Kuva: KorsKu

Linda Ikonen on palkattu KorsKun ensimmäiseksi päätoimiseksi valmentajaksi kautta aikain. Linda on ollut KorsKun toiminnassa jo pari vuotta mukana ja toiminut mm. WU14 ja WU13 joukkueiden päävalmentajana. Ensi kaudella Linda tulee toimimaan WU15 ja WU14 ikäluokkien päävalmentajana ja WU17 ja WU16 apuvalmentajana. Lisäksi Linda ottaa vastuuta uusien joukkueiden perustamisesta nuorimpiin ikäluokkiin.

Aiempaa ja monipuolista valmentajakokemusta Lindalla on mm. YMCA Heinolasta ja Beat Basketista. Koulutukseltaan Linda on liikunnanohjaaja AMK, jossa hän on suuntautunut urheiluvalmennukseen. Tällä hetkellä viimeitelyn alla YAMK opinnäytetyö Koripalloliitolle. Linda on myös suorittanut koripalloliiton 2-tason koulutuskokonaisuuden ja Linda haluaa kehittää valmentajan polkuaan edelleen.

Alla Lindan omia mietteitä uudesta pestistään:

"KorsKussa on tehty viime vuosina laadukasta koripallovalmennusta ja odotan innolla tulevaa kautta. Pääsen toimimaan tutussa ympäristössä uudessa roolissa, kun oto-valmennus muuttuu päätoimiseksi. Joukkueet, joissa tulen vaikuttamaan, ovat minulle tuttuja aikaisemmilta kausilta, joten ympäristö johon pääsen on motivoiva ja lupaava! Tämän lisäksi pääsen käynnistämään uusia joukkueita, seuraamaan uusien pelaajien innostusta ja pelaajauraa lähietäisyydeltä, sekä rakentamaan lajirakkautta korikseen. Odotan tulevalta kaudelta onnistumisia, innostumista, oman osaamisen kehittämistä ja jatkoa laadukkaalle koripallotoiminnalle Korsossa!"

On KorsKun onni, että saamme pitää Lindan ja toivotamme Lindalle oikein menestyksekästä jatkoa kanssamme!

 
7.8.2023 10:36 Seura tiedottaa

Helsingin NMKY:n päävalmentajat kaudelle 2023-2024

Päävalmentajat vastaavat joukkueen valmentamisesta yhdessä valmennustiiminsä kanssa. Ylpeänä seura julkaisee kauden päävalmentajat, joista löytyy pitkän linjan valmennuskokemusta sekä osaavia, motivoituneita nuoria valmentajia hyvässä suhteessa!

19.7.2023 10:03 Seura tiedottaa

Valmentajaksi Porvoon Tarmoon

Seura hakee päätoimista valmentajaa seuran eri ikäisille junioreille.

19.6.2023 19:12 Seura tiedottaa

Valmentajaksi Sykkiin?

Seuramme nuorimpien joukkueissa on vielä muutama valmentajapaikka avoinna.

30.5.2023 14:17 Seura tiedottaa

ToPon valmentajat 23-24

ToPon tulevan kauden valmennustiimit alkavat muotoutumaan.

26.5.2023 11:48 Seura tiedottaa

ToPoLa hakee valmentajia

Touhun Pojat Lauttasaari ToPoLa on vuonna 1978 perustettu koripalloseura Helsingin Lauttasaaressa. Haemme valmentajia vielä muutamaan ikäryhmäjoukkueeseen.

24.5.2023 15:35 Seura tiedottaa

Tapiolan Hongan päävalmentajat 2023-2024

Tapiolan Hongan tulevan pelikauden päävalmentajat on nimetty. Eri ikäluokkien päävalmentajien nimet ovat alla olevassa listassa. Hongan joukkueiden valmennuksesta vastaavat pääosin tutut nimet, mutta valmennusvastuissa on jonkun verran muutoksia edelliskauteen verrattuna.

19.5.2023 06:49 Seura tiedottaa

MaSu-Basketin valmentajat kaudelle 2023-24

Seuran tulevan kauden valmentajat on valittu. Jokaisen ikäluokan päävalmentajat ovat erittäin kokeneita valmennuksen ammattilaisia. Valmennustiimit koostuvat aikuisista koulutetuista valmentajista. Toiminta joka ikäluokassa pyörii koko kesän.

17.5.2023 08:13 Seura tiedottaa

LePyn päävalmentajat 2023-2024

LePyn päävalmentajat tulevalle kaudelle on nimetty. Päävalmentajien lisäksi valmennustiimeihin kuuluu vanhempivalmentajia ja juniorivalmentajia. Staffeja täydennetään kesän aikana.

26.4.2023 14:30 Seura tiedottaa

Hyvinkään Ponteva hakee valmentajia vahvistamaan junioripolkuaan

HyPo hakee koripallovalmentajia vahvistamaan vanhimpien juniorijoukkueiden valmennustiimejä, osaksi aina edustusjoukkueiden apuvalmentajiksi asti. Juniorijoukkueet kilpailevat paikoista valtakunnan sarjoissa.

6.4.2023 09:36 Seura tiedottaa

Valmentajaksi PuHu Junioreihin?

Haemme lasten ja nuorten valmennuksesta kiinnostuneita motivoituneita valmentajia kasvavaan joukkoomme. PuHu Juniorit saavutti tällä kaudella ensimmäistä kertaa historiassaan 700 lisenssipelaajan rajan ja on yksi Suomen suurimmista seuroista. Arvostamme valmentajissamme sitoutumista, korkeaa motivaatiota auttaa pelaajia saavuttamaan tavoitteensa sekä halua kehittyä ja oppia uutta valmentajana.

19.3.2023 13:58 Seura tiedottaa

Valmentajaksi ToPoon

Kauden 23-24 valmennustiimien rakentaminen on lähtenyt hyvin käyntiin ja tiedotamme joukkueita tulevan kauden päävalmentajista kevään aikana. Etsimme mukaan vielä uusiakin tekijöitä.

21.12.2022 16:17 Seura tiedottaa

Valmentajaksi ToPoon

Seuran pelaajamäärän kasvaessa ToPo hakee joukkueisiinsa vastuuvalmentajan sekä apuvalmentajan tehtäviin motivoituneita valmentajia.

4.8.2022 15:02 Seura tiedottaa

LoU Basket hakee koripallokouluvastaavaa

LoU Basket etsii päätoimista valmentajaa, jonka vastuualueena ovat seuran koripallokoulu-, eskarikorisryhmän, sekä nappularyhmän valmennuksen suunnittelu ja toteutus.

23.6.2022 06:56 Seura tiedottaa

Julián de Landaluce Machuca LePyn valmentajaksi

LePy ja espanjalaissyntyinen Julián de Landaluce Machuca (28 v) ovat tehneet valmentajasopimuksen. Julián aloittaa LePyssä päätoimisena valmentajana 1.8.2022.

14.6.2022 10:16 Seura tiedottaa

Helsingin NMKY koripallon päävalmentajat kaudella 2022–2023

Koripallon päävalmentajat alkaneelle kaudelle on valittu. Helsingin NMKY:ssä on 25 päävalmentajaa.

14.6.2022 09:59 Seura tiedottaa

Sandra Prieto Espanjan naisten pääsarjasta Helsingin NMKY:n valmentajaksi

Helsingin NMKY on tehnyt valmentajasopimuksen Sandra Prieton kanssa. Sandra tulee toimimaan alkavalla kaudella päävalmentajana Helsingin NMKY:n naiset-U19 joukkueessa ja U15 tyttöjen joukkueessa.

3.6.2022 08:12 Seura tiedottaa

Kaisa Höök LePyn valmentajaksi

Kaisa Höök (41 v) aloittaa LePyn valmentajana. Kaisa ottaa vastuulleen LePyn pienimmät poikajuniorit. Hän aloittaa LePyssä elokuussa.

30.5.2022 11:21 Seura tiedottaa

Valmentajaksi PuHu Junioreihin?

PuHu Juniorit hakee lasten ja nuorten valmennuksesta kiinnostuneita motivoituneita valmentajia kasvavaan osaajien joukkoomme. Arvostamme valmentajissamme sitoutumista, korkeaa motivaatiota auttaa pelaajia saavuttamaan heidän asettamat tavoitteensa sekä halua kehittyä ja oppia uutta valmentajana.

25.5.2022 13:12 Seura tiedottaa

Hussain Dassouki palaa Saksasta Tapiolan Honkaan

Tapiolan Hongan miesten ja vanhimpien poikajunioreiden valmennusryhmä saa ensi kaudelle merkittävän vahvistuksen, kun Hussain Dassouki palaa kahden Saksassa vietetyn vuoden jälkeen Tapiolan Honkaan.

13.5.2022 12:43 Seura tiedottaa

LePyn uusin päätoiminen valmentaja on Ignasi Muñoz Gol

LePy ja espanjalaissyntyinen Ignasi Muñoz Gol (26 v) ovat tehneet valmentajasopimuksen kaudesta 2022-2023. Muñoz Gol aloittaa päätoimisena valmentajana LePyssä 1.8.

Näytä lisää vastaavia